Sain taannoin kokea harvinaista herkkua, kun pääsin osallistumaan hyvinvointivalmennukseen. Olin aivan täpinöissäni! Kerrankin saisin vain kuunnella ja oppia toisen yrityksen valmentajalta, eikä minun tarvitsisi miettiä valmennuksen sisältöjä, juoksutusta, harjoituksia, aikataulua, painotuksia jne. Osallistuin suurella mielenkiinnolla, koska aina voi oppia uutta ja on olen lähes aina oppinut jotakin pientä myös valmentamisesta, kun olen päässyt seuraamaan kollegoitani itse teossa. Valitettavasti tällä kertaa pettymys oli suuri.
Vaikka kyseinen valmentaja oli osaava ja perehtynyt aihealueen tutkimuksiin, mielestäni esitystavassa jäi paljon toivottavaa. Aivan kuin koko esityksen tarkoitus ei olisi ollut osallistujien hyvinvoinnin parantaminen vaan oman osaamisen julistaminen. Valmentaja esimerkiksi esitti monta kymmentä slaidia sisältöjä esittäen lähes kymmenen erilaista harjoitusta vain yhdellä slaidilla. Kyseisen slaidin kohdalla valmentaja selitti, miten osallistujat voisivat kotona kokeilla jotakin harjoituksista. Olenkin valmis lyömään vetoa, ettei kukaan osallistujista kokeillut yhtäkään harjoituksista. Harjoituksia ei nimittäin selitetty riittävällä tarkkuudella, että harjoituksen olisi edes voinut tehdä järkevästi ja tutkimusten osoittamalla vaikuttavalla tavalla. Ymmärrän hyvin, että valmennuksen aikana on hyvä tuoda esille valmentajan oma osaaminen ja herätellä ajatustoimintaa vaikkapa esittämällä jokin kiinnostava tutkimustulos tai kuvaaja. Koko valmennus ei silti voi olla pelkkää synteesiä kymmenistä artikkeleista.
Mielestäni olen epäonnistunut, kun en ole syystä tai toisesta ehtinyt tai muistanut miettiä valmennusta läpi osallistujien näkökulmasta. Kokemani valmennus oli kehno juuri tästä samasta syystä.
Tutkijana, valmentajana ja yliopisto-opettajana olen aina ollut varsin kriittinen itseäni kohtaan. En useinkaan vaadi muilta yhtä paljoa kuin vaadin itseltäni opettajana ja kouluttajana ja silti olen varma, että olen myös itse tehnyt kehnoja valmennuksia. Mielestäni olen epäonnistunut, kun en ole syystä tai toisesta ehtinyt tai muistanut miettiä valmennusta läpi osallistujien näkökulmasta. Kokemani valmennus oli kehno juuri tästä samasta syystä.
Jokainen vaikuttava valmennus tulisi sisältää harjoituksia ja jonkinlaista kokemuksellista oppimista. Tänä päivänä tiedetään varsin hyvin, että ihmiset eivät ole tieto- tai muistikoneita, joihin kaadetaan tietoa ämpäristä tai joista sen saisi ulos painamalla Print nappia. On jo lähes yleistietoa, että vaikuttava oppiminen on lähes aina kokemuksellista. Vaikuttavasta valmennuksesta tulisi jäädä tunnejälki ja samalla muistikuva jonkinlaisesta tekemisestä tai oivallustyöstä.
Jokaisen osaavan valmentajan tulisi tietää tämä ja ymmärtää, että oivalluttaminen ja kokemuksellinen oppiminen ovat johdettavia oppimisprosesseja, joihin osallistujat houkutellaan ja osallistetaan mukaan. Vaikuttava opettaminen ja oivalluttaminen ei ole helppoa. Yksi hyvä tapa synnyttää tunnejälkiä on antaa muistettavia esimerkkejä. Ihmiset useimmiten muistavat esimerkit ja esimerkkien ihmiset, harvemmin teoriat ja tutkimustulokset. Kokemassani hyvinvointivalmennuksessa myös muistettavat esimerkit loistivat poissaolollaan.
Kokemani kehno valmennus oli itselleni muistutus valmennuksen perimmäisestä luonteesta. Valmennukset eivät ole pystyynkuolleita yliopistoluentoja vaan täsmäiskuja teemoihin, jotka sillä hetkellä koetaan merkityksellisinä.
Mitä siis kehnosta valmennuksesta voi oppia? Kokemani kehno valmennus oli itselleni muistutus valmennuksen perimmäisestä luonteesta. Valmennukset eivät ole pystyynkuolleita yliopistoluentoja vaan täsmäiskuja teemoihin, jotka sillä hetkellä koetaan merkityksellisinä. Valmentajan tulisi aina olettaa, että osallistujilla on merkittävä tarve juuri niille tiedoille ja taidoille, mitä valmentajaa on pyydetty valmentamaan. Valmentajan tulisi miettiä läpi sekä valmennusprosessi että asiasisällön, muuten käy kehnosti.
Niiltä osallistujilta, jotka ovat ehkä kokeneet minulta kehnon valmennuksen, toivoisin rehellistä yritystä kaivaa esille jotakin itselle osuvia oppeja. Myös lantakasassa voi olla timantteja. On tyypillistä, että tuomitsemme koko valmennuksen ja kaikki sen sisällöt samalla mittatikulla. Tosiasia on, että jokaisessa myös kehnossa valmennuksessa on aina jotakin opittavaa, se vaan ei välttämättä ole juuri sellaisia oppeja mitä valmentajalla oli mielessä. Oma kokemukseni on oiva esimerkki. Osallistuin hyvinvointivalmennukseen, mutta sain muistutuksen valmennuksen perimmäisestä luonteesta.
