Istut joka maanantaisessa kokouksessa. Kokous venyy, ja sinun valmistelemasi asia käsitellään viimeisenä. Kello käy, ja tiimin vetäjä ruksaa agendan viimeisen kohdan yli ja sanoo, että nyt meillä ei ole enää aikaa tähän. Rintaasi puristaa ja sulkeudut.
“Eikö tämä projekti, johon tällä hetkellä käytän 80% työajastani, ole enää prioriteetti? Onko se, mihin käytän kaiken aikani arvoasteikolla “käydään jos ehditään?” Arvostetaanko täällä osaamistani?” Ulospäin et vaikuta kimpaantuneelta, mutta loppukokouksessa et puhu juuri pakollista enempää. Jälkeenpäin sinua jää harmittamaan, ettet sanonut mitään. “Miksen vain nostanut asiaa esille ja kysynyt, onko yhteisissä prioriteeteissa tapahtunut muutos?”
Päivän kiireet kuitenkin vievät mukanaan, ja asia jää taustalle. Tilanne tupsahtaa vielä seuraavina päivinä mieleesi. Mietit, pitäisikö sinun jutella asiasta tiimin vetäjän kanssa. ”Toisaalta, meni jo! Eihän tässä enää mitään. Mitä hyötyä siitä nyt enää olisi. Sitäpaitsi, miltä sekin nyt vaikuttaisi, jos nostaisin tämän jutun esiin vasta nyt, kahden päivän jälkeen? Olen vain liian herkkä”, ajattelet. “Toisesta korvasta sisään toisesta ulos, eikö niin? Mikä siinä muka on niin vaikeaa? Ihan pikku juttu muutenkin. Ei nyt tällaisen vuoksi viitsi tuhlata toisen aikaa. Mitä muka edes sanoisin? Että tuli paha mieli, kun minun juttuni jätettiin pois agendalta? Tämähän on ihan naurettava juttu.”
Puhumattomuus synnyttää katkeruutta
Yksi suurimmista esteistä avoimen, psykologisesti turvallisen ilmapiirin luomiselle tiimissä on se, ettemme nosta esiin asioita, jotka jäävät kaihertamaan.
Yksi suurimmista esteistä avoimen, psykologisesti turvallisen ilmapiirin luomiselle tiimissä on se, ettemme nosta esiin asioita, jotka jäävät kaihertamaan. Jokaisen vaivaamaan jääneen, käsittelemättömän asian myötä katsomme kuitenkin ympärillä olevia ihmisiä hivenen tummempien linssien läpi. Pienet asiat kasaantuvat, ja hiljalleen huomaat, että suhteesi tiimiläisiisi on etäisempi. Sisällesi on alkanut pesiytyä katkeruutta, vaikka mitään sen isompaa konfliktitilannetta ei olekaan. Olet turhautunut ja tyytymätön ja huomaat, että ilo ja yhteinen innostus on jäänyt vähemmälle.
Toisinaan tuntuu, että olemme parempia ottamaan käsittelyyn isot ja selkeät erimielisyydet. Maaperä sille, ettemme enää katso toista suopein silmin, syntyy usein paljon arkisemmissa, pienissä hetkissä, joissa koemme jäävämme näkymättömäksi tai epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi. Samalla tavalla kuin uupumus usein tulee hiipien ja pitkällä aikavälillä, myös tiimin ilmapiiri ja tärkeät ihmissuhteet etääntyvät huomaamatta. Kun puhumattomuudesta tulee vaivihkaa arkea, kynnys asioiden esiin nostamiselle nousee entisestään. Jatkuva kiire ja tehokkuuden vaatimus eivät varsinaisesti helpota asiaa. Kun tunteiden ja kokemusten sivuun asettaminen jatkuu pitkään, ”painekattila purkautuu”- tyyppiset tilanteet nostavat todennäköisyyttään. Nämä taas entisestään vahvistavat kokemusta siitä, ettei asioita kannata ottaa puheeksi, kun seuraukset ovat kaikkea muuta kuin rakentavia.
Mieltä painavien asioiden esiin nostaminen vaatii nolouskyvykkyyttä
Elinvoimaisten ihmissuhteiden salaisuus on kyky puhua niistä asioista, joiden esiin nostaminen tuntuu kiusalliselta. On siis kehitettävä nolouskyvykkyyttä. Nolouskyvykkyydellä tarkoitan kykyä kestää nolouden tunne, joka hiipii esiin aina silloin, kun asettaa itsensä tunnetasolla alttiiksi. Se on myös kykyä toimia omien arvojen mukaisesti, vaikeiden tunteiden heräämisestä huolimatta.
Miten nolouskyvykkyyttä voi kehittää?
Nolouskyvykkyyttä voi kehittää harjoittelemalla rakentavia tapoja käsitellä epämukavia tunteita. Ns. quick and dirty malli menee näin:
1. Havainnoi tunteita, kehon tuntemuksia ja ajatuksia
Havainnointi voi näyttää ja tuntua esimerkiksi tältä: ”Huomaan, että rintakehää puristaa ja minun tekee mieli sulkeutua. Huomaan ajattelevani, että jos kysyn mieltäni painavasta asiasta, muut pitävät minua osaamattomana.”
2. Hyväksy & nimeä tunteet
Tunnetta ei tarvitse työntää syrjään, eikä siihen myöskään ole syytä jäädä vellomaan. Tunne on ok juuri sellaisena kuin se koetaan.
Tunteen noustessa esiin, laajenna ensin hengitystäsi ja hyväksy tunteesi. Kysy sitten itseltäsi, mikä tunne mahtaa olla kyseessä? Mitä se yrittää kertoa sinulle?
3. Toimi rohkeasti arvojesi mukaisella tavalla
Kun huomaat itsessäsi impulssin vetäytyä, kysy itseltäsi:
”Miten haluan toimia tässä tilanteessa? Mikä on tärkeintä? Olisiko kuitenkin kokonaisuuden kannalta tärkeää, että nostaisin tämän asian esiin?”
Epämukavien tunteiden kokemiseen pätee sama oppi kuin avantouintiin: avantoon meneminen ei tunnu miellyttävältä, mutta epämukavuudessa voi kuitenkin opetella hengittämään sen sijaan, että taistelisi tunnetta vastaan. Haastavista asioista puhuminen on aina kömpelöä ja haparoivaa. Keskeistä on se, valitsemmeko tehdä sen, mikä on kivaa ja helppoa, vai sen, mikä on pitkällä tähtäimellä viisasta.
