Ihmiset

Tuukka Kostamo

Tuukka Kostamo (DI) on tutkija ja valmentaja, jonka valmennukset Filosofian Akatemiassa liittyvät erityisesti johtamisen ja vuorovaikutuksen teemoihin. Hän valmistelee parhaillaan väitöskirjaa johtajuuspuheesta ja toimijuudesta Aalto-yliopistossa. Tuukka haluaa auttaa organisaatioita tunnistamaan johtamis- ja vuorovaikutushaasteitaan ja tukea näiden kehittämispyrkimyksien niveltämistä osaksi arjen toimintaa. Jokainen ansaitsee työyhteisön, jonka käytännöt mahdollistavat hyvän ja mielekkään yhteistyön ihmisten välillä.

Erityisosaamisalueet:

  • Johtaminen
  • Vuorovaikutus
  • Työskentelykäytänteiden kehittäminen

Tutkimushankkeet:

  • Leading Passion
+358 50 340 5460 tuukka.kostamo@filosofianakatemia.fi Twitter LinkedIn

Artikkelit

Työnjohtotyötä etsimässä

Johtajuus on murroksessa ja itseohjautuvuuspuhe tuntuu välillä jyräävän johtoportaat kokonaan tieltään. Tuukka Kostamon mukaan johtajuudella on kuitenkin roolinsa myös meidän aikamme työelämässä tai ainakin työnjohdolliset tehtävät on edelleen jonkun tai jonkin hoidettava HYVIN, jotta pyörät pysyvät liikkeessä. Kostamo luo katsauksen työnjohdon periaatteiden kehitykseen läpi viime vuosisadan ja pohtii, millaisesta kulttuurisesta ympäristöstä ja historiasta oman aikamme työnjohdon periaatteet ja itseohjautuvuutta tukevan johtajuuden kaipuu nousevat.

Johtajuus on liian tärkeää jätettäväksi vain johtajille

Tuukka Kostamo

Oppia itseohjautuvuuteen Volvon Uddevallan tehtaasta – Ihmisläheinen ajattelu, yhdessä suunnitteleminen ja paikalliset ratkaisut

Itseohjautuvuuden rakenne täytyy aina miettiä yksilöllisesti, kuhunkin organisaatioon sopivaksi. Historian toimivista esimerkeistä kannattaa kuitenkin ottaa opikseen. Tuukka Kostamo kirjoittaa Volvon Uddevallan itseohjautuvuuteen perustuneen autotehtaan menestystarinasta ja menestyksen taustalla vaikuttaneesta ajattelusta.

”Me olemme toistemme ympäristö”

Tuukka Kostamo tiivistää pääviestit Esa Saarisen, Annu Niemisen, Sari Baldaufin, Ilkka Niiniluodon ja Lauri Järvilehdon puheenvuoroista Filosofian Akatemian kymmenvuotisjuhlista.

Motivaatio ja palkitseminen blogi

Lisääkö palkka motivaatiota?

Tuukka Kostamo

Itseohjautuvuus ja johtaminen blogi

Johtamisen sudenkuopat matkalla kohti itseohjautuvuutta

Tuukka Kostamo

Kaikki artikkelit

“Tuukka on sekä vastuunottaja että sen kantaja. Silloin kun tarvitset apua ja tukea, Tuukka on ihminen joka jää rinnallesi. Mutta se mikä tekee Tuukasta rakastettavan, on se että kaiken tämän hän tekee karjalaisella huumorilla höystettynä, nauraen ja hymyillen. Tuukka elää kuten saarnaa: johtajuudessa on kyse yhdessä toimimisesta.”

Reima Launonen