Itseohjautuvuus on syksyn kuumin trendi organisaatioiden kehittämisen kentällä. Tässä blogitekstissä Karoliina kertoo kolme kysymystä, joiden kautta estetään menemästä takamus edellä puuhun kun itseohjautuvuutta lähdetään organisaatiossa edistämään.
Monessa organisaatiossa on syntynyt tunne siitä, että vanhalla meiningillä ei enää voi jatkaa kovin pitkään. Kuitenkaan ei ihan tarkkaan tiedetä, mitä vanhan tilalle pitäisi ottaa. Mitä asioita muuttaa ja miten? Tämän kipuilun tiimoilta saan usein soittoja ja pyynnön tulla juttelemaan siitä, miten me olemme itseohjautuvuuden tukemista lähestyneet ja voisiko sitä kautta löytyä ratkaisu oman organisaation haasteisiin. Esitän näissä tapaamisissa aina kolme kysymystä, jotka mielestäni ovat kaikkein tärkeimmät asioiden edistämiseksi. Ne tulevat tässä.
Itseohjautuvuus ei ole itseisarvo; itseohjautuvuus itsessään ei tee organisaatiosta hyvää ja elämästä maistuvaa. Itseorganisoituminen on organisoitumisen tapa, joka sopii tietynlaisiin tilanteisiin. Itseohjautuvuus puolestaan on ajattelutapa, joka johtaa tietynlaiseen toimintaan. Nämä seuraukset ovat syitä tai perusteita itseohjautuvuuden vahvistamiselle. Itseohjautuvuutta halutaan lisätä, koska –
jotain. Tämä on ensimmäinen kolmesta tärkeimmästä kysymyksestä: Miksi juuri teidän organisaatiossanne halutaan lisätä itseohjautuvuutta? Haetaanko sillä ketteryyttä tuotekehitykseen? Vai kenties parempaa asiakaspalvelua? Halutaanko tehostaa organisaation kokonaiskannattavuutta vähentämällä esimiehiä?
Itseohjautuvuus ei ole itseisarvo. Sillä haetaan aina jotain.
Vastaus edelliseen kysymykseen johdattelee toisen äärelle: Missä asioissa ihmisten toivotaan olevan itseohjautuvia? Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on esimerkiksi tuotekehityksen ketteryys, on seuraavaksi määriteltävä, mitä tällä tarkoitetaan. Onko tuotekehitys ketterää, jos tuotekehitystiimi päivittää tuotekuvaukset ja myyntimateriaalit kerran kuussa? Jos Riitta saa asiakkaalta palautetta tuotteen X ominaisuuden Y surkeudesta, mihin Riitta kertoo asiasta? Mitä tiedolle sitten tapahtuu? Millä aikavälillä asialle tapahtuu jotain? Voiko Riitta itse keksiä asiakkaan kanssa parannuksen tuotteeseen ja luvata, että asiakkaalle toteutetaan tämä? Jos Riitta keksii asiakkaan kanssa tuotteeseen X ominaisuuden Z ja testaa asiakkaan kanssa sen toimivuutta käytännössä, miten Riitta jakaa tämän opin kollegoilleen? Missä vaiheessa prosessia? Jos Riitta on tottunut kymmenen vuotta siihen, ettei tuotteita saa muokata asiakkaan kanssa, on hänelle kerrottava hyvin tarkkaan, missä uuden liikkumatilan rajat menevät ja missä asioissa hänen toden totta toivotaan toimivan oma-aloitteisesti ja itsenäisesti. Ja jokaisen rakenteen ja ohjeen on oltava linjassa tämän vaateen kanssa.
Näiden kahden kysymyksen avulla saadaan merkittävästi konkretisoitua tuota suhteellisen hähmäistä itseohjautuvuuden käsitettä – ja vieläpä tavalla, joka palvelee juuri teitä. Kolmas kysymys johdattelee kehittämisen tielle. Kysymyksen olen varastanut suuresti arvostamaltani kollegalta Sami Pajulta. Se kuuluu näin: Miksi ihmiset eivät tällä hetkellä toimi itseohjautuvasti niissä asioissa, joissa heidän toivotaan toimivan itseohjautuvasti? Toisin sanoen, miksi ihmiset eivät toimi kysymykseen 2 annettujen vastausten mukaisesti. Vastaus tähän kysymykseen antaa meille listan asioista, joihin täytyy puuttua. Joissain tapauksissa listaa voidaan konkretisoida syventävillä miksi-kysymyksillä.
Vasta näiden kysymysten jälkeen kannattaa tiskiin tuoda Buurtzorgit ja Reaktorit ynnä muut paljon benchmarkatut organisaatiot itseohjautuvuutta tukevine toimintatapoineen. Muuten koko homma laimenee jälleen yhdeksi kehityshankkeeksi, jonka järkeä puidaan kahvihuoneessa kuukausitolkulla, eikä mikään tosiasiassa muutu.
Puhun tästä aiheesta Esimies- ja henkilöstömessuilla keskiviikkona 6.9. Jos olet maisemissa, tulethan tervehtimään!
