Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen valmentaja Jukka Jalosen valmennustyyliä on viime aikoina kuvattu keskustelevaksi, vuorovaikutteiseksi ja psyykkistä tukea korostavaksi, mutta se ei ole aina ollut sitä. Frank Martela kirjoittaa suomalaisten, erityisesti miesten, muutoksesta ja sen vaikutuksista niin johtamiseen, ihmisten hyvinvointiin kuin jääkiekkoonkin.
Kaksi minuuttia ennen puolivälierän loppua, kun Suomi haki tasoitusmaalia Ruotsia vastaan kuudella kenttäpelaajalla, Ruotsin Patric Hörnqvist löi kiekon siniviivalta kohti Suomen tyhjää maalia. Jos veto olisi mennyt sisään, olisi Suomen turnaus päättynyt puolivälierään. Ja se siitä. Mutta veto meni ohi, Suomi tasoitti melkein heti perään ja jatkoajalla ratkaisi ottelun edukseen. Urheilussa tarvitaan myös onnea ja tällä kertaa rouva Fortuna oli vahvasti meidän puolellamme – myös Kanadan tolppiin kilahdelleissa finaalilaukauksissa. Suomen maailmanmestaruus – erityisesti tällä pelaajamateriaalilla – oli uskomaton suoritus. Mutta yksittäisestä mestaruudesta ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Mutta se, että Suomi on voittanut alle 20-vuotiaiden MM-kultaa vuosina 2014, 2016 ja 2019 ja ollut alle 18-vuotiaiden MM-finaalissa neljä vuotta peräkkäin vuosina 2015-2018 voittaen niistä kaksi, ei enää mene sattuman tai onnen piikkiin. Jotain on tehty eri lailla kuin aiemmin. Miesten maajoukkueen osalta Jukka Jalosen valmennustyyliä on kuvattu
keskustelevaksi ja vuorovaikutusta ja psyykkistä tukea korostavaksi. Siinä, missä aiemmin keskityttiin pelitavan ja taktiikan johtamiseen, niin nykyvalmentamisessa painopiste on yhä enemmän ihmisten tukemisessa.
Mielenkiintoista on, että Jalonen ei suinkaan aina ole ollut tunnettu kannustavana, jokaista pelaajaa kuuntelevana valmentajana. Päinvastoin. Hänen edellinen pestinsä maajoukkuevalmentajana kymmenisen vuotta sitten oli aika erilainen. Valmentaja Timo Sutinen kertoi vuonna 2012, kuinka ”Jalonen kiinnitti pelien aikana äänekkäästi kiroten huomiota pelaajien yksittäisiin virheisiin” ja sai aikaan välirikon itsensä ja NHL-pelaajien välille. Management by perkele eli vahvana. Käännekohta oli vuoden 2011 MM-turnaus, jossa apuvalmentaja Petri Matikainen huusi kesken pelin koko joukkueen kuulleen Jaloselle: ”Nyt turpa kiinni!” Jalonen nieli kiukkunsa, otti opikseen, rentoutui ja sen myötä myös joukkue vapautui – loppu olikin sinäkin vuonna historiaa!
”Jalonen on nyt valtakunnan valmennuksellinen ykkösauktoriteetti, koska hän ymmärsi kreivin aikaan ihmisjohtamisen tärkeyden jääkiekossa. Johtaminen ei ole helppoa, mutta Jalosen kohdalla oleellista oli, että hän ymmärsi lopettaa pelaajien pakottamisen johonkin tiettyyn juttuun”, Ilta-Sanomien kiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen kommentoi IS:n MM-Sankarit 2019 -liitteessä.
Jalosen henkilökohtaisesti läpikäymä muutos heijastaa mielestäni laajempaa muutosta suomalaisessa mielenmaisemassa – erityisesti miesten mielenmaisemassa.
Jalosen henkilökohtaisesti läpikäymä muutos heijastaa laajempaa muutosta suomalaisessa mielenmaisemassa – erityisesti miesten mielenmaisemassa.
Aiemmin meillä oli tapana naureskella ruotsalaisille pehmomiehille, jotka diskuteeraavat ja haluavat kuulla kaikkien mielipiteen sen sijaan että tekisivät päätöksiä kuten vahvan johtajan kuuluu. Suomalaismies ei tunteistaan puhunut. Ja siksi jäi niiden vangiksi. Niin työssä kuin urheilussakin. Käsittelemättömät tunteet ja paineet purkautuivat väärällä tavalla väärällä hetkellä. Tuloksena oli huonoa johtamista ja mailan puristamista liian kovaa ratkaisevina hetkinä.
Jos selitystä haluaa hakea historiasta, niin yksi syy on varmasti ollut talvi- ja jatkosota, jossa iso osa kyseisen sukupolven suomalaismiehistä joutui kokemaan niin hirveitä asioita, että ei ollut muuta selviytymiskeinoa kuin puhumattomuus. Tämän puhumattoman miehen mallin he sitten välittivät lapsilleen ja nämä lapsenlapsilleen. Onneksi taika on alkanut murtua ja suomalaismiehetkin vapautua puhumaan. Tutkijana olisin kiinnostunut näkemään, onko asiaa onnistuttu jotenkin mittaamaan, mutta oma tuntumani 37-vuotiaana miehenä on, että kun vertaan itseäni 20 vuotta vanhempia miehiä itseäni 20 vuotta nuorempiin miehiin, on ero valtava. Nuoret osaavat ilmaista tunteitaan – niin ilojaan kuin surujaan – aivan eri tavalla kuin vanhemmat osasivat.
Tämä laajempi kulttuurinmuutos on hiipinyt myös jääkiekkoon. Siinä missä psykologin kanssa puhuvalle pelaajalle olisi vielä parikymmentä vuotta sitten pukukopissa naurettu, nykyään lähes kaikki ymmärtävät henkisen valmennuksen merkityksen. Jos haluat päästä huipulle, on myös henkisen kanttisi oltava huippuluokkaa.
Itselleni väkevin esitys suomalaisnuorten uudesta henkisestä kypsyydestä on Kasper Björkqvistin haastattelu vuoden 2016 nuorten MM-kisojen finaalissa. Venäjä tasoitti 7 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua ja jouduttiin jatkoajalle. Suomalaisten MM-unelma murskautui, kun kulta jo kiilteli silmissä. Lähtöoletus on, että Venäjä lähtee jatkoajalle henkisellä yliotteella. Ruotsin TV4 tavoittaa kaukalosta poistuvan Björkqvistin ja kysyy, mikä on tunnelma viime hetken kavennuksen jälkeen. Leveä hymy kasvoillaan Kasper toteaa: ”Men det här är ishockey som bäst” ja toteaa, että mitäs tässä muuta kuin luistellaan paremmin kuin vastustajat. Ei kai tässä auta kuin uskoa itseensä. Kyse ei ole pelkästään sanoista vaan hänen koko olemuksestaan, itsevarmuudesta, rentoudesta, hymystä. Katso tuo video, niin näet, mitä oikeanlainen henkinen valmennus ja kannustus voivat parhaimmillaan saada aikaan.
Meistä on tullut ruotsalaisempia kuin ruotsalaiset itse. Ja tämä on pelkästään hyvä asia niin yrityskulttuurillemme, parisuhteille, ihmisten henkiselle hyvinvoinnille, erityisesti kyvyllemme käsitellä vaikeita tilanteita – ja lopulta ehkä myös urheilumenestyksellemme.
Frank Martela (FT) on Filosofian Akatemian tutkija–valmentaja ja rohkea keskustelija, joka tutkii myötätuntoa ja hyvää elämää. Kun moni etsii työkavereiden hyväksyntää, rahaa tai muita ulkoisia palkkioita, Frank valmentaa ihmisiä tunnistamaan sisäisen motivaationsa, toteuttamaan itseään paremmin ja elämään hyvää elämää.
