Suostuin kollegani ehdotuksesta emännöimään Filosofian Akatemian Tiede, Rakkaus, Vallankumous -podcastin kolmannen tuotantokauden – noin kuukausi ensihuudahdukseni ”Ei ikinä!” jälkeen. Tunteet vaihtelivat vuoroin innostuksen, jännityksen, kauhun ja pelon välillä. Ajatus innosti valtavasti, mutta en ollut aiemmin emännöinyt podcastia ja epäröin, pystyisinkö tuomaan lisäarvoa kuulijoillemme.
Kun lopulta pääsin suunnittelun pariin, valitsin podcastin kantavaksi teemaksi ihmisyyden: tunteet, ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja ihmisten johtamisen. Asiantuntijavieraiden kanssa käytyjen silmiä avaavien keskustelujen jälkeen kauden nimeksi valikoitui: ”Ihmisyys työn ytimessä”. Mistä moinen väite?
Tunteet ovat osa ydintyön tekemistä
Kauden avausjaksossa keskustelemme Iida Mäkikallion kanssa tunteista työelämässä. Puhumme siitä, mikä merkitys tunnetaidoilla ja työyhteisön tunneilmastolla on tämän päivän työelämässä itse ydintyön tekemiselle. Iida nostaa esiin, että silloin kun halutaan, että ihminen tekee jotakin muutakin kuin ainoastaan sen, mikä on minimivaatimuksena – kun halutaan, että ihminen ajattelee ja kehittää työssään – tunnetaidot astuvat kuvaan.
Jotta ihminen pelkän mekaanisen suorittamisen sijaan haluaa kehittää työtään, se edellyttää, että hän on motivoitunut työstään eikä esimerkiksi katkeroitunut työnantajaansa kohtaan. Ja koska tunteita ihmisille työelämässä – aivan kuten muillakin elämän osa-alueilla – joka tapauksessa herää, niin avainasemassa on se, miten kannustamme heitä tunnistamaan ja sanoittamaan niitä.
Ihmiset voivat tietenkin tehdä töitä katkerina, vihaisina ja surullisinakin. Mutta kun odotamme heiltä huipputuloksia, yksilöinä ja tiimeinä, niin edellytys on, että he haluavat antaa parhaansa.
Tunteilla ja tunnetaidoilla on merkitystä aina, kun olemme vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Jotta uskallamme olla osaamisemme äärirajoilla, tuoda keskusteluun keskeneräisiä ideoita tai myöntää esimerkiksi tehneemme virheen, on edellytyksenä, että työyhteisössä on psykologisesti turvallinen ilmapiiri. Eli että uskomme toisten hyväksyvän meidät kokonaisina itsenämme ja haluavan meille hyvää.
Mikä merkitys työyhteisöllä on sille, miten reagoimme häpeään?
Psykologisen turvan merkitykseen havahduin itse podcast-emännöintiin hypätessäni. Kuunneltuani ensimmäisen nauhoitetun jakson, kiinnitin huomiota kaikkeen siihen, minkä olisin mielestäni voinut tehdä paremmin. Jakson kuuntelu herätti minussa ajoittain jopa häpeän tunteita. Kuten yksi podcast-vieraani, psykoterapeutti Emilia Kujala, nosti häpeää käsittelevässä jaksossamme esiin, me ihmiset reagoimme häpeän iskiessä usein niin, että haluamme joko piiloutua – itseltämme tai muilta – tai hyökätä – joko itseämme tai toisia kohtaan. Puhuimme Emiliankin kanssa paitsi yksilön kyvystä tunnistaa häpeä ja toimia sen kanssa, myös työyhteisön merkityksestä sille, miten toimimme häpeän kanssa.
Minulle luonnollinen reagointitapa häpeään on halu piiloutua toisilta. En kuitenkaan tässä tapauksessa piiloutunut, vaan avauduin sparraajalleni Jussille ja äänituotannostamme vastaavalle Alexille. Kerroin harmissani, mikä mielestäni emännöinnissäni oli huonoa. Kävi ilmi, että niihin asioihin, joita itse jakson kuunneltuani harmittelin, he eivät olleet kiinnittäneet mitään huomiota. Jos minun ja kollegoideni välillä olisi ollut pelon ilmapiiri, jossa kukin pyrkii pönkittämään omaa egoaan ja peittelemään virheitään, en olisi tietenkään puhunut epävarmuudestani heille. Olisin ehkä jakson kuultuani piiloutunut: piilottanut harmini ja mennyt seuraavaan nauhoitukseen epävarmana ja huonolla fiiliksellä. Tai, jos minun reagointitapani häpeään olisi toisenlainen, olisin ehkä näyttäytynyt heille ylimielisenä, kehunut itseäni (peittääkseni häpeän) tai jopa hyökännyt heitä vastaan syyttämällä heitä epäonnistuneesta nauhoituksesta.
Tunteita herättäviä tilanteita on jokaisella työpaikalla joka ikinen päivä. Iida Mäkikallion sanoin, kysymys ei ole siitä, kuuluvatko tunteet työpaikalle. Tunteet ovat siellä – halusimme tai emme. Ihmiset voivat tietenkin tehdä töitä katkerina, vihaisina ja surullisinakin. Mutta kun odotamme heiltä huipputuloksia, yksilöinä ja tiimeinä, niin edellytys on, että he haluavat antaa parhaansa. Edellytys on, että he uskaltavat puhua virheistään ja näyttää haavoittuvuutensa.
Siksi ihmisyys on työn ytimessä.
Tiede, Rakkaus, Vallankumous -podcastin kolmannen kauden ensimmäinen jakso ilmestyi eilen 30.8. Kuuntele Tytti Kokon ja Iida Mäkikallion keskustelu: ”Mikä merkitys tunteilla on työelämässä?”, ja osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa hashtagilla #tiederakkausvallankumous.
