Hyvä paha kritiikki

Tässä tekstissä Reima Launonen kirjoittaa siitä, miksi kritiikkiä tarvitaan työelämässä ja mikä erottaa hyvän ja huonon kritiikin toisistaan.

William Davies korostaa kriittisyyden merkitystä teoksessaan The Happiness Industry. Daviesin mukaan kriittinen ajattelu on yksi tärkeimmistä kyvyistämme. Tämän vuoksi onkin äärimmäisen ongelmallista, jos ajattelemme kriittisyyttä lähtökohtaisesti negatiivisena ilmiönä. Kritiikki ei tarkoita ainoastaan sitä, että ihminen on tyytymätön tai haluaa valittaa, vaan ollessaan kriittinen ihminen toimii aktiivisesti, haastaen olemassa olevia näkökulmia oman tulkintakykynsä avulla. Kritiikin esittäminen tulisi nähdä roolin ottamisena ja autonomisuutena.

Mikä on sitten huonoa kritiikkiä? Kriittisyys on huonoa silloin, jos sen pääpaino on pelkän oman pahan olon tai turhautumisen ulos purkamisessa eikä epäkohtien esille nostamisessa tai pyrkimyksessä parantaa niitä. Kritiikin ei kuitenkaan tarvitse olla “rakentavaa” vaatimuksen tiukimmassa muodossa, sillä epäkohdan voi nostaa esille, vaikka esittäjällä ei olisikaan siihen ratkaisuehdotusta. Kun tiedostamme ongelman, voimme yhdessä lähteä kehittämään siihen ratkaisuja. Haasteiden esiin nostaminen mahdollistaa kehityksen, minkä vuoksi tarvitsemme jo lähtökohtaisesti kriittisyyttä.

“Asioista valittaminen on tärkeää, koska sitä hyödyntäen pystymme korjaamaan epäkohtia huomattavasti tehokkaammin kuin sitä ilman.”

Jos uskomme ihmisten älykkyyteen ja osaamiseen, niin meidän tulisi ymmärtää, että jos ihmiset ovat vihaisia ja kriittisiä tai jopa turhautuneita ja vastahakoisia, niin heillä on siihen mitä luultavimmin hyvät syynsä. Emme voi vain olettaa, että jos itse koemme, että jokin asia on hyvin, että se todellisuudessa olisi niin. Yhteiskuntafilosofiasta löytyy viisas näkökulma, joka korostaa epäkohtien korjaamisen ensisijaisuutta jo olemassa olevien hyötyjen tehostamisen sijaan. Asioista valittaminen on siis tärkeää, koska sitä hyödyntäen pystymme korjaamaan epäkohtia huomattavasti tehokkaammin kuin sitä ilman.

Mikäli annat kritiikkiä, se kannattaa kuitenkin pyrkiä kertomaan toisille tavalla, joka ei rakenna turhaa vastakkainasettelua itsesi ja muiden välille. Hyviä ohjeita kriittisen palautteen antamiselle löytyy esimerkiksi Daniel Dennettin mallista, joka on kehitetty Anatoli Rapaportin ajatuksista. Tiivistäen mallin voi kuvata kritiikin annon YYA-sopimuksena: ymmärrys, yhteistyö ja arvostus. Ennen kritiikkiä kannattaa varmistaa, että:

  1. sekä sinä että kritiikin vastaanottaja ymmärrätte sen, mitä asiaa kritiikki koskee,
  2. mikäli teillä on yhteisiä tavoitteita, joita pyritte yhdessä edistämään, nostat ne esille, sekä
  3. osoitat, että arvostat toista osapuolta.

Näiden asioiden varmistamisen jälkeen voit lausua kritiikkisi. Uskallan luvata, että YYA:n jälkeinen keskustelu lähtee paremmalta pohjalta, etenkin jos kyse on haastavasta asiasta.

Huono kritiikki on siis pahan olon purkamista muihin. Tämä ei kuitenkin tarkoita sitä, että kritiikki, joka saa meidät tuntemaan mielipahaa, olisi lähtökohtaisesti huonoa. Meillä ihmisillä on omituisia päähänpinttymiä, joista pidämme joskus maanisesti kiinni: saatamme jopa huomaamattamme jyrätä omaa agendaamme härkäpäisesti eteenpäin emmekä ymmärrä pysähtyä tarkastelemaan omaa toimintaamme, ellei meille sanota siitä tavalla, joka pakottaa meidät kyseenalaistamaan oman tekemisemme ja ajattelumme. Joskus tällainen herätys ottaa koville, jolloin ensimmäinen reaktio saattaa olla mielipaha ja loukkaantuminen. Mutta nämä tuntemukset eivät itsessään vielä tarkoita sitä, että esitetty kritiikki olisi asiatonta.

On tärkeää ylläpitää hyvää fiilistä, mutta se ei voi tapahtua toiminnan järkevyyden kustannuksella. Vääränlainen “hyvä fiilis” on tilanne, jossa ihmisiä vaaditaan olemaan tuomatta epäkohtia esille, ettei se “droppaisi tunnelmaa”. Kyseessä on valitettavan usein työelämää haittaava valtapeli, jossa tietyt lähtökohdat tai toiminnan tavat normitetaan paremmiksi kuin toiset ilman todellisia perusteita. Ilmiö on sukua tämänhetkisen työelämän toiselle piiloarvottavalle tendenssille: “hyvän tyypin” etsimiselle.*

Työelämässä kaikkien pitäisi olla aikuisia, ja aikuisen ihmisen pitäisi pystyä käsittelemään pettymyksen ja epäonnistumisen tunteita sekä sietämään arvostelua. Ne kuuluvat elämään siinä missä onnistumiset ja ilotkin. Olisikin tärkeää, että työyhteisössä pystyttäisiin puhumaan siitä, missä asioissa asetetut tavoitteet edellyttävät vahvaa kriittisyyttä omaa ja yhteistä toimintaa kohtaan. Tämän lisäksi olisi hyvä määritellä, missä asioissa tulisi painottaa yhteishenkeä ja hyvää fiilistä paineistamisen sijaan.

On hyvä muistaa, että toiset ihmiset eivät ole ainoastaan hyvän olomme lähde, vaan kaikilla on oikeus sekä haastaa että puolustaa omia näkökantojaan. Kukaan ei ole kritiikin yläpuolella.

*Tästä sekä muista työelämän epäkohdista lisää tulevassa kirjassani Työelämän vallankaappaus, joka toivottavasti ilmestyy ensi vuoden aikana.

Lähteet:

William Davies: The Happiness Industry - How the Government and Big Business Sold Us Well-Being

Avishai Margalit: Decent Society

Daniel Dennett: Intuition Pumps and Other Tools for Thinking

Liisa Keltinkangas-Järvinen: Hyvät tyypit

Reima Launonen

Reima Launonen kehittää ja koordinoi Filosofian Akatemian hanketoimintaa ja valmentaa erityisesti tiimityöhön ja vuorovaikutukseen liittyvistä teemoista. Hän haluaa rakentaa työelämää, jossa ihmiset kokevat työnsä mielekkääksi ja pääsevät vaikuttamaan työtehtäviinsä.

Jatka lukemista

jakoa

Tilaa blogimme ja kuule ensimmäisten joukossa työelämän muutoksista ja niihin liittyvistä ratkaisuista!