Huomioita matkaltani

Valmentajamme Peter Jung inspiroituu syyssateista ja muistuttaa siitä, että kovassakin työkiireessä on tärkeää antaa itselleen aikaa ja tilaa vaikuttua keskusteluista, inspiroivista kollegoista ja ennenkaikkea hiljaisesta vuorovaikutuksesta, jota Jung nimittää runollisesti kosmiseksi ajatuspölyksi.

Kuuntele audio

Kävellessäni sateen tihkuessa, ajatukseni ja mieleni kirkastuu. Ilma on happirikasta ja sisältää paljon ravitsevaa, kosmista ajatuspölyä. Kostea iho ottaa herkemmin vastaan uutta kuin kuiva. Ihohuokoset ovat auki, imevät happea ja uusia ajatuksia. Tässä ajassa on tärkeää antaa aikaa itselleen. Altistaa itsensä vastaanottamiselle, pysähtymiselle ja ajatusten kirkastumiselle, raikkaassa ulkoilmassa.

Sadepisaroita ja muiden luomaa kosmista ajatuspölyä voi aistia myös sisätiloissa, happirikkaissa työympäristöissä, jossa on tilaa ajatella ja vaikuttua. Yhteisön henki, keskustelut ja lohkaisut, jotka saavat nauramaan, tiukatkin mielipiteet, erimielisyydet ja raikkaat väittelyt, jotka kuuluvat turvalliseen työympäristöön, vahvistavat näkymättömästi tapahtuvaa kuuntelua ja kommunikointia. Inspiroiva pöly tarttuu ja kasvattaa, jos töissä on mahdollista olla herkkänä ja auki, luottavaisesti oma itsensä.

Tunkkaisissa toimistoissa ajatuspöly on sakkaantunutta. Se aiheuttaa mielipahaa, ahdistusta, epävarmuutta ja vie energiaa ihmisistä. Silloin työyhteisö ei ole happirikas, vaan hiilidioksidi on vallannut nurkat ja alkaa kaventaa mieliä. Vältäthän myös itse tuottamasta sakkaantunutta ajatuspölyä ympärillesi.

On etuoikeus kuunnella teräviä ajattelijoita, alansa kokeneita ammattilaisia, jotka innostuneina ja vilpittömästi luovat ympärilleen parempaa maailmaa. 

Happirikasta kosmista ajatuspölyä leijailee omien kollegoideni ympärillä. He ripoittelevat sitä kävellessään, etäyhteyksien päästä, ajattelussaan, keskusteluissa, kirjoissaan, kommenteissaan. Työskentely inspiroivassa ilmapiirissä mahdollistaa jatkuvan uuden oppimiseen, kasvun ja kehittymisen. On etuoikeus kuunnella teräviä ajattelijoita, alansa kokeneita ammattilaisia, jotka innostuneina ja vilpittömästi luovat ympärilleen parempaa maailmaa. 

Ravitsevaa kosmista pölyä on monenlaista. Kun huomaa vaikuttua superajattelijoiden ja kärkitekijöiden lisäksi yhtälailla ihmisistä, joilla on korkea elämänjanon ÄO, laaja elämänkokemuksen ÄO, riemukas elämänotteen ÄO ja ihmisistä, jotka ovat pöllyssä omiin rakkaisiin harrastuksiinsa, elämästä tulee valtavan antoisaa.  

Jokainen on itse vastuussa “pölystä”, ajatuksista ja ilmapiiristä, jota ympärilleen luo. Millainen on sinun ajatus- ja tunnepölyjälkesi?

Sadepisaroita päivääsi,

toivottaa Petsku


Lue myös

Ihmiset ovat sen luottamuksen arvoisia, jonka heille annat

Jos ihmistä kohtelee älykkäänä, arvostaen ja luottaen, tämä hyvin todennäköisesti vahvistaa oletuksesi oikeaksi.

Strategioita etäsekoilusta selviämiseen

Listasin äkäpäissäni stretegioita etäsekoilusta selviämiseen. Nämä ovat yhtä lailla muistutukseksi ja reflektioksi itselleni kuin innoitukseksi sinullekin.

vinkkejä viisaampaan elämään blogi

7 avainta viisaampaan elämään

Vieraskirjoittaja

Me tarvitsemme rauhan

Peter Jung kirjoittaa siitä, mistä rauha rakentuu, mihin me sitä tarvitsemme ja kuinka meidän on mahdollista se saavuttaa.