Lammaspaimenen vinkki rentouttavaan kesälomaan

Loma ja rentoutuminen blogi

Miltä Helsingin hulinaan tottuneesta varatoimitusjohtajasta tuntuu viettää viikko maaseudulla eristyksissä ilman sähköä laskien lampaita? Kevään viimeisessä blogitekstissämme Maija Tiitinen kertoo viikostaan lammaspaimenena ja jakaa oivalluksensa, joka voi olla hyödyksi myös kesäloman suunnittelussa.

Vietin kesäkuun puolessa välissä viikon lammaspaimenena Mikkelin seudulla Anttolassa Hiidenmaan tilalla. Voitin viikon Metsähallituksen arpajaisissa alkuvuonna ja olin jo tuolloin päättänyt, että hyödynnän viikon täytenä irtiottona muusta maailmasta. Tilalla ei ole sähköä, joten oli helppo laittaa kännykästä netti pois päältä ja unohtaa ajatukset työn tekemisestä lampaiden kaitsemisen lomassa. Ennen lomalle jäämistä pidin huolen, että työasiat olivat sillä mallilla, että ne eivät jääneet mieleeni kaihertamaan. Onnistuin tässä oikein hyvin, vaikka toki viikon aikana ajatuksiini pulpahti myös työhön liittyviä asioita.

Oli kiinnostavaa huomata, kuinka tärkeitä rutiinit minulle ovat. Päätin elää viikon ilman kelloa eli herätä kun herään, syödä kun on nälkä ja mennä nukkumaan kun nukuttaa. Auringon seuraaminen ei tällaista kaupunkilaista auta ajan arvioinnissa, mutta toki viikon aikana tuli joku käsitys siitä, missä aurinko on aamulla ja minne se illalla laskee. Tästä aikatauluista vapautumisesta huolimatta koin tärkeäksi luoda itselleni selkeän aamurutiinin, jota noudatinkin sitten koko viikon ajan. Vaikka olisin voinut tehdä mitä vain, missä järjestyksessä tahansa, päädyin joka aamu ensin lukemaan sängyssä, sitten joogaamaan kropan virkeäksi, meditoimaan mielen rauhalliseksi ja vasta sen jälkeen siirryin aamupalan valmisteluihin. Aamupalan jälkeen kävin kiertämässä läheisen Neitvuoren neljän kilometrin mittaisen luontopolun, minkä jälkeen olin antanut itselleni luvan olla tekemättä mitään koko loppupäivän. Mietin erityisesti loppuviikolla sitä, miksi minun oli tärkeää suorittaa nämä aamurutiinit ennen kuin sain ”olla tekemättä mitään”. En löytänyt vastausta, mutta jotakin tekemistä sillä lienee meille suomalaisille turhankin rakkaan sananlaskun ”Ensin työ, sitten huvi” kanssa.

Loma on hyvää aikaa opetella olemaan välittämättä siitä, mitä pitäisi tehdä omasta tai erityisesti muiden mielestä.

Lammaspaimenella oli myös muutamia vastuutehtäviä. Lampaat piti laskea aamuin illoin sekä pitää huoli, että niillä on riittävästi raikasta vettä juotavana. Lisäksi niiden terveydentilaa tuli seurata, mutta se ei vaatinut mitään erillisiä ponnisteluja. Suurin työ oli veden kantaminen kaivosta, eli aika helpolla näiden pakollisten tehtävien osalta pääsi. Hiidenmaan tilalla olisi ollut myös mahdollista tehdä erilaisia ”puhdetöitä”, joihin oli ohjeet mökillä. Näihin kuului esimerkiksi polttopuiden ja perinneaidan osien tekemistä sekä niittämistä. Olin etukäteen luvannut itselleni ottaa viikon mahdollisimman rennosti, velvollisuuksia sekä ”pitäisi”-ajattelua vältellen. Siitä huolimatta huomasin aika nopeasti kärsiväni huonosta omastatunnosta, kun en tehnyt näitä täysin vapaaehtoisia puhdetöitä. Oli kiinnostavaa havaita, että huolimatta etukäteen suunnittelemastani rentoudesta onnistuin saamaan itseni kiinni ajattelemasta, etten ole tehnyt riittävästi oikeita töitä lammaspaimenaikanani. Tästä huolimatta pidin pintani ja siedin pientä omantunnon kolkutusta takaraivossani – joskus on oikeasti tärkeämpää antaa mielen levätä ja tehdä vain niitä asioita, joista oikeasti tykkää.

Loma on hyvää aikaa opetella välillä olemaan välittämättä liikaa siitä, mitä pitäisi tehdä omasta tai erityisesti muiden mielestä. Minulla on takanani yksi elämäni parhaista lomaviikoista eikä pieni omantunnon kolkutus ”tekemättömistä asioista” pilannut sitä millään tavalla. Kesäloma on erinomaista aikaa olla ”tehoton” ja ”hyödytön”, joten älä suunnittele lomaviikkojasi liian täyteen tai kerää itsellesi pitkää to do -listaa kaappien siivoamisesta sukulaisten tapaamiseen ja uuden kielen opetteluun. Todennäköisesti mielesi keksii tästä huolimatta asioita, joita ”pitäisi” tehdä. Joskus kannattaa vain antaa asioiden olla ja keskittyä olennaiseen: riippumatossa makoiluun, metsässä kävelyyn tai vaikka vain ulkona istuskeluun ja maiseman tuijotteluun.

Toivon sinulle rentouttavaa kesää tehden juuri sitä, mitä haluat tehdä!

P.S. Jos viikko lammaspaimenena kiinnostaa, seuraava arvonta on taas tammikuussa 2019. Lisätietoja löytyy esimerkiksi täältä.

P.P.S. Viikostani kirjoitettiin myös juttu alueen paikallislehteen Länsi-Savoon (artikkeli on vain tilaajille).


Lue myös

Itseohjautuvuuden monet muodot

Itseohjautuvuus ja innovaatiot: miten itseohjautuvuudesta tehdään organisaation menestystekijä?

Nick Ahleskog

Valmentava johtaminen blogi

Psykologiset lukot estävät johtajaa olemasta se johtaja joka hän haluaisi olla

Frank Martela

Hajautetussa organisaatiossa työskentely ja johtaminen

Tämä valmennus tarjoaa työkalut menestyksellisen uuden työn tarpeisiin ja hajautetun organisaation toimintatapoihin.

Jalostus - kokeilu - draivi

Kohti itseohjautuvuutta

Itseorganisoituminen vaatii työntekijöiltä paljon erilaisia taitoja. Itsensä johtamisen taitojen lisäksi se edellyttää nk. yhteisöllisiä metataitoja, eli yhteisen työn tekemisen taitoja.