Tämä blogi epäonnistui

Mitä tehdä, kun työyhteisön yhteisen blogin kirjoitusvuoro osuu omalle kohdalle, mutta tekstiä ei yrittämisestä huolimatta synny? Filosofian Akatemian valmentaja ja konkarikirjoittaja Tapani Riekki kirjoittaa rehellisesti siitä, miltä tuntui myöntää yhteisölle, että nyt ei onnistu. Entä miten yhteisö vastasi?

Lupasin paikata työtoveriani ja otin hänen blogikirjoitusvuoronsa sen enempää ajattelematta. Sitten iski flunssa aivosumulla. Seurauksena myös kevyt mojon katoaminen ja luovuuden puute. Ei onnistunut blogin kirjoitus. 

Flunssa ja inspiraation puute tuntuivat kuitenkin huonoilta tekosyiltä ja selittelyltä – kai nyt varsin paljon kirjoittanut pystyy raapimaan tekstin kasaan. Mutta kun ei vain irtoa. Enkä edes tällä kertaa prokrastinoinut. Yritin. Kirjoitin jopa pari erilaista draftia. Mutta kun niiden sisältö oli pahempaa lässytystä kuin eduskunnan kyselytuntien sisältö, niin eihän niissä ole mitään järkeä.  Mitä tehdä? Epäonnistuin. Petin tovereiden luottamuksen. Ahdistuin.

Härkää sarvista

Lopulta kirjoitin tiivistetysti ja siistitysti yhteisölle sisäiseen viestintäkanavaan: nyt ei vain irtoa. Ei pysty. Mitä tehdään? Sain tukea. Kysyttiin, jos joku muu ehtisi tehdä. Mutta kaikilla on käynnissä kevään kiireviikot. Silti sain ymmärrystä ja tukea. Helpotti. 

Mutta oma pää silti soimaa. Ja vainoharhainen suorituskeskeinen organisaattori pohtii, jos minä lipeän, tuleeko tästä tapa? Myös muille? En usko. Aina ei vain onnistu ja yhden viikon blogittomuus tuskin maailmaa tai edes firmaa kaataa. Ja oma uskottavuuskin säilyy, jos oma ego antaa periksi.

Sivuhavaintoina tuli sivuttua sitä, miten yhteisön tuki ja psykologinen turvallisuus mahdollistavat sen, että uskaltaa tuoda oman vaillinaisuuden muiden nähtäville. 

Mutta sitten kollega ehdotti, kuin Kummelin pääministerisketsin Pena viime hetkellä (ref: Youtube), että mitä jos kirjoitettaisiin, kuten asiat ovat? Ja kappas, kirjoitin blogin siitä, miten ei aina onnistu. Tämä teksti ei ehkä yllä yli eduskunnan kyselytunnin tason, mutta ainakin teksti on suoraa ja inhimillistä. 

Sivuhavaintoina tuli sivuttua sitä, miten yhteisön tuki ja psykologinen turvallisuus mahdollistavat sen, että uskaltaa tuoda oman vaillinaisuuden muiden nähtäville. Jopa hyvissä ajoin ennen deadlinea. Ja miten ehkä itsemyötätunnon kautta tämänkin epäonnistumisen voi antaa itselle anteeksi ja koittaa ensi kerralla pärjätä hieman paremmin. En ajatellut ottaa tästä tapaa.

Tapani Riekki isännöi Filosofian Akatemian Tiede, Rakkaus, Vallankumous -podcastin toista tuotantokautta. Ensimmäinen jakso ilmestyy maanantaina 31.5. Pysy kuulolla!


Lue myös

Itseohjautuvuus lisää työn imua ja vähentää stressiä – Mutta se ei tapahdu automaattisesti

Tässä blogissa tutkija Tuukka Kostamo avaa Frank Martelan vetämän tutkimuksen tuloksia itseohjautuvuuden yhteydestä työhyvinvointiin.

Koronaexit kestää pitkään, ja se on hyvä juttu

Tällä hetkellä saattaa tuntua, että työyhteisöön tulee kiireesti synnyttää säännöt, ohjeet tai muuten sovitut tavat koronan jälkeiseen aikaan. Ei tarvitse, kiire pois.

Hybridijohtamisen valmennus esihenkilöille

Valmennuksessa käsittelemme hybridityössä huomiota vaativia johtamisen teemoja ja opimme muokkaamaan ja soveltamaan esihenkilötyötä uudessa tilanteessa.

Tiede, Rakkaus, Vallankumous -podcast

Keskustelemme työelämän murroksesta ja sen uusimmista ilmiöistä – ja kutsumme sinut mukaan vallankumoukseen inhimillisemmän työelämän puolesta.

Itseohjautuvuus - draivi - kokeilu

Filosofian Akatemia on valmennus-, konsultointi- ja tutkimusyritys, joka muotoilee parempia työyhteisöjä.