Itseohjautuvuus on tullut ryminällä suomalaiseen työelämäkeskusteluun. Jatkuvasti kuulee isompien ja pienempien yritysten johtajien kertovan, kuinka heidän firmansa on ottanut tai ottamassa askeleita kohti suurempaa itseohjautuvuutta. Minimalist Organization Design (MODe) -hankkeessa olemme vuodesta 2018 alkaen pyrkineet Business Finlandin rahoittamana ymmärtämään enemmän siitä, mitä tämä itseohjautuvuus on ja miten sellaiseksi tullaan. Hankkeen loppuseminaarissa 25.3.2021 koostimme yhteen näkemyksiämme siitä, mitä olemme tutkimuksiemme pohjalta oppineet. Kaksi keskeistä pointtia nousi ainakin itselleni vahvasti esiin.
Ensinnäkin, itseohjautuvuus on lähes aina yhteisöohjautuvuutta.
Perinteistä organisaatiota voisi kuvata ylhäältäohjautuvaksi. Yksittäiset työntekijät saavat esihenkilöiltä tiedon siitä, mitä heiltä odotetaan ja mitä heidän kuuluu tehdä. Samaiset esihenkilöt myös ottavat vastuun kokonaisuudesta ja seuraavat, että hommat tulevat tehdyiksi. ‘Itseohjautuvuus’ terminä asettuu tämän vastakohdaksi. Puretaan hierarkiat ja esihenkilöiden valta: annetaan valta ja vastuu ihmisille itselleen päättää, mitä pitää tehdä ja miten, jotta asiakasta palvellaan parhaiten ja yritys menestyy.
Esihenkilöttömyys ei tarkoita sooloilua, vaan sitä että tiimit päättävät yhdessä miten työtään edistävät – tavallisesti jatkuvassa vuoropuhelussa asiakkaan kanssa.
Mutta vaikka termissä on vahvaa vallankumouksellista potentiaa, on siinä tietty valuvika. Se esittää asiat ikään kuin tämän jälkeen jokainen itse päättäisi yksinään, mitä tekee. Näinhän se ei oikeastaan missään itseohjautuvassa organisaatiossa mene. Sen sijaan esihenkilön valta siirtyy tiimille. Yhteisö ottaa vastuun jaetusta tekemisestä ja koordinoi keskenään, mitä pitää tehdä ja miten tehtävät jaetaan. Esihenkilöttömyys ei tarkoita sooloilua, vaan sitä että tiimit päättävät yhdessä miten työtään edistävät – tavallisesti jatkuvassa vuoropuhelussa asiakkaan kanssa. Eli sen sijaan, että yksi esihenkilö johtaisi työtä ylhäältä päin, ottaa tiimi kokonaisuutena vastuuta työn edistämisestä ja löytää itselleen sopivimmat menettelytavat asioiden edistämiseen.
Siksi MODe-hankkeemme lopputuotoksena syntynyt käytännön vinkkejä antava opus (jonka voit ladata ilmaiseksi täältä) on nimeltään Matkaopas yhteisöohjautuvuuteen. Toteamme siinä, että “hierarkioiden purkaminen ei tarkoita anarkiaa, kaaosta ja rakenteiden puuttumista. Yhteisöohjautuvuudella on omat lainalaisuutensa, toimintatapansa ja tukirakenteensa,” joista pyrimme kertomaan keskeisimmät.
Toiseksi, johtajuus voi toteutua ilman johtajaa.
Organisaatiossa on esihenkilöitä, koska on tiettyjä asioita, jotka ovat heidän vastuullaan. Heillä on iso rooli esimerkiksi työn koordinaatiossa, informaation jakamisessa, tiimiläisten hyvinvoinnin ja kehityksen tukemisessa sekä erilaisten konfliktien ja häiriöiden ratkaisussa. On siis tiettyjä funktioita, joita esihenkilöt perinteisissä organisaatioissa ratkaisevat. Mutta samalla on totta, että jos nämä esihenkilöiden kaikki funktiot pystytään ratkaisemaan jollakin toisella tavalla, ei organisaatio enää tarvitse esihenkilöitä.
Klassinen tapa ratkaista nämä yhdessä tekemiseen liittyvät yhteistyö- ja koordinaatiohaasteet on hierarkkinen komentoketju. Mutta se ei ole ainoa ratkaisu.
Kaikkien tiimien ja organisaatioiden on siis pidettävä huolta, että tietyt hommat tulevat tehdyksi. Ja esihenkilöt ovat perinteisesti olleet keskeisessä roolissa näiden hommien tekemisessä. Mutta periaatteessa – jos kaikki nämä hommat pystytään hoitamaan ilman esihenkilöä – niin ei organisaatiolla enää ole tarvetta tällaiselle positiolle.
Tällä hetkellä ajattelen, että näitä esihenkilöiden funktioita olisi seitsemän. Yhdessä kollegoideni Tuukka Kostamon ja Jori Mäkkelin kanssa olemme analysoineet, miten itseohjautuvuudestaan tunnetut organisaatiot näitä funktioita ratkovat ilman esihenkilöitä. Alla olevaan loppuseminaarissa esittelemäämme kuvioon on koottu näitä toimintapoja funktioittain:
Tiivistäisin siis MODe-hankkeessa syntyneen näkemykseni (uskaltaisin melkeinpä sanoa näkemyksemme) näin: Yhdessä tekeminen vaatii vastuun ottamista, asioiden koordinointia ja selkeitä pelisääntöjä. Sooloilu ei toimi. Klassinen tapa ratkaista nämä yhdessä tekemiseen liittyvät yhteistyö- ja koordinaatiohaasteet on hierarkkinen komentoketju. Mutta se ei ole ainoa ratkaisu. Itseohjautuvuus ja yhteisöohjautuvuus tarjoaa toisen, yhteisvastuuta korostavan tavan tehdä yhteistyötä koordinoidusti ja yhdessä sovittujen toimintatapojen puitteissa. Ja parhaimmillaan tämä jälkimmäinen tapa on ketterämpi, innovatiivisempi, motivoivampi, ja siten myös tuloksellisempi.
Frank Martela (FT) on Filosofian Akatemian tutkija–valmentaja ja rohkea keskustelija, joka tutkii myötätuntoa ja hyvää elämää. Kun moni etsii työkavereiden hyväksyntää, rahaa tai muita ulkoisia palkkioita, Frank valmentaa ihmisiä tunnistamaan sisäisen motivaationsa, toteuttamaan itseään paremmin ja elämään hyvää elämää.
