Ihmiset

Reima Launonen

Reima Launonen (VTM) on työhyvinvoinnin, itseohjautuvuuden ja sisäisen motivaation asiantuntija. Hänen valmennustensa suosio perustuu tieteellisen tiedon ja konkreettisten esimerkkien sujuvaan yhdistämiseen. Reima haluaa rakentaa työelämää, jossa ihmiset kokevat työnsä mielekkääksi ja pääsevät vaikuttamaan työtehtäviinsä. Reima valmistelee omaisuuksien oikeudenmukaiseen jakautumiseen liittyvää väitöskirjaa politiikan ja talouden tutkimuksen laitokselle Helsingin yliopistoon.

Hänen uusin kirjansa ”Taistelu työstä – kohti inhimillistä työelämää” ilmestyi maaliskuussa 2021.

Erityisosaamisalueet:

  • Mielekäs työ
  • Itseohjautuvuus
  • Yhteiskehittely

Tutkimushankkeet:

+358 40 847 3186 reima.launonen@filosofianakatemia.fi LinkedIn

Artikkelit

Hybridityön johtaminen – uskalla tarttua tilaisuuteen

Toimivan hybridityömallin tulisi varmistaa sekä työn sujuvuus että yhteisöllisyys. Näiden yhdistelmää ei kuitenkaan ole yksinkertaista toteuttaa, ja varsinkin yhteisöllisyyden ylläpito vaatii aktiivisia toimia. Blogissaan työhyvinvoinnin ja sisäisen motivaation asiantuntija Reima Launonen tiivistää hybridityön johtamisen perusideat muutaman isomman toimintaa ohjaavan ajatuksen tasolle.

Mitä ei kannata sanoa uupuneelle

Taistelu työstä – Kohti inhimillistä työelämää -kirjan kirjoittaja, työntekijöiden vankkumaton puolustajamme Reima Launonen jatkaa kollegansa aloittamaa keskustelua uupumuksesta ja kirjoittaa, miten uupuneeseen henkilöön tulisi suhtautua.

Työntekijän kyvyistä uskotaan samaa kuin naisesta 30-luvulla

Reima Launonen

Inhimillisemmän työelämän puolesta

Reima Launonen

”Vapaus ei nyt vain sovi kaikille” – itseohjautuvuuteen kohdistettu kritiikki tekee näkyväksi työelämän valtarakenteet

Reima Launonen

Pomontahtisuus

Reima Launonen kirjoittaa tällä viikolla sellaisista esihenkilöistä, joiden tehostamistoimet tai läsnäolo eivät tarkoitusperistään huolimatta myötävaikuta työyhteisön ilmapiiriin tai työntekemisen flowhun. Rytmitajuttomat esihenkilöt ovatkin harmittavan usein myös tahdittomia. Työn tehostamista, reippaampia tahtilajeja ja uusia deadlineja suunniteltaessa olisikin tärkeää ymmärtää, mikä on optimaalinen, kunkin työntekemisen vaatima sisäinen rytmi, jota ei voida ohittaa mikäli tähdätään keskittyneeseen työskentelyyn ja perusteellisiin lopputuloksiin. Valssia ei muokata masurkaksi ilman varpailleastumisia.

Kaikki artikkelit

“Reima haluaa aina auttaa ja tukea muita. Hän on uskomattoman kannustava työkaveri. Reima uskaltaa olla ryhmässä eri mieltä, mutta jos hän havaitsee, että se ei ole ryhmän kannalta antoisaa, hän osaa perääntyä. Se on ihailtava ja harvinainen ominaisuus ihmisessä.”

Peter Kenttä