Ostatko johdon koulutusta vai tuloksia?

Vuoden alusta Filosofian Akatemian riveihin liittynyt konsultti ja intohimoinen muutoksentekijä Pekka Enroth kirjoittaa tiedon ja toiminnan välisestä suhteesta. Miksi tiedon hankkimisesta on vielä pitkä matka käytännön arkeen, ja miten varmistetaan, että konsultoinnilla ja valmennuksella saadaan organisaatiossa aikaan vaikuttava muutos?

Kuuntele blogiteksti täältä.

Tiesitkö, että laihtuakseen ihmisen tulisi syödä vähemmän kuin hän kuluttaa? Tiesit, ja niin tietävät muutkin. Silti me suomalaiset olemme aika ylipainoista kansaa. Sama pätee myös muuhun tietoon – se siirtyy harvoin käytännön toiminnaksi. Yritysmaailmassa tämä huomio on erityisen tärkeä silloin, kun tieto on ostettu kalliilla ja on liiketoiminnan kannalta oleellista.

Paitsi terveellisissä elämäntavoissa, sama ilmiö on havaittavissa kaikilla muillakin elämän osa-alueilla. Erityisen tuttua tämä on työelämässä, jota määrittää yhteistoiminta muiden ihmisten kanssa. Usein saattaa tuntua siltä, että arki tulee hyvän tiedon ja aikomusten tielle.

Miksi hyvä tieto ei sitten yleensä näy arjessa?

Ehkä tieto ei käsitteenä olekaan niin yksinkertainen asia kuin sitä äkkiseltään voisi kuvitella. Pelkästään tutkimuksesta sille löytyy useita esiintymispaikkoja ja määritelmiä. On olemassa toiminnan hallintaan ja osaamiseen liittyvää tietoa. Sitten on hyvin tunnettu jako, jossa tieto on joko esittävää tai prosessuaalista. Molemmissa tieto voi olla syvää tai pinnallista. Se voi olla kehollista (liippaa läheltä prosessuaalista tietoa), tai jopa kehollistunutta. Esimerkkinä tällaisesta kehollistuneesta tiedosta voi toimia vaikkapa seiväshyppääjän tai liukuhihnalla työskentelevän ihmisen keho, jota harjoittelu tai työ ovat muokanneet. Tieto voi olla eksplisiittistä ja implisiittistä, jaettua, organisationaalista, tieteellistä, teoreettista ja paljon muuta. Ennen kaikkea se on kuitenkin sosiaalisesti rakentunutta ja kontekstisidonnaista. Jos tästä tiedonpaljoudesta voi jotain päätellä, niin sen, että arjessa suhtaudumme tietoon kenties liian yksioikoisesti. Meinaan, että hyvätkin kalvosulkeiset ovat aika kaukana itse tekemisestä.

Koska tämä on Filosofian Akatemian blogi ja kirjoitukseni on ensimmäinen tänne kirjoittamani teksti, tunnen tarvetta kirjoittaa muutaman rivin itselleni tärkeimmästä länsimaisen filosofian isästä Aristoteleesta. Aristoteles jakoi tiedon epistemeen eli puhtaaseen tieteelliseen tietoon, phronesikseen eli käytännölliseen viisauteen, jonka päämääränä oli toiminnallinen teko (liippaa läheltä tietotyöläisen tietoa) ja techneen eli materiaalien muokkaamiseen liittyvään tietoon (esimerkiksi taiteilijan tai kirvesmiehen työ). Kahden jälkimmäisen käsitteen tapauksessa kyse oli tekemisen ympärille rakentuneesta tiedosta. Pelkkiä tieteellisiä totuuksia ladellessamme olemmekin usein unohtaneet tekemisen. Puhumme teoriasta ja käytännöstä kuin ne olisivat kaksi eri asiaa. Parhaimmillaan ja pahimmillaan puhutaan tiedon jalkauttamisesta, joka on älyllisesti sama asia kuin veden kantaminen kaivoon. Kyse on kuitenkin meille länsimaisille ihmisille tyypillisestä ajatteluharhasta. Teorian ja käytännön välinen kuilu on mahdollista kuroa umpeen, ja tällaista oikeasti hyödyllistä tietoa tulisi rohkean konsultointia tilaavan asiakkaan myös palveluntarjoajaltaan osata vaatia.

Uuden tiedon ja oppimisen tulisi näkyä toiminnan muutoksena

Tapamme kuluttaa tietoa on usein kuin lukisimme Seiskan juorupalstaa, eivätkä Matti Nykäsen Mallorcan-matkan toilailut onneksi näy suurina muutoksina arjessamme. Kalliilta tiedolta tulisi kuitenkin edellyttää tuloksia. Kuten aiempi viittaus Aristoteleen ajatteluun osoittaa, tieto on sekä kehollista että usein kiinteä osa tiedostamatonta ja ääneen lausumatonta toimintaa. Toimiessamme yhdessä muiden kanssa tieto on myös sosiaalisesti jaettua. Esimerkiksi pitäessämme kokousta tai pelatessamme jalkapalloa toimimme yhdessä jaettujen, subjektiivisesti tulkittujen pelisääntöjen mukaan, jotka ohjaavat meitä toimimaan kulloisenkin toistuvan tekemisen tavan suhteen oikealla tavalla. Näihin tapoihin hyvä konsultti pyrkii vaikuttamaan.

Jotta uusi arjesta irrotettu tieto voidaan muuttaa käytännölliseksi viisaudeksi, tieteellistä tietoa on kyettävä käsittelemään suhteessa vallitseviin käytäntöihin.

Sosiaalitieteissä tällaisia toistuvia tapoja toimia kutsutaan käytännöiksi. Käytäntö on inhimillistä, jaetun käytännöllisen ymmärryksen ympärille rakentunutta toimintaa, jossa ovat mukana sekä kehot että niitä ympäröivä materiaalinen konteksti (Schatzki, 2005). Kyse on rutiineista, fyysisestä sekä henkisestä toiminnasta, esineistä, työkaluista, tiedosta, taidoista ja tunteista, jotka kaikki yhteen sulautuneina muodostavat käytänteen (Reckwitz, 2002).

Jotta uusi arjesta irrotettu tieto voidaan muuttaa Aristoteleen mainitsemaksi käytännölliseksi viisaudeksi, tieteellistä tietoa on kyettävä käsittelemään suhteessa vallitseviin käytäntöihin. Se on elettävä todeksi. Tämä edellyttää, että tehdään näkyväksi se, mitä merkityksiä käytännöissä mukana olevat ihmiset ovat asettaneet toiminnalleen. Uusi tieto on integroitava osaksi jaettua tekemistä. Usein hyödyllinen lähestymistapa ovat kokeilut, joissa ensin paitsi opitaan tekemisestä, myös venytetään omaa ja jaettua ymmärrystä oikeanlaisesta tavasta toimia. Kokeilusta tulee pikkuhiljaa uusi normaali, jota voidaan ikuisen paluun hengessä ja uuden tiedon valossa taas yhdessä kokeillen inkrementaalisesti kehittää.

Villakoiran ydin on muutos ja rohkeus

Tämän ensimmäisen postaukseni tarkoitus oli oikeastaan herättää ajattelemaan uutta tietoa toiminnan vinkkelistä. Haastattelin edellisessä työpaikassani useita esimiehiä ja HR-ammattilaisia heidän tavoistaan ostaa koulutusta ja konsultin palveluita. Aika usein haluttiin sisältöä, jonka yksin toivottiin kantavan arkeen, vaikka samalla hyvin tiedostettiin se, että kurssitukset ja kalvosulkeiset harvoin näkyvät konkreettisina tekoina (vaikka kyllä nekin korreloivat esimerkiksi työtyytyväisyyden kanssa). Oma sydämeni kuitenkin sykkii isosti muutokselle. Uuden tiedon tulisi olla sen verran vaarallista, että se haastaa ja pakottaa meidät muutokseen. Haluan nähdä arjen, jossa meillä on yhteisöinä vapaus ja kyky oppia ketterästi uusia toimintatapoja sekä kehittyä suuntaan, jonka koemme yhteisen työmme päämäärän kannalta mielekkääksi. Viestini sinulle lukijana onkin seuraava:

1. Yritä nähdä uusi tieto myös tekemisenä.

2. Kutsu kaikki toimijat kehitettävien käytäntöjen äärelle. Yhdessä rakentuneita toiminnan tapoja muutetaan yhdessä.

3. Uskalla vaatia tuloksia. Mikään ei sykähdytä niin kuin muutos.

Lopuksi: jouduin lyhentämään tätä tekstiä rutkasti. Mikäli muutos ja kehittäminen kiinnostavat, niin lue myöhemmin keväällä ilmestyvä postaukseni käytäntökehittämisestä. Lupaan antaa siinä selkeät askelmerkit muutokselle, jolla saa viimeisetkin tunkkaiset Kotterilaisen muutosjohtamisen hämähäkinseitit puhallettua organisaatiostaan.

Viitteet:

Cetina, K. K., Schatzki, T. R., & Von Savigny, E. (Eds.). (2005). The practice turn in contemporary theory. Routledge.

Reckwitz, A. (2002). Toward a theory of social practices: A development in culturalist theorizing. European journal of social theory, 5(2), 243-263.