”Leikillisessä mielentilassa emme enää näe tulevaisuuden muuttuvia näkymiä uhkakuvina vaan mahdollisuuksien mantereina.” Tutkijamme Maria Ruotsalainen kertoo miksi jokaisella työpaikalla pitäisi olla leikkiperjantai.
Lapsena minulla oli tapana kerätä kaikki huoneistomme kasvit yhteen ja leikkiä kukkakauppaa. Minulla oli rasiassa monopolirahaa ja vieressäni kasa sanomalehtiä. Topakkana odotin keittiöpöydän vieressä asiakkaita. Jos heitä ei tullut, keksin heidät itse. Keskittyneenä ja täysin tekemiseeni uppoutuneena käärin kukkia sanomalehtiin ja ojensin niitä oletetuille asiakkailleni. Laskin vaihtorahat. Loin uusia nimiä kukille. Tarinoita viidakoista ja aarniometsistä mistä ne oli poimittu. Multaa rapisi ympärilleni. Ulkoapäin toimintani vaikutti miltei työltä, mutta kokemus siitä oli leikin kokemus. Toimintani oli minulle täysin vapaaehtoista, ja huolimatta toisinaan totisesta ilmeestäni, hauskaa ja kokeilevaa. Olin lapsi ja leikki oli minun työni.
Kolmekymmentäluvulla hollantilainen kulttuuritutkija John Huizinga totesi että leikki on yhteistä kaikille ihmisille ympäri maailmaa, riippumatta ajasta ja paikasta. Kaikissa kulttuureissa esiintyy leikkiä. Ja leikki ei ole ainoastaan jotain mitä voimme löytää kaikista kulttuureista, mutta Huizingan mukaan se on itse kulttuurin perusta: Monet perinteet saivat alkunsa kaaosvoimaista leikistä, missä uusia tapoja ja käytänteitä rakennettiin kokeilun avulla. Ajan myötä nämä muuttuivat riiteiksi, rituaaleiksi ja tavoiksi, luoden lopulta perustan kulttuurille. Tällöin ne alkoivat siirtymään sukupolvelta toiselle, merkityksellisinä tapoina jotka strukturoivat ympäristöämme. Hiljalleen leikillinen kokeilu hiipui pois, eriytyi sille rajattuihin tiloihin ja ennen kaikkea lapsuuden mahdollisuuksien täyttämään maailmaan. Tämä tuntuu usein myös tapahtuvan meille aikuistuessamme.
Ja me tarvitsemmekin pysyviä asioita. Hyväksi ja merkitykselliseksi todettuja tapoja ja käytänteitä. Emme voi luoda merkityksiä joka päivä uudestaan. Mutta nykyään, ehkä enemmän kuin koskaan, me tarvitsemme myös tilaa itsemme ja ympäristömme jatkuvalle uudelleen keksimiselle eläessämme muutospaineen kourissa. Epävarmuus vauhdilla muuttuvasta tulevaisuudesta on taustalla toiminnoissamme. On yhä hankalampaa tukeutua vain vanhoihin käytäntöihin, sillä ne eivät enää vastaa nykymaailman tilaa.
”Leikillinen mielentila ei synny käskemällä, mutta sille voidaan luoda optimaaliset olosuhteet. Leikki on aina autonomista toimintaa, joka lähtee valinnasta.”
Tämä näkyy nykypäivän työelämässä. Jälkiteollinen murros on muuttanut työn luonnetta vahvasti ja nopea digitalisoituminen heittää eteemme jatkuvasti uusia haasteita. Työn lisäarvo, varsinkaan tietotyössä, ei suostu enää tulemaan ruuvia kiristämällä ja prosesseja hinkuttamalla. Sen sijaan tarvitaan omistautumista työlle ja oman työn haltuunottoa. Elämme paradoksissa tilassa: Toisaalta epävarmuus tulevasta on jatkuvasta läsnä ja toisaalta tarvitaan sitoutumista työhön enemmän kuin koskaan. Tarvitsemme myös jatkuvaa oppimista ja uusiutumisen aallonharjalla ratsastamista. Tarvitsemme innovaatioita ja uusia ideoita. Luovuutta jokapäiväisen työn keskellä. Tarvitsemme leikillisyyttä.
Leikillisessä mielentilassa emme enää näe tulevaisuuden muuttuvia näkymiä uhkakuvina vaan mahdollisuuksien mantereina. Ominaista leikilliselle mielentilalle on positiivinen epävarmuuden kokemus. Leikin alkaessa me emme tiedä mitä tulee tapahtumaan. Tulevaisuus on avoin. Mutta emme suhtaudu tähän ahdistuksella ja epätoivolla vaan iloisella odotuksella. Emme malta odottaa että pääsemme tutkimaan edessämme odottavia mahdollisia maailmoja ja luomaan uusia leikin tuoksinnassa. Haluamme kokeilla ja keksiä.
Leikki ei ota maailmaa ympärillään liian tosissaan ja leikkivä ihminen ei ota itseään liian vakavasti. Sen sijaan leikkiessä on ihan okei kokeilla asioita joita emme tavallisesti välttämättä tekisi. Voi hieman irtautua siitä jokapäiväisestä itsestä. Muuttua kukkakauppiaaksi. Tehdä asioita jotka muuten pelottaisivat tai hieman jopa hävettäisivät. Leikkiessä lakkaamme kulkemasta tapojen tuttua polkua ja irtaudumme prosesseista. Luomme tilaa uudelle ajattelulle ja innovaatioiden idulle. Ajattelumme muuttuu lineaarisesta lateraaliseksi vaihtaessamme vauhdilla perspektiiviä lennossa. Leikillinen mielentila ei synny käskemällä, mutta sille voidaan luoda optimaaliset olosuhteet. Leikki on aina autonomista toimintaa, joka lähtee valinnasta.
Tarvitaan siis vapauden kokemusta että leikki voi syntyä. Leikki tarvitsee myös ympärilleen turvallisuuden suojaavan kuplan jotta uskallamme asettautua alttiiksi. Hieman hölmöillä. Tarvitsemme siis yhteisön tukea ja luottamusta työkaveriin. Luvan rikkoa totuttuja tapoja ilman pelkoa siitä että joudumme naurunalaiseksi tai toimintamme tuomitaan. Että voimme kerätä yhteen ne huoneiston kukat ja kääriä ne sanomalehteen uudestaan ja uudestaan. Rapisuttaa multaa lattialle. Tarvitsemme siis vastuuta. Voitaisiin jopa sanoa että leikki tapahtuu vapauden ja vastuun rajapinnassa, luovuuden kaaosvoimaisessa tilassa missä perinteet joutuvat koetukselle uusien ideoiden ja tapojen haastaessa ne.
Lopuksi, tarvitsemme tilaa leikin maailmalle. Leikki ei voi syntyä jos vain painamme eteenpäin päämäärät mielessämme. Pitää hetkeksi pysähtyä ja astua sivupoluille. Kenties vaihtaa hieman ympäristöä. Määritellä ajan ja paikan rajat niin että ne sallivat innostumisen epävarmuudesta. Luoda leikkiperjantai. Kävellä kesken työpäivän puistoon. Asettaa nenän eteen tyhjä paperiarkki. Hetkeksi unohtaa tuleva, säännöt ja rajoitukset. Niin että voimme olla luovia. Että voimme nauraa työkaverin kanssa. Antautua hetkelle.
Että voisimme taas hetken leikkiä. Kuin se olisi meidän työtämme.
