Tekstissä Tapani Riekki kertoo, miksi työpaikalla kannattaa antaa negatiivista palautetta ja nostaa esiin epäkohtia, vaikka ei olisikaan esittää ratkaisuehdotusta valmiina.
”Älä anna negatiivista palautetta, jos sinulla ei ole esittää parannusehdotusta.”
Edellä mainittu kommentti ja periaate on usein reaktio ”jatkuvaan mussutukseen”, ”ankeuttajiin” ja ”tunnelman tappajiin”, joilla ei ole ”ratkaisukeskeistä asennetta työhön”. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että periaate ei ole hyvä. Ohessa muutama pointti sekä työläs ratkaisumalli.
Lähtökohtaisesti työn kehittäminen ei ole mahdollista, jos epäkohtia ei nosteta esiin. Tämän vuoksi kynnys kommentoida ja nostaa epäkohtia esiin on saatava mahdollisimman matalaksi. Työkulttuuri, jossa vain jo ratkaisuehdotuksellisia ongelmia voidaan käsitellä, ei tätä tue. Vaikka epäkohdan esittäjällä itsellään ei olisikaan ratkaisua, jollain muulla saattaa olla. Tai ainakin esiin nosto ohjaa kiinnittämään ongelmaan laajemmin huomiota, mikä saattaa joskus johtaa sen ratkeamiseen. Lisää ongelmien esiin nostamisesta ja kriittisen palautteen antamisesta voit lukea Reima Launosen blogitekstistä.
Kynnys kommentoida ja nostaa epäkohtia esiin on saatava mahdollisimman matalaksi.
Epäkohtien esille nostaminen ja negatiivinen murina ja märehtiminen voivat toki mennä yli. Näin käy etenkin asioille, joille ei nyt vaan voida mitään – jotka eivät ole omissa käsissämme. Tällöin toistuva ”rutkutus” varmasti heikentää tunnelmaa ja johtaa ärsyyntymiseen. Etenkin jos toisen valituksen kohde on asia, jonka olet itse tiedostanut sellaiseksi, jolle ei nyt vaan voida mitään. Tämä tosin on voinut vaatia sinultakin ”asian työstöä”. Kenties ärtymyksesi toisten ei-rakentavasta ”mussutuksesta” voikin olla merkki siitä, että tiedät aiheesta enemmän ja olet oppinut elämään asian kanssa. Kenties keskustelu ongelmasta kannattaisi viedä siihen, mitkä tiedot johtivat siihen, että hyväksyit asian epätäydellisyyden tilan. Mitä se sinulta vaati? Tai kenties asia ei kosketa omaa arkeasi niin paljoa, että sen haittaavuus ei itsellesi hahmotu. Herättääkö ”mussutus” itsessäsi avuttomuuden tunnetta, kun et voi tehdä asialle mitään, ja sen vuoksi asian jatkuva hierominen päin naamaa ärsyttää niin paljon?
Jos ongelmalle ei voi mitään, sen herättämät tunteet on silti käsiteltävä, jotta voimme keskittyä muuhun. Ongelman ratkaisun sijaan kannattaakin joskus keskittyä luomaan ainakin hetkellisiä sulkeumia: miten voimme elää asian kanssa, miten itse olen tähän päässyt? Milloin asiaan voidaan palata ja milloin sille ehkä voidaan tehdä jotain. Miksi tilanne on sellainen kuin on? Helppoa tämä ei ole, mutta omasta näkökulmastani tämä on avoimuuden ja jatkuvan työnkehittämisen tunnehinta. Epätäydellisen sietäminen ja sen työstäminen käyvät usein työstä.
