Tulevaisuuden ennustaminen on äärimmäisen vaikeaa, mutta silti jotkut onnistuvat siinä paremmin kuin toiset. Tutkijatohtori Tapani Riekki kertoo, millainen viisas ajattelu johtaa menestyksekkäämpään ennustamiseen.
Kompleksisessa verkostojen maailmassa korostuu kyky ennustaa tulevia tapahtumia ja reagoida niihin joustavasti. Miten tällaisessa maailmassa kannattaisi kehittää ajatteluaan? Törmäsin jouluna Philip E. Tetlockin ja Dan Gardnerin uuteen, vahvasti tutkimukseen nojaavaan kirjaan Superforecasting (superennustaminen) ja ihastuin.
Yli kaksikymmentä vuotta sitten Tetlock julkaisi ”alan piireissä” varsin kuuluisan tutkimuksen, jossa arvioitiin analyytikkojen kykyä ennustaa esimerkiksi kansainvälisen politiikan, pörssikurssien ja öljyn hinnan muutoksia. Tulokset olivat asiantuntijoiden kannalta surulliset: asiantuntijoiden onnistumisprosentti ei ollut mairitteleva, vaan lähellä sattumaa. Soveltaen: satunnaisen päivystävän dosentin tai yrityksen ammattianalyytikon ennusteet esimerkiksi Talvivaaran kaatumisesta tai vaikkapa Ranskan presidentinvaalien voitosta ovat todennäköisesti ennustuksina tasoa 50/60 – samalla tasolla kuin tikkaa heittävällä apinalla. Tutkimuksessa oli myös sivulöydös, josta ei paljoa puhuttu. Vaikka ennusteet olivat keskimäärin huonoja, mukana oli henkilöitä, jotka pärjäsivät huomattavasti paremmin kuin tikkoja heittelevät apinat. Nyt menestyksekkääseen ennustamiseen johtavia seikkoja on tutkittu. Tyypilliseen tieteelliseen tyyliin tulos ei ole yksinkertainen, mutta hyvä uutinen on, että monia löydettyjä metodeja pystyy opettelemaan kuka vain. Nostan seuraavassa esiin muutamia asioita, jotka erottelivat superennustajat tikkoja heittelevistä apinoista.
Yksilön ominaisuudet vai ajattelutyylit ja tavat?
Älykkyydellä oli vain vähän merkitystä, kuten myös matemaattisilla kyvyillä – niistä oli apua, mutta ne eivät erotelleet voimakkaasti huippuja heikommista, kunhan perustaso oli hyvä. Niin ikään taustatiedon määrällä oli yllättävän vähän merkitystä: esimerkiksi julkisiin lähteisiin nojaavat hyvät amatööriennustajat päihittivät yleensä salaiseen tiedustelutietoon käsiksi pääsevät ammattianalyytikot. Selkein ero hyvien ja huonojen ennustajien välillä näytti olevan se, miten superennustajat ajattelevat.
Ajattelutyyli: ”kyllä/ei/ehkä” -maailmasta, jossa asiat tapahtuvat, koska niiden on tarkoitus tapahtua, kohti todennäköisyyksien harmaita sävyjä – sisulla epäonnistumisista oppien
Yksi selkeä ero superennustajilla oli kysymysten tarkat rajaukset ja luvut ennusteissa, sekä hyvä ymmärrys todennäköisyyksien merkityksestä – ei niinkään matemaattis-teknisesti vaan ajattelun tasolla. Toisin sanoen kyky ymmärtää ja suhteuttaa todennäköisyyksiä oli olennaista. He myös kykenivät aktiivisesti ja avoimesti arvioimaan ajatteluaan ja uskomuksiaan ja päivittivät arvioitaan joustavasti uuden tiedon valossa. He olivat luovia tiedonhankinnassa ja kysymysten pilkkomisessa: he lähtivät usein liikkeelle yleisistä ilmiöiden todennäköisyyksistä (”outside view”), jota päivittivät sitten tapauskohtaisella tiedolla (”inside view”) – ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Superennustajat olivat myös taitavampia huomaamaan oman ajattelunsa vinoumia, käyttivät virheitään oppimisen välineenä, olivat sisukkaita ja ajattelivat ennustamisen olevan opittava taito (”growth mindset”). Ajatteluvinoumia kiertääkseen he esimerkiksi käyttivät usein kognitiivista uudelleen kehystämistä: jos kysymys olisi, kuinka todennäköistä on, että Trump jatkaa kautensa loppuun asti presidenttinä, he automaattisesti pohtisivat kysymystä myös toisin päin – kuinka todennäköisestä on, että Trump ei jatka kautensa loppuun. Tai jos he tunnistivat olevansa itse liberaaleja, he ottivat tämän vinouttavan vaikutuksen huomioon, kun ennustivat konservatiivisesti käyttäytyvien politiikkojen edesottamuksia. Tällaiset ajatusten käännöt ja vinoumien tunnistaminen ohjaavat pohtimaan asiaa monipuolisemmin ja parantavat tutkitusti ennusteiden ja ajattelun laatua.
Uskomukset ja intuitiot ovat hypoteeseja, joita testata – eivät totuuksia, joita tulee egoistisesti suojella
Superennustajat hyödynsivät myös ihmisiä ympärillään: kyky kyseenalaistaa ja antaa muiden kyseenalaistaa omaa ajattelua oli kriittistä ja paransi toimintaa – jos tiimi toimi avoimesti ja oli monipuolinen. Tämä on asia, joka työelämässä usein jää egon, valtataisteluiden, luottamuksen ja avoimuuden puutteen jalkoihin. Ryhmän rikkaampi tieto ja ryhmä-äly siis vahvistivat yleensä yksilöiden ennusteiden paikkansapitävyyttä (tiimit olivat 23% tarkempia kuin yksilöt).
Kompleksisessa maailmassa viisaasti ajattelu vaatii kompleksista ajattelua ja yllä olevista teemoista voisi jokaisesta kirjoittaa omat pitkät tekstinsä. Jos kuitenkin kirjan perusviestin tiivistää kahdeksi lyhyeksi lauseeksi, ne olisivat:
– Uskomukset ja intuitiot ovat hypoteeseja, joita testata – eivät totuuksia, joita tulee egoistisesti suojella
– Viisas ennustaminen ja ajattelu ovat työlästä työtä, mutta ne tuottavat tutkitusti parempia tuloksia.
Nämä on hyvä muistaa jatkuvasti kierroksia lisäävässä kompleksisessa maailmassa, jossa järki hukkuu usein tiedon määrän alle.
Jos aihe kiinnostaa enemmän, suosittelen lämpimästi Philip E. Tecklockin ja Dan Gardnerin kirjaa Superforecasting: the art and science of prediction (suomeksi: superennustaminen). Kirjan perustana oleva tutkimus on muuten edelleen käynnissä ja sen sivut löytyvät: https://www.gjopen.com.
