Nordic Business Forum: Bitcoinin kolme puolta

Vastuullisuus, johtajuus ja merkityksellisyys blogi

Nordic Business Forumissa ensimmäistä kertaa mukana ollut uusin tulokkaamme Nick Ahleskog tiivistää tässä blogitekstissä tapahtuman teemoja ja tunnelmia sekä nostaa esille puhujien mielenkiintoisimpia pointteja.

”Vuoden 2017 Nordic Business Forumin pääteemat olivat vastuullisuus, merkityksellisyys ja johtajuus. Jos kaikkien puhujien teemat tiivistetään yhteen ja luodaan niistä narratiivi, se olisi mielestäni seuraavanlainen:

  1. Rahaa on maailmassa paljon ja sitä kannattaa käyttää kestävään kehitykseen ja
  2. rahan ansaitsemisen tulisi olla mielekästä.

NBF:n muita merkittäviä teemoja olivat muun muassa ekologisuus, oman merkityksen löytäminen sekä tiimityöskentely. Puhujat esittelivät viitekehyksen ympäristön tilan vaikutuksesta tulevaisuuden kilpailukykyyn sukeltaen samalla syvälle organisaatioiden toimintatapoihin ja rakenteisiin. On tärkeää ymmärtää, että organisaatioiden perusta on ihmisissä ja heidän välisissä suhteissaan.

Filosofian Akatemian osaamisalueet olivat vahvasti läsnä läpi seminaarin: noin puolet puheenvuoroista keskittyivät uuteen johtajuuteen ja työn merkityksellisyyteen – niin ikään rakkautta ja luottamusta painotettiin hyvin useasti. Tapahtuman päätähti, Will Smith tiivistikin työn merkityksellisyyden varsin osuvasti: ”Have fun while you’re doing it” .

Liiketoiminnan vastuullisuus keskiössä

Liike-elämäseminaarissa puhuttiin luonnollisesti myös rahasta. Stéphane Garelli käynnisti tapahtuman toteamalla painokkaasti, että maailmassa on meneillään niin sanottu ”synchronised recovery” – toisin sanoen ensimmäistä kertaa ikinä lähes kaikkialla maailmassa eletään nousukautta. Samalla hän kuitenkin myös totesi, että elämme investointiköyhässä maailmassa – rahaa siis löytyy, mutta se ei valitettavasti pääse kiertoon.

Mitä maailman varoilla tulisi sitten tehdä? Eräänä pääteemana esitettiin niinkin laaja käsite kuin vastuullisuus, joka manifestoi seminaarissa pääasiassa ekologisuutena. Asiaa käsiteltiin ruokahävikin vähentämisestä alustatalouden vaikutukseen ilmastoon. Osallistujilla oli konsensus siitä, että tulevaisuuden liiketoiminnan tulee olla sosiaalisesti, eettisesti ja ekologisesti kestävää.

”Suhdeluottamuksen rooli kasvaa merkittävästi, ja luottamus niin yhteiskunnassa, bisneksessä kuin työyhteisössäkin tulee olemaan tulevaisuudessa entistä tärkeämpää.”

Mitä eroa on systeemi- ja suhdeluottamuksella?

Rachel Botsman kertoi, kuinka yhteiskunnassamme siirrytään systeemiluottamuksesta suhdeluottamukseen. Systeemiluottamus tarkoittaa sitä, että luotamme instituutioihin, kuten yhteiskuntaan tai potilas lääkäriinsä (lääkäri on asiantuntijainstituutionsa edustaja). Suhdeluottamus puolestaan tarkoittaa kahden ihmisen välistä luottamusta horisontaalisella tasolla.

Muun muassa Airbnb:n ja Bitcoinin yleistyminen ovat johtaneet siihen, että välikäsi, eli instituutio on jäänyt yhtälöstä pois. Luottamus palvelun toimivuuteen ja turvallisuuteen vaihtuu siten ihmisen ja instituution välisestä suhteesta ihmisten väliseksi suhteeksi.

Systeemi- ja suhdeluottamus eivät sulje toisiaan pois – yrityksillä on vastuuta edelleen, vaikka ne tarjoavatkin vain alustoja ihmisten väliseen kaupankäyntiin. Varmaa on kuitenkin se, että suhdeluottamuksen rooli kasvaa merkittävästi, ja luottamus niin yhteiskunnassa, bisneksessä kuin työyhteisössäkin tulee olemaan tulevaisuudessa entistä tärkeämpää.

Kaiken kaikkiaan NBF:n teemat, vastuullisuus, merkityksellisyys ja johtajuus liittyvät kaikki olennaisesti toisiinsa ja ovat saman kolikon eri puolia. Tosin, kolikolla ei voi olla kolmea puolta -mutta ehkä Bitcoinilla voi.


Lue myös

Myötätunnon mullistava voima blogi

Myötätunto on yrityksen kilpailukyvyn edellytys

Frank Martela

Johtaminen ja johtajuus blogi

Mihin johtajuutta tarvitaan?

Tuukka Kostamo

Ajankohtaista Filosofian Akatemiassa

Tietoa Filosofian Akatemian tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista.

Lataa Ajatustyön suunta -selvitys

Itseohjautuvuus - draivi - kokeilu

Filosofian Akatemia on valmennus-, konsultointi- ja tutkimusyritys, joka muotoilee parempia työyhteisöjä.