”Anteeksi, onko sinulla kiire?”

KIIRE&ITSENSÄ JOHTAMINEN
Kuva: Mihai Surdu/Unsplash

Kiire on tämän päivän työelämässä jatkuvasti esillä oleva käsite, ja työntekijöiltä edellytetään vahvaa kykyä priorisoida ja johtaa itseään. Usein pidämme kiireisiä ihmisiä myös enemmän aikaansaavina. Toimitusjohtajamme Joonas Kiminki ehdottaa kiireen korostamisen ja ”ihannoinnin” tilalle erilaista lähestymistapaa.

Kuuntele blogiteksti täältä.

Tietotyöläisen työt eivät tekemällä lopu – ja ihan hyvä niin. Jos oma työjono tai tehtävälista nimittäin tyhjenisi, se tarkoittaisi sitä, että kaikki arvottomimmat ja vähäpätöisimmätkin työt olisi tehty. Projekti-excelit olisi värikoodattu, asiakaslistat aakkostettu ja firman Slackin kaikkien kanavien keskustelut olisi luettu.

Terveellisempää on, että työtehtäviä on aina enemmän kuin aikaa. Tällöin hommat voi laittaa prioriteettijärjestykseen tärkeyden ja kiireellisyyden mukaan – ja jättää alemman prioriteetin asiat tyystin tekemättä. Omien töiden priorisointi ja sopivan työmäärän löytäminen ovat osa itsensä johtamista. Pärjätäkseen ja jaksaakseen työelämässä on kyettävä tasapainoilemaan monen eri kysymyksen välillä: Mitä minulta odotetaan? Mikä on sopiva työmäärä? Saanko riittävästi aikaan? Käytänkö aikani tehokkaasti?

Vietin vuodet 1987-2005 pääosin koulussa ja korkeakouluopiskelijana. En muista, että tuon 18 vuoden aikana olisi missään opetettu, että ”on ihan ookoo jättää osa hommista tekemättä”, tai että ”niin kauan, kun vastailet sähköposteihin ja osallistut palavereihin, joku muu päättää, mihin aikasi käytät” (lisää aiheesta mm. Sami Pajun blogitekstissä). Molemmat oppitunnit olisivat olleet todella tarpeen!

Itsensä johtamisen taidot ovat työelämän salatiedettä. Ne ovat jotain, mitä kenellekään ei koskaan opetettu, mutta mitä kaikkien tulisi osata. Niistä ei puhuttu kouluissa, perehdytyksissä eikä kahvihuoneissa, vaikka ne ovat työssä jaksamisen ja aikaansaamisen kivijalka. Alle kouluikäisten lasteni puolesta olen huojentunut, että nykyisessä peruskoulun opetussuunnitelmassa tavoitellaan oppimaan oppimista, itsensä johtamista ja itseohjautuvuutta – rakkaalla lapsella on monta nimeä!

Jospa sitten mentäisiin kirjoituksen otsikkoon. Kun kysyt kollegalta: ”Anteeksi, onko sinulla kiire?”, mitä oikein kysyt? Kiinnostaako työkaverin kiireellisyys oikeasti vai oletko pyytämässä apua? Kierrätkö kenties tarjoamassa apuasi kiireisille?

Kiirekysymykseen ei pidä vastata rehellisesti, koska siihen on olemassa oikea ja väärä vastaus.

Mitähän työkaverisi kuulee, kun kysyt tuon kysymyksen?

  1. ”Ihan vaan uteliaisuuttani tässä kierrän kyselemässä, että onko ihmisillä kiireitä.”
  2. ”Haluaisin apuasi, onnistuuko?”
  3. ”Onko sinulla varmasti tarpeeksi töitä? Minulla olisi pari juttua, joita en millään viitsisi tehdä itse.”

Tilanne menee asteen kierommaksi, jos kysyjä on esimies. Kiirekysymykseen ei pidä vastata rehellisesti, koska siihen on olemassa oikea ja väärä vastaus. ”Ei kiirettä” tarkoittaa: ”Kunhan tässä näpyttelen tietokonetta kulmat kurtussa kiireisen näköisenä. Ei minulla oikeasti mitään järkevää tekemistä ole. Firmassamme on arvokkaampiakin kykyjä.”

”Joo, ihan älytön kiire” on tietenkin se oikea vastaus. Kympin oppilaalla on aina kiire ja monta rautaa tulessa. Kova suorittaminen päällä voi vetää päivässä viisi tuntia palavereita ja hoitaa sata sähköpostia. Jokaisen sähköpostin käsittely tuottaa hetkellisen mielihyvän ja olo on aikaansaapa: ”Olen tehnyt tänään jo vaikka mitä!” Nukkumaan mennessä tilinpäätös päivästä on, että sähelsin toimenpiteestä toiseen, mutten saanut mitään aikaiseksi.

Tai ehkä olen ainut, josta on tuntunut tältä?

Tässä julkinen lupaukseni: Aion välttää tuota kiireen kysymistä aina kun voin. En halua korostaa kiirettä ja suorituskeskeisyyttä kysymällä kysymystä, johon on vain yksi oikea vastaus. Koetan korvata sen kysymällä niitä kysymyksiä, joihin todella haluaisin vastaukset: Voinko auttaa sinua? Pystytkö auttamaan minua? Koetko, että työtaakkasi on hallinnassasi?

Joonas Kiminki

Kirjoittaja on Filosofian Akatemian toimitusjohtaja. Tehtyään uran kansainvälisen IT-kasvuyhtiön perustajana ja toimitusjohtajana hän on nähnyt lukuisien organisaatioiden muutostarpeen digitalisaation myötä. Tämä muutos tulee muotoilla ihmistä varten, ihmisten itsensä kanssa.

Jatka lukemista



Tutustu valmennuksiimme



Itseohjautuvuuden vahvistamisen kehitysprosessi

Itseohjautuvuuden vahvistamisen kehitysprosessi on teille räätälöity kokonaisuus. Kehittämistoimenpiteet suunnitellaan tarpeidenne mukaan ja prosessin etenemistä seurataan arviointityökalulla.
Lue lisää Itseohjautuvuuden vahvistamisen kehitysprosessista


Sisäisen motivaation johtamisen valmennus

Valmennus antaa esimiehille työkalut sisäisen motivaation johtamiseen. Se vie osallistujat johtajana kasvamisen polulle, jonka jälkeen he uskaltavat antaa ihmisilleen enemmän vapautta, vaatia kovempia tuloksia ja tarjota voimakkaamman merkityksen kokemuksen työn arjessa.
Lue lisää Sisäisen motivaation valmennuksesta
OTA YHTEYTTÄ

Tilaa blogimme ja kuule ensimmäisten joukossa työelämän muutoksista ja niihin liittyvistä ratkaisuista!