Iida Mäkikallio

Neljä keinoa avata vuorovaikutussolmu työpaikalla

Oletko ollut tilanteessa, jossa kollegasi käytös pakottaa sinua toimimaan tietyllä tavalla – esimerkiksi varmistelemaan, että sovitut hommat tulevat tehdyksi? Valmentajamme, psykologi Iida Mäkikallio avaa, mistä toimimattomissa ihmissuhdedynamiikoissa ja vuorovaikutussolmuissa on kyse. Hän tarjoaa neljä tunneälykästä keinoa, joilla hankalan tilanteen voi ottaa puheeksi.

Lue artikkeli


Milloin positiivisuus lakkaa olemasta voimavara?

Sisäiseen motivaatioon, ihmisten välisiin suhteisiin ja yksilöiden sekä työyhteisöjen tunnevalmennukseen perehtynyt psykologi Iida Mäkikallio perustelee, miksi positiivisuus voi olla myös haitallista. Tämän lisäksi hän antaa kolme vinkkiä, joiden avulla voimme oppia käsittelemään ajatuksiamme ja tunteitamme rakentavasti. Teksti on päivitetty versio vuonna 2017 ilmestyneestä blogijulkaisusta.

Lue artikkeli Kuuntele audio



Tiedämme että pitäisi levätä enemmän – miksemme kuitenkaan tee niin?

Tänä päivänä puhutaan paljon palautumisen ja levon tärkeydestä työelämässä. Psykologimme Iida Mäkikallio kirjoittaa perimmäisistä syistä, joiden vuoksi lepääminen on meille niin vaikeaa. Moni on palannut viime viikkojen aikana takaisin töihin. Toisille meistä ensimmäiset työviikot tuntuvat ihanilta. Mahtava saada aivoille tekemistä, ihana päästä taas kiinnostavien projektien pariin ja nähdä työkavereita. Viikkojen edetessä kuormitus kuitenkin nousee ja […]

Lue artikkeli

Lepo ja palautuminen blogi

Ennen kuin olet oivaltanut tämän, älä puhu itsensä likoon laittamisesta työssä

Itseohjautuvuuskeskustelun myötä nousee usein esiin työntekijöiden kehittämishalukkuuden ja itsensä likoon laittamisen tärkeys. Iida Mäkikallio muistuttaa, että ihmisen suorituskyky vaihtelee, ja jotta ihmisen koko potentiaali saadaan käyttöön, organisaation tulee kunnioittaa tätä vaihtelua ja sallia myös akkujen lataaminen silloin kun sitä tarvitaan. Kuuntele blogiteksti täältä. Juttelin miehen kanssa, joka on kerännyt viisautta työelämästä 80-luvulta alkaen. Ollut töissä […]

Lue artikkeli

Inhimillisyys blogi

Milloin positiivisuus lakkaa olemasta voimavara?

Sisäiseen motivaatioon, ihmisten välisiin suhteisiin ja yksilöiden sekä työyhteisöjen tunnevalmennukseen perehtynyt psykologi Iida Mäkikallio perustelee, miksi positiivisuus voi olla myös haitallista. Tämän lisäksi hän antaa kaksi vinkkiä, miten voimme käsitellä ajatuksiamme ja tunteitamme rakentavasti.

Lue artikkeli

Positiiviset ja negatiiviset tunteet blogi

Mitä häpeäsi kertoo sinusta?

Kuinka oppisimme käsittelemään häpeää, jotta emme antaisi sen määrittää elämäämme, ohjata valintojamme ja sulkea meitä muilta ihmisiltä? Tähän kysymykseen Iida Mäkikallio pureutuu ajatuksia herättävässä blogikirjoituksessaan. Kaksi eniten toisiinsa sekoitettua sosiaalista tunnetilaa ovat syyllisyys ja häpeä. Mitä väliä? Toinen on yhteydessä masennukseen ja ahdistuneisuuteen, toinen vastuullisuuteen ja hyviin sosiaalisiin taitoihin. Häpeä on vahvasti yhteydessä masentuneisuuteen, itsetuhoisuuteen, […]

Lue artikkeli

Syyllisyys ja häpeä - mitä väliä blogi

Tasapainoiseen elämään pyrkiminen uuvuttaa

Stressisi ei ehkä johdu siitä, mistä luulet. Pyrkimys täydellisen tasapainoiseen elämään on kuristavaa. ”Life-balance” on myrkkyä. Valmentajamme Iida Mäkikallio kertoo, miksi täydelliseen tasapainoon elämän eri osa-alueiden välillä ei kannata edes pyrkiä. ”Ole tasapainoisesti rakastava kumppani, hoivaava äiti, menestyvä yrittäjä, maaginen rakastaja, auttava ystävä, huippu-urheilija, tietoinen-joogi. Näin vähintään. Liiku enemmän, syö paremmin, tee isommin ja suhdeudu […]

Lue artikkeli

Hyvinvointi ja elämäntaidot

Kuuluuko suru työpaikalle?

Tulevaisuudessa merkittävin työntekijöiden tuottama arvo ja ihmisten toimeentulo perustuvat nykyistä suoremmin ihmisten väliseen yhteistoimintaan ja vuorovaikutukseen. Valmentajamme Iida Mäkikallion mukaan taidokas tunteiden käsittely ei tällöin ole enää kilpailuetu, vaan menestyvän yrityksen olemassaolon välttämätön edellytys. Kuuluuko suru työpaikalle? ”Ei tietenkään, tänne on tultu tekemään töitä!” Vaatiiko työsi haastavaa ajattelutyötä, ihmisten kohtaamista tai kykyä luoda jotain uutta? […]

Lue artikkeli

Tunteet työpaikalla blogi

Vain vahvuu­tensa kohdannut voi kannatella toista

Haavoittuvuus ja vahvuus ovat saman kolikon kaksi puolta. Filosofian Akatemian uuden Mielensävalottajat-yhteisön vetäjä, valmentaja Iida Mäkikallio korostaa kirjoituksessaan itsetuntemuksen tärkeyttä. 20-luvulle asti hiilikaivoksissa käytettiin kanarianlintuja suojelemaan kaivostyöläisiä häkämyrkytykseltä. Kanarianlinnut ovat herkempiä kaasuille kuin ihmiset ja lakkaavat laulamasta pienestäkin häkäpitoisuudesta. Lintujen laulun lakatessa kaivostyöläiset tiesivät nousta ajoissa pois kaivoksesta. Itkin joka kerta kun minut vietiin tarhaan. […]

Lue artikkeli

Mielensävallottajat blogi