Johtaja, ole rohkeasti itsekäs

Johtaminen ja oma aika blogi

Tuorein valmentajavahvistuksemme Peter Jung kirjoittaa itsekkyydestä ja oman ajan ottamisesta. Palvelevan johtamisen puolesta puhuva valmentajamme perustelee, miksi terve itsekkyys on tärkeää niin johtajille kuin kaikille muillekin.

Saako nykyaikana olla itsekäs? Pitääkö nykyään olla itsekäs? Uskaltaako sitä olla itsekäs? Mitä muut ajattelevat? Kollegat, alaiset, esimies, puoliso, lapset, ystävät, naapurit…
Kuka muu, jos en minä? Ketä minä ensisijaisesti palvon?

Kollegani Iidan 13.8. ilmestyneen blogin innoittamana aloin pohtia työn velvoittavaa roolia elämässä ja Sinun vastuuta itsestäsi. Omakohtaisesti, nyt jo jälleen hieman jälkiviisaana, olen sitä mieltä, että on oltava itsekäs. Se on jopa välttämätöntä tässä maailmanmenossa. Itsekkyys ei kuitenkaan saa rikkoa mitään, sen pitää olla eheyttävää – sellaista, josta muutkin ympärilläsi itsesi lisäksi hyötyvät. Muiden on ymmärrettävä ja sinun viestittävä asiasta oikein.

Minä-aikaa on otettava. Rohkeammin, useammin ja säännöllisesti. Ja siitä on pidettävä kiinni. Sen huolehtimiseen ja ylläpitoon on käytettävä aikaa. Mikä on jo minä-aikaa, sitä on palvottava.

Mitä on minä-aika?

Olen omalla lähes 30 vuoden esimiesurallani nähnyt useita kertoja sen, kun johtamisessa oman itsensä johtaminen lipsuu. Itsenikin olen sieltä välillä löytänyt. Ajan myötä tämä alkaa näyttäytyä erilaisina asioina; väsymys, ärtymys, kiire, aikaansaamattomuus. Parisuhde rakoilee, harrastukset hiipuvat, lapset oireilevat, paino nousee, ystävät etääntyvät, riittämättömyyden tunne kasvaa sekä vapaa-ajalla että työssä. Moni varmaankin tunnistaa itsensä näistä ja on jollain tasolla näitä myös kokenut, mutta valitettavasti olemme usein tietämättömiä tai emme halua katsoa totuutta silmiin. Silmäsi sulkeutuvat, korvat eivät kuule ja mieli ei halua ymmärtää. Et tunne etkä tunnista, mitä ympärilläsi tapahtuu, pienet pirut juoksevat kilvan ja jäytävät perustaasi rikki. Ei jaksa, ei kiinnosta, tai pakko painaa, pakko pakko… Muiden herättäminen tai niskasta nostaminen on jo vaikeaa – kuinka lähestyä heitä, miten sanoa heille? Mutta itsensä niskasta nostaminen, se vasta lisää vaikeuskerrointa huomattavasti. Olet oranvanpyörässä etkä edes alkuun havaitse sitä. Sinua viedään. Rakkaus kaikkeen hiipuu. Energiatasot ovat alhaalla. Ulkoinen motivaatio ohjaa sinua. Kuuluisa hallinnan tunne katoaa. Oletko unohtanut minä-ajan?

Ensimmäisessä johtajapestissäni 90-luvun lopulla jouduin varovaisesti oppimaan suhdetta tulevaan jo pelkästään kalenterimuodossa. Ei ollut vielä näitä hienoja sähköisiä versioita tai jos oli, en ainakaan osannut niitä vielä käyttää. Excelillä mentiin. Alkuun opettelin katsomaan viikon verran eteenpäin, mitä työssä ja elämässäni tapahtuu. Tämän jälkeen sain kasvatettua sitä kuukauden ja jossain vaiheessa puolen vuoden päähän. Nykyään pyrin olemaan kartalla reilun vuoden eteenpäin, ja edellisessä työpaikassani upeat tiimiläiseni välillä nauroivat, kun kalenterimerkintöjä tippui jo reilun vuoden päähän. Aina tulee yllätyksiä, kaikkeen ei voi varautua, mutta minulla oli silloin kuitenkin jonkinasteinen varautumistila siihen, mitä on edessä ja mihin pitää valmistautua. Näin sain kasvatettua hallinnan tunnettani. Samaan exceliin aloin myös merkitä omia, henkilökohtaisia asioitani. Pilkoin hetkittäin elämäni tosi pieneksi. Yritin hahmottaa itselleni minä-aikaa. Homma toimi ja elämä hymyili.

Kokemukseni mukaan useimmiten kehitytään ensin hyväksi myyntijohtajaksi, talousjohtajaksi tai ihmisten johtajaksi, ennemmin kuin itsensä johtajaksi. Lienee hyvä kysyä, pitäisikö itsensä johtamisen taitoja hioa jo ennen esimies- tai johtamisvelvoitetta?

Minä-aika on se aika, jota käytät itseesi, omaan ajanhallintaasi, ja jossa huomioit itsesi ja jaksamisesi. Sinä olet aika. Se on töiden ennakointi. Se on harrastustesi vakiointi. Se sisältää liikunnan huomioimisen. Henkiset tai älylliset voimasi tarvitsevat ruokkimista. Ja etenkin levon, sen palautumisen. Kaikki se, mikä sinulle on tärkeää pitääksesi itsesi ”pelikunnossa”. Joillekin tämä toimii vasta, kun kalenteroi tai kirjaa asiat itselle ylös, sähköisesti tai sitten ihan manuaalisesti, vaikka laittamalla muistutukset jääkaapin oveen. Minä-aika on myös ajatustyön tekemistä – joskus se onnistuu kalastellessa järvellä hiljaisuudessa, toisinaan hiljaisessa työtilassa jotain kysymystä pohtien. Milloin suunnittelet, ennakoit tai ihan vain ajattelet suunnitelmallisesti? Täytyy tunnustaa, että minä kuulun niihin, joiden on merkittävä asiat, tavoitteet ja tekemiset koko ajan jonnekin, josta ne pomppaavat eteen oikealla hetkellä tai muuten pysyvät mielessäni. Ja tuota suunnitelmallista ajattelua yritän kovasti koko ajan parantaa.

Johtamisessa kaiken opin pitäisi alkaa sinusta, eli siitä kuinka johdat itseäsi – itsesi johtamisesta. Kuitenkin kokemukseni mukaan useimmiten kehitytään ensin hyväksi, ellei jopa erinomaiseksi, myyntijohtajaksi, talousjohtajaksi tai ihmisten johtajaksi, ennemmin kuin itsensä johtajaksi. Lienee hyvä kysyä, pitäisikö itsensä johtamisen taitoja hioa jo ennen mitään esimies- tai johtamisvelvoitetta? Vuosien kokemuksen jälkeen sitä sitten ajaudutaan erilaisiin koulutuksiin tai valmennuksiin, joissa näitä taitoja aletaan opiskelemaan ja toivottavasti myös oppimaan ja viemään käytäntöön. Joskus se saattaa olla jo liian myöhäistä. Jotta voit johtaa muita, sinun täytyy aloittaa itsestäsi. Tiedosta, tunnista, tunnusta, toimi, tavoittele, toista – 6T.

Ai niin, omakohtainen kokemus. Viime kesänä minulle tuli tilaisuus ottaa rohkeasti hieman isommalla kauhalla minä-aikaa. Pitkän pohdinnan jälkeen olin valmis uuteen oppimisvaiheeseen elämässäni ja vaihtamaan työpaikkaa. Tässä välivaiheessa uuden ja vanhan välillä, tärkeäksi muodostuivat rohkeus ja ymmärrys minä-ajalle. Ja jos en ymmärtänyt, niin oli onneksi hienoja ihmisiä vierellä, jotka tämän tärkeyttä alleviivasivat. Otin kahdeksan ja puoli viikkoa minä-aikaa. Moni asia löysi paikkansa. Olen nyt energisempi kuin aikoihin, kaikki uusi innostaa. Hienoa, kun nyt pääsen jälleen innostamaan ja auttamaan muitakin.

Aivan. Vastaukset alun kysymyksiin, jos ne eivät vielä selvinneet. Saa olla itsekäs ja pitää olla itsekäs. Uskalla olla itsekäs. Olemalla oikealla tavalla itsekäs autat läheisiäsi ja muita ihmisiä sekä ennen kaikkea itseäsi. Sinä olet paras vastaamaan itsestäsi ja ajastasi. Palvo itseäsi ja aikaasi. Minä. Minun draivini.


Lue myös

Työssä oppimisen vallankumous blogi

Keskustelu koulutuksista on turhaa – tarvitaan työssäoppimisen vallankumous

Karoliina Jarenko

Motivaatio ja palkitseminen blogi

Mitä haittaa palkitsemisesta on motivaation näkökulmasta?

Maija Tiitinen

Ajankohtaista Filosofian Akatemiassa

Tietoa Filosofian Akatemian tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista.

Lataa Ajatustyön suunta -selvitys

Itseohjautuvuus - draivi - kokeilu

Filosofian Akatemia on valmennus-, konsultointi- ja tutkimusyritys, joka muotoilee parempia työyhteisöjä.