Pitkin kesää ja erityisesti viime viikkoina mediassa on keskusteltu runsaasti siitä, mikä on missäkin asemassa toimivalle, minkäkin ikäiselle ja minkäkin sukupuoliselle henkilölle sopivaa pukeutumista, käytöstä ja tunteiden ilmaisua. Toisaalta eräässä Hesarin tuoreessa artikkelissa (1) kannustetaan suomalaisia ”nauttimaan persoonallisesta pukeutumisesta ja pulppuamaan esiin niin näyttävinä ja moninaisina kuin olemme”. Työssä uupumisen suurimmiksi syiksi nimetään konkaripsykoterapeuttien toimesta itsensä kadottaminen ja nähdyksi ja kuulluksi tulemisen puute, ja psykologisen turvallisuuden vahvistaminen ja haavoittuvuuden näyttäminen on työelämäkeskustelun suurimpia trendejä (2,3).
Älä siis pysy raameissa mutta pysy kuitenkin. Ole oma itsesi, mutta silti vähän niin kuin muut ja ennen vanhaan.
Älä siis pysy raameissa mutta pysy kuitenkin. Ole oma itsesi, mutta silti vähän niin kuin muut ja ennen vanhaan. Ei villieläintä voi sulkea häkkiin – vai voiko? Tällä hetkellä vallitsevan keskustelun sävy ihmisyydestä ja ammattilaisuudesta on vähintäänkin ristiriitainen.
Arvostuksemme ovat päivittämisen tarpeessa
Olen työskennellyt yritysjohdon konsultointi- ja valmennustehtävissä nyt yli kymmenen vuotta. Aloitin työurani globaalissa yhtiössä Helsingin Ruoholahden isoikkunaisissa torneissa punatukkaisena 23-vuotiaana raahelaisena. Lukemattomat ovat olleet ne kerrat, kun nuorta ikääni, räikeää hiustenväriäni, läpitunkevaa murrettani tai iloista välittömyyttäni on päivitelty joko humoristiseen tai kauhistelevaan sävyyn. Erityisesti työuraani aloittaessani ja myöhemmin esihenkilö- ja johtotehtävissä toimiessani jouduin käymään jatkuvaa painiskelua sen kanssa, ahtaudunko minulle päivittäin tarjottuun muottiin vai säilytänkö oman tapani olla ja tehdä asioita. Onneksi filosofi Esa Saarisen seminaareissa omaksumani ajatukset tiukkoja ja tylsiä raameja vaalivan uomakipityksen välttelystä ja erilaisuutta kaihtavien keppihyypiöiden arvostelujen jättämisestä omaan arvoonsa auttoivat minua jatkamaan sellaisena kuin olen.
Jo useamman vuoden ajan mediassa on käyty hyvin huolestunutta keskustelua nuorten mielenterveysongelmista ja jaksamisesta. Yhtä tai edes muutamaa yksittäistä syytä nuorten ahdistuneisuudelle, masentuneisuudelle ja uupumukselle – saati ratkaisuja niiden vähentämiseen – ei ole kuitenkaan löydetty. Minkälaiset lähtökohdat ja edellytykset nykynuorilla tulee olemaan työelämään astumista ajatellen? Olemmeko me madaltamassa vai nostamassa tätä kynnystä omalla esimerkillämme ja puheillamme?
Minkälaiset lähtökohdat ja edellytykset nykynuorilla tulee olemaan työelämään astumista ajatellen? Olemmeko me madaltamassa vai nostamassa tätä kynnystä omalla esimerkillämme ja puheillamme?
Jo ennen korona-aikaa tehdyissä työelämäselvityksissä (4) korostuu, että nuoret odottavat johtajuudelta esimerkiksi rinnalla kulkemista, jatkuvaa palautetta, vahvuuksien esiin nostamista, helposti lähestyttävyyttä ja rentoutta. Nuoret kuitenkin kokevat, että usein nämä odotukset eivät toteudu. Sen sijaan aikuisten työelämässä koetaan korostettavan valtaa, asemaa, kontrollia ja itsenäisyyden vaatimuksia. Lisäksi käsitys hyvästä työmoraalista ei nuorilla kiteydy tottelemiseen, moitteettomuuteen, tunnollisuuteen ja selkä suorassa pöydän ääressä istumiseen vaan työn iloon, innostukseen, kiinnostukseen ja aloitteellisuuteen. Meidän on siis todellakin syytä kiinnittää huomiota siihen, ovatko sisäänkirjoitetut arvostuksemme päivittämisen tarpeessa.
Nuoret haluavat tehdä merkityksellistä työtä, auttaa ja palvella maailmaa. Eivät pönöttää kabineteissa ja pröystäillä ulkoisilla valtasymboleilla kalliissa mittatilauspuvuissa.
Nuoret haluavat tehdä merkityksellistä työtä, auttaa ja palvella maailmaa. Eivät pönöttää kabineteissa ja pröystäillä ulkoisilla valtasymboleilla kalliissa mittatilauspuvuissa. He eivät halua näyttää tärkeiltä, he haluavat tehdä tärkeitä asioita. Niin kuin lopulta jokainen meistä, kun rapsutamme vähän pintaa syvemmälle.
Maailman kuvalehden artikkelissa (5) kuitenkin todetaan, että valitettavasti tällä hetkellä maailmaa rakennetaan vanhempien sukupolvien ehdoilla. Olemmeko valmiita myöntämään, että paitsi ihmisen jaksamisella, myös esimerkiksi luonnolla on omat rajansa? Suhtaudummeko asian vaatimalla vakavuudella tarpeeseemme uudistua radikaalisti ennen kuin on liian myöhäistä? Keskitymmekö yhteiskunnallisessa keskustelussa oikeasti olennaisimpiin suuriin kysymyksiin vai lillukanvarsiin ja toistemme pintapuutteisiin kaavoihin kangistuneesti? Kannustan Sinuakin seuraamaan sosiaalisessa mediassa Z-sukupolvea edustavien ja tätä nuorempien viisaita ajatuksia, huolia ja edesottamuksia. Saatat oppia katsomaan asioita uusin silmin.
Rooleja vai rohkeutta
Yksi työelämän trendeistä on onneksi viime vuosina ollut psykologisen turvallisuuden vahvistaminen sekä monimuotoisuuden arvostaminen ja vaaliminen. On helppoa sanoa, että meillä kuka tahansa voi olla oma itsensä ja kaikkia kohdellaan samalla tavalla, mutta onko todella näin?
Yksi työelämän trendeistä on onneksi viime vuosina ollut psykologisen turvallisuuden vahvistaminen sekä monimuotoisuuden arvostaminen ja vaaliminen.
Työkaverini jakoi muutama viikko sitten Slackissa ajatuksiaan siitä, mitä oli kuluneella työviikolla pohtinut: ”kuinka voimaannuttavaa on tehdä töitä silloin, kun kaiken teeskentelyn voi heittää pois ja olla aidosti oma itsensä. Vihaan pätemistä, tärkeilyä ja teeskentelyä ja joudun tekemään sitä ihan liian usein omien asiakkaiden (uusien) kanssa, mikä ei tunnu hyvältä. Meidän (työ-)elämässä edelleen arvostetaan hillittyä, konventionaalista käytöstä, mutta mun tapauksessa juuri se on sitä teeskentelyä. Mä en ole hillitty enkä konventionaalinen. Yritän kyllä, mutta se on raskasta, kun joutuu koko ajan varomaan, mitä suusta lipsahtaa.” Moni meistä voi varmasti samaistua näihin ajatuksiin.
Yhteisen keskustelun lopputulemana päädyimmekin siihen, että tuskin juuri kukaan oikeasti haluaa pönötystä. On itse asiassa hienoa joskus pystyä itse olemaan se, joka rikkoo tilanteissa vanhan virallisen kaavan ja antaa näin myös muille luvan rentoutua. Roolin vetäminen uuvuttaa, mutta keskeneräisenä omana itsenä olemisen kautta ei menetä pitkällä tähtäimellä mitään tärkeää: ennemminkin pelastaa mielenterveytensä, saa sellaisia mahdollisuuksia, jotka ovat omannäköisiä ja luo edellytyksiä ennalta-arvaamattomienkin ideoiden esiin kumpuamiseen.
Mistä tällaiset hillittyyden ja roolien vetämisen tarpeet sitten on peräisin? Ainakin osittain ne ovat pelosta viriäviä tapojamme suojata itseämme, peittää haavoittuvaisuuttamme ja vältellä häpeää. Haarniskan sisällä on turvallista olla, mutta mitään merkityksellistä sieltä ei tule ulos eikä juuri mitään pääse sisäänkään. Mitä saisimmekaan aikaan, kun keskittyisimme aikuisnäytelmien sijaan yhdessä olennaiseen ja antaisimme kaiken virrata vapaasti? Juuri tästä psykologisessa turvallisuudessa on kyse.
Työelämässä on toki edelleen paljon organisaatioita ja henkilöitä, jotka menestyvät toimimalla ylikorostuneen tavanomaisesti ja sovinnaisesti, näennäisen täydellisessä kontrollissa. Onneksi kuitenkin on myös jo vahvasti nähtävissä kehitystä suuntaan, jossa tällaiset organisaatiot eivät enää kiinnosta uusia työntekijöitä, saati asiakkaita pätkääkään. Nykyisessä maailmassa kun puree ja koskettaa lopulta aitous, avoimuus, välittömyys, vilpittömyys ja nöyryys – sillä inhimillisyys, haavoittuvuus ja keskeneräisyys ovat ainoita asioita mitä meistä jää jäljelle, kun kaikki kuori riisutaan. Se voi olla pelottavaa, mutta myös kaunista – ja uudistumisen kannalta välttämätöntä.
Lähteet:
- https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008957382.html (vain tilaajille)
- https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/uupumukseen-sairastunut-on-kadottanut-koko-minuutensa-sanoo-psykoterapeutti-juhani-mattila-toipuminen-alkaa-kun-tunteet-heraavat/
- https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008920297.html (vain tilaajille)
- – Nuorisobarometri 2018, Valtion nuorisoneuvosto ja Nuorisotutkimusverkosto, 2018
– Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportti, Taloudellinen Tiedotustoimisto TAT, T-Media Oy, 2018
– Nuoret ja keski-ikäiset työelämässä – Keltanokat ja kehäraakit -tutkimus, Smile Henkilöstöpalvelut Oyj, 2019
-Suomi vuonna 2050 – Millaiseen tulevaisuuteen nuoret uskovat? -selvitys, Lasten ja nuorten säätiö, Tieto, Tulevaisuuskoulu 2019
-Nuoret ja työ – valoisa tulevaisuus! -tutkimus Smile Henkilöstöpalvelut Oyj, 2018
– Nuori mieli työssä: Onnistumisen iloa ja alakuloa -tutkimus, S-ryhmä, Elo, Työterveyslaitos, 2018 - https://maailmankuvalehti.fi/2022/4/pitkat/romahduspiste/
