Reima Launonen pohtii työkavereiden leikkimielistä lokeroimista esimerkiksi Harry Potterin opinahjon neljän tuvan mukaan. Mutta milloin tällainen jaottelu muodostuu ongelmalliseksi?
Kuinka monta luihusta löytyy teidän tiimistänne? Luihuset ovat kunnianhimoisia ja määrätietoisia toimijoita, jotka vievät asioita eteenpäin. Parhaimmillaan Luihusesta saa aidon ystävän, mutta pahimmillaan hänestä muodostuu työpaikkakiusaaja, jota motivoivat vain omat tavoitteet ja maineen hankkiminen. Hyvässä tiimissä kannatta myös olla Rohkelikkoja, eli urheita ja uskaliaita ihmisiä, jotka pelottomasti lähtevät kohti uusia haasteita sekä panostavat luottamuksen luomiseen. Haasteina Rohkelikoissa on se, että he saattavat olla harkitsemattomia, komentelevia sekä huomionkipeitä. Lisäksi on syytä huomioida tiimin kasaamisessa kaksi muuta tupaa: älykkäät ja nokkelat ongelmanratkaisijat Korpikynnet, jotka tosin usein sortuvat ylimielisyyteen, sekä rehelliset ja ahkerat Puuskupuhit, joiden heikkoutena on liiallinen mukavuudenhaluisuus. Onkin tärkeää että pystyt tasapainottamaan organisaatiossa eri tupien edustajien avulla ihmisten heikkouksia ja vahvuuksia.
Kuulostaako hassulta jaotella ihmiset työelämässä neljään kategoriaan, Harry Potterien tupien mukaan? Tämä ajatus tuli mieleeni kun tutustuin tarkemmin Thomas Eriksonin teokseen Idiootit ympärilläni. Eriksonin teokset roikkuvat myyntilistojen kärjessä ja hän on näkökulmineen ollut paljon esillä myös mediassa. Suuren suosion lisäksi Erikson on saanut myös paljon kritiikkiä osakseen. Yleisin syyte on, että Erikson vetää mutkia suoriksi ja yksinkertaistaa asioita. Ihmisten moninaisuutta on mahdotonta typistää mielekkäällä tavalla hänen käyttämiin värikategorioihin. Ihmisten käyttäytymisessä on myös todella paljon tilannekohtaista vaihtelua. Lisäksi on huomautettu, että Eriksonin käyttämä malli ei pohjaudu todelliseen tutkimukseen, jonka vuoksi näkökulma edustaa enemmän hassuja tarinoita kuin järkevää tapaa arvioida vuorovaikutusta.
Mitä vikaa on sitten hassuissa tarinoissa, jotka saattavat tuottaa ahaa-elämyksiä ihmisille? On totta että jos ei ota tyypittelyjä liian vakavasti, ne voivat olla kivoja ajatuksien herättäjiä, jotka tukevat keskustelua ja mielikuvituksen käyttöä. Se että näkökulma on tiukan tieteellinen, ei aina välttämättä tarkoita sen soveltamisen tuottavan käytännön hyötyä. Joskus yksinkertaistukset toimivat paremmin tavoitteiden kannalta: jos värit saavat ihmiset puhumaan keskenään, ne ovat useassa tilanteessa ajaneet asiansa.
Ongelmia ilmaantuu jos alamme nähdä nämä tyypittelyt tosiasiallisiksi kuvauksiksi ihmisistä.
Ajaudumme helposti tyypittelyn väärinkäyttöön. Ajatusten herättämisen sijaan alamme uskoa omaan määrittelyymme toisesta ihmisestä, sekä toimimaan tuon määrittelyn mukaan.
Ensimmäinen ongelma: ajaudumme helposti tyypittelyn väärinkäyttöön. Ajatusten herättämisen sijaan alamme uskoa omaan määrittelyymme toisesta ihmisestä, sekä toimimaan tuon määrittelyn mukaan. Pahimmassa tapauksessa kerromme myös toisille omat “arviomme” kyseisestä henkilöstä. Näin ollen määrityksemme alkavat vaikuttamaan siihen, miten toinen ihminen nähdään. Varmasti useat meistä ovat olleet joskus tällaisen määrittelyn kohteena. Usein myös määrittelyn kohteen on vaikea tunnistaa itseään kuvauksesta. Kuinka helposti toisesta muodostuukaan “se hankala tyyppi”, etenkin mielikuvissamme. Tämä ilmiö tapahtuu helposti myös ilman että olisimme miettineet ihmisten “värejä”. On siis syytä tiedostaa että ihmisten lokerointi voi olla vallankäytön muoto, eli sen kanssa on syytä olla varovainen.
Toinen ongelma: innostus tyypittelyyn ohjaa huomiomme vääriin asioihin. Kun olemme innolla analysoimassa, tulkitsemassa, määrittelemässä tai tyypittelemässä toista ihmistä, saatamme unohtaa fiksumman tavan selvittää millainen ihminen hän on. Unohdamme kysyä asiaa ihmiseltä itseltään. Emme ota aikaa sille, että kuuntelisimme häntä. Ehkä eniten itseäni ärsyttää näissä “opi tunnistamaan toisten ihmisten tavat ja ajatukset, ja menestyt elämässäsi” -näkökulmissa se, että fokus siirtyy ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta toisten ihmisten tulkintaan. Ihmiset ovat niin suurella innolla miettimässä miten pääsisi toisen ihmisen pään sisälle, että he unohtavat keinot jotka usein toimivat parhaiten: kysymisen ja kuuntelemiseen.
Kun olet kiinnostunut ja kuuntelet toista ihmistä, niin pystyt kohtaamaan hänet yksilönä. Usko pois, se toimii paremmin kuin se, että yrität lähtökohtaisesti määritellä hänet tiettyyn luokkaan tai ryhmään.
P.S. Eriksonista kertovissa lehtijutuissa muistetaan yleensä mainita kuinka paljon kirjoja hän on myynyt. Jos tämä toimii puoltavana argumenttina, niin Harry Potter -tupajaon tulisi räjäyttää pankki: J.K Rowlingin kirjoja kun on myyty yli 500 miljoonaa kappaletta.
