Tasapainoiseen elämään pyrkiminen uuvuttaa

Hyvinvointi ja elämäntaidot

Stressisi ei ehkä johdu siitä, mistä luulet. Pyrkimys täydellisen tasapainoiseen elämään on kuristavaa. ”Life-balance” on myrkkyä. Valmentajamme Iida Mäkikallio kertoo, miksi täydelliseen tasapainoon elämän eri osa-alueiden välillä ei kannata edes pyrkiä.

”Ole tasapainoisesti rakastava kumppani, hoivaava äiti, menestyvä yrittäjä, maaginen rakastaja, auttava ystävä, huippu-urheilija, tietoinen-joogi. Näin vähintään. Liiku enemmän, syö paremmin, tee isommin ja suhdeudu syvemmin.”

Pyrkimyksessä tasapainoon olemme aina vääjäämättä häviöllä. Vähintäänkin jäljessä. ”Ahh nyt kun olen kirjoittanut kirjaa, en ole muistanut soittaa ystävälle hänen syntymäpäivänään. Enkä ole haravoinut pihaa ja ollaan syöty muroja päivälliseksi kolme päivää putkeen. Ja eivätkö nämä nyt ole niitä perusasioita, joista ei saisi luistaa? Hyvänen aika. Onko yhden kirjan kirjoittaminen ja syntymäpäivien muistaminen samaan aikaan liikaa vaadittu?”

Tasapainon jahtaaminen on yhtä käytännöllinen konsepti kuin perisynti. Sitä nyt ei vaan hemmetti saa hanskattua, vaikka kuinka yrittäisi. Mitä huolellisemmin tavoittelet tasapainoa, sitä enemmän huomaat, missä olet vajavainen ja “epätasapainossa”. Soimaamme itseämme ja piiskaamme enemmän.

Tasapaino ei ole tie stressittömyyteen. Vanha kunnon armollisuus on paras rohto kohonneeseen verenpaineeseen.

En usko, että kukaan, joka on antanut kaikkensa itsestään maailmalle, on tavoitellut kohtuullisuutta ja kristillistä tasajakoa elämän eri osa-alueiden välillä.

On aikoja, jolloin luot jotain uutta maailmaan ja se vaatii suuren osan läsnäolostasi. Aika, jolloin “Aivan hyvin voin tehdä viittä asiaa täysillä” on pätevä lause. Luomisaika. Itse saatan linnoittautua parvekkeelle viikoksi, jotta saan kurssin valmiiksi ja kauniisiin kansiin. Tällöin sätimme itseämme siitä, ettemme kaikessa touhussa ole ehtineet ystävän rapujuhliin ja lettukesteille. Johtuu kai ajankäytön taitojen puutteesta. Pitäisi kai osallistua jollekin kurssille. Eikös kiire ole vain prioriteettien puutetta? Seuraavassa vaiheessa väsyttää ja luomisvoimat on käytetty. Mikään ei huvita. Tekemisen tahti on huomattavasti hidastunut. Olet kai siis laiska paska. ”Miten voi olla, etten saa mitään aikaan? Miten voi olla jaksamatta edes suunnitella mitään mahtavaa?” Tai sitten voit muistaa, että nyt ei ole aika tehdä tasapainoisesti kaikkea, vaan on aika levätä. Nukut enemmän päiväunia ja kutsut taas ystäviä ja sukulaisia teelle.

En usko, että kukaan, joka on antanut kaikkensa itsestään maailmalle – taiteilijat, tiedemiehet, aktivistit, yrittäjät – on tavoitellut kohtuullisuutta ja kristillistä tasajakoa elämän eri osa-alueiden välillä. Rakkaan ystäväni Karoliina Jarenkon sanoin, elämä on sotkuista puuhaa. Eteenpäin armollisuudella.

Rakkaudella,

Iida


Lue myös

Itseohjautuvuusseminaari

7 askelta kohti itseohjautuvuutta

Tuukka Kostamo keräsi listan itseohjautuvuuden edellytyksistä. Pointit nostettiin esiin 31.5. järjestämässämme Itseohjautuvuus-kirjan julkkariseminaarissa.

Itseohjautuvuus käytännössä blogi

Itse­ohjautuvuus: oma­koh­taisia kokemuksia toimivasta kaaoksesta

Vieraskirjoittaja

Ajankohtaista Filosofian Akatemiassa

Tietoa Filosofian Akatemian tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista.

Lataa Ajatustyön suunta -selvitys

Itseohjautuvuus - draivi - kokeilu

Filosofian Akatemia on valmennus-, konsultointi- ja tutkimusyritys, joka muotoilee parempia työyhteisöjä.