Nordic Minimalist Leadership – Suomalainen yrityskulttuuri vientivalttina

Manifesti suomalaiselle työlle blogi

Entä jos suomalainen minimalistinen johtamiskulttuuri olisi yksi vientituotteistamme? Tätä olemme tutkineet muutaman vuoden ajan ja lukuisten yhteisoivallusten tuloksena on syntynyt tarina Pohjoismaisesta Minimalistisesta Johtamiskulttuurista, Nordic Minimalist Leadershipistä. Uskomme tämän auttavan suomalaista työelämää ottamaan seuraavan harppauksen kohti tulevaisuutta.

Suomalaisilla ja muilla pohjoismaisilla yrityksillä on vahva kulttuurietu kahden keskeisen työelämän trendin ratkaisemisessa. Toistaiseksi emme ole kuitenkaan tiedostaneet riittävästi tätä globaalisti ainutlaatuista etulyöntiasemaamme.

Ensimmäinen trendi on globaalisti kiihtynyt kilpailu parhaista osaajista. Kilpailua parhaista ohjelmoijista, data-analyytikoista, koneoppimisen asiantuntijoista ja muista oman aikamme huippuosaajista ei käydä vain tietyssä kaupungissa, vaan helsinkiläinen osaaja voi saada työtarjouksia niin Piilaaksosta kuin Barcelonastakin. Esimerkiksi monen startup-yrityksen menestys voi riippua ratkaisevasti kyvystä löytää riittävän osaava henkilö tietyille avainpositioille. Tässä rekrytointikilpailussa palkka on toki yksi kriittinen tekijä, mutta yhtä tärkeätä on kyetä tarjoamaan osaajalle olosuhteet, joissa hän uskoo parhaiten pääsevänsä toteuttamaan itseään ja entisestään kehittämään omaa osaamistaan.

”Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä jäykän hierarkkiset rakenteet eivät usein pysty reagoimaan hiljaisiin signaaleihin ja orastaviin murroksiin riittävän nopeasti.”

Toinen trendi liittyy työelämän muutokseen: nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä jäykän hierarkkiset rakenteet eivät usein pysty reagoimaan hiljaisiin signaaleihin ja orastaviin murroksiin riittävän nopeasti. Kun asiansa osaavat asiakaspalvelijat tai erityisasiantuntijat joutuvat hakemaan jokaiseen päätökseen hyväksynnän ylhäältä päin, ei tämä pelkästään hidasta organisaatiota, vaan myös tukahduttaa innovatiivisuutta ja lannistaa työntekijöitä. Jos työntekijöiden vahvaa sitoutumista ja oma-aloitteisuutta sekä organisaation ketteryyttä halutaan ylläpitää, on organisaation rakenteet ja johtaminen ajateltava uudestaan.

Näistä syistä uskomme itseohjautuvuuden olevan keskeinen kilpailuvaltti dynaamisilla asiantuntija ja –asiakaspalvelualoilla. Ja automatisaation myötä tämä koskee yhä useampaa alaa. Itseohjautuvuutta korostavat yritykset perustuvat matalaan tai lähes olemattomaan hierarkiaan, työntekijöiden vahvaan autonomiaan, informaation läpinäkyvyyteen sekä luottamukseen työntekijöiden kykyyn tehdä järkeviä päätöksiä ilman tarvetta raskaille kontrolli- tai hyväksymisrakenteille.

Yksi keskeinen kulttuurinen este itseohjautuvien organisaatioiden läpimurrolle on hierarkkisuus, joka löytyy syvältä useista kulttuureista. Kun kuilu johtajien ja työntekijöiden välillä on syvä, itseohjautuvuudelle on vaikeaa luoda edellytyksiä. Se kun vaatii pomon haastamista ja uskallusta tehdä itsenäisiä päätöksiä.

Tässä tullaan Suomen ja Pohjoismaiden kilpailuetuun: Kansainväliset arvotutkimukset nimittäin osoittavat, että tasa-arvon, autonomian tukemisen ja turhan hierarkkisuuden purkamisen osalta me olemme siellä mihin muu maailma on vasta matkalla. Siksi Suomesta tulevat Reaktorin, Futuricen ja Ideanin kaltaiset organisaatiot, jotka vannovat itseohjautuvuuden nimeen, voivat perustaa sivukonttoreita Berliiniin, Lontooseen sekä New Yorkiin häkellyttäen paikallisväestöä uudenlaisella matalahierarkkisella ja itseohjautuvalla kulttuurillaan.

Nyt on aika kertoa maailmalle miksi mikään ei ole parempi työskentely-ympäristö huippuosaajalle kuin Pohjoismainen yritys:

Nordic Minimalist Leadership

Tällä käsitteellä haluamme viestiä kulttuurista etulyöntiasemaa, jonka ansiosta kotimaiset yrityksemme voivat toimia kansainvälisinä esimerkkeinä siitä, kuinka ihmisille tarjotaan parhaat olosuhteet toteuttaa itseään.

Pohjoismaat ovat olleet suunnannäyttäjiä maailmalla monissa yhteiskunnallisissa uudistuksissa sukupuolten tasa-arvosta hyvinvointivaltion rakentamiseen. Myös pohjoismainen muotokieli ja minimalistinen design on kansainvälisesti arvostettua. Nyt on aika ottaa paikkamme myös yritysmaailman uudistajina. Itseohjautuvuus voi olla tulevaisuuden Pohjoismainen vientituote, jota yritysjohtajat ympäri maailmaan tulevat ihastelemaan tänne. Samalla itseohjautuvuus voi olla yksi keskeinen ulkomaisia startup-yrityksiä, investoijia ja erityisesti huippuosaajia Suomeen houkutteleva lupaus.

Pohjoismainen minimalistinen johtajuus on avain sekä innostuneen organisaatiokulttuurin että ketterän ja uutta luovan toimintakulttuurin luomisessa. Nyt on aika kertoa siitä myös maailmalle!

Lämmintä syksyä toivottaen,
Filosofian Akatemian tiimi


Lue myös

Syyllisyys ja häpeä - mitä väliä blogi

Mitä häpeäsi kertoo sinusta?

Iida Mäkikallio

Sattumien merkitys blogi

Perinteinen strategia ei enää toimi – anna tilaa sattumille

Sami Paju

Ajankohtaista Filosofian Akatemiassa

Tietoa Filosofian Akatemian tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista.

Lataa Ajatustyön suunta -selvitys

Itseohjautuvuus - draivi - kokeilu

Filosofian Akatemia on valmennus-, konsultointi- ja tutkimusyritys, joka muotoilee parempia työyhteisöjä.