Millaisella (itsensä) johtajalla ei ole minuuttia aikaa päivässä antaa palautetta yhdelle ainoalle alaiselleen?
Esihenkilöiden rooli on ollut pitkän aikaa muuttumassa työn ohjaajasta enemmänkin sparraavaksi tukihenkilöksi. Monilla on työssään vapaus johtaa omaa tekemistään, esimerkiksi päättäen merkittävästi omista työajoistaan ja työtavoistaan. Vapaus tuo mukanaan vastuuta ja uudenlaisia haasteita.
Vapaus oman työn johtamiseen on monista näkökulmista erittäin kannatettava siirtymä, mutta käytännössä moni meistä ei kuitenkaan ole koskaan oppinut siihen tarvittavia itsensä johtamisen taitoja, koska niitä ei ole kouluissa tai aiemmissa työpaikoissa opetettu. Monilta löytyy vain se minimitason itsensä johtamisen osaaminen, jonka he ovat kehittäneet tilanteista selviytyäkseen.
Minimitaso saattaa riittää selviytymiseen, mutta ei mahdollista kukoistamista. Lisäksi minimitason taidot altistavat sille, että toimintaympäristön muuttumisen tuomat haasteet voivat helposti romahduttaa koko korttitalon. Viimeistään pandemian mukanaan tuoma täysi etätyöhön siirtyminen paljasti meille sen, miten räikeästi itsensä johtamisen taitojen puutteet vaikuttavat tuottavuuteen ja hyvinvointiin.
Monilla työntekijöillä on itse työtehtävään vaadittava tai erittäin hyvä ammattiosaamisen taso, mutta se pääsee niin sanotusti vuotamaan systeemistä, jos työnteon tavat eivät ole tarpeeksi hyvällä tasolla. Itsensä johtamisen taitojen puute voi olla pullonkaula, joka ei mahdollista asiaosaamisen täyttä hyödyntämistä – tästä kärsivät sekä työntekijät että organisaatiot. Onneksi ratkaisut tilanteeseen ovat suhteellisen helposti saavutettavissa meille jokaiselle.
Mitä on valmentava itsensä johtaminen?
Mietitäänpä hetki, millainen on hyvä valmentaja? Yleensä ihmiset liittävät hyvään valmentajuuteen hyvän ilmapiirin luomisen, esimerkillisyyden, tavoitteellisuuden, jatkuvan oppimisen, kasvun asenteen, motivoinnin, rehellisyyden sekä palautteen antajana ja reflektiopeilinä toimimisen.
Jo yhdenkin minuutin päivässä käyttämällä olisi kuukaudessa saatavissa 20 kehitysajatusta omaan työntekoon.
Karkeasti eroteltuna perinteinen itsensä johtaminen on hierarkista määräämistä ja itsen sättimistä, kun taas valmentava itsensä johtaminen on ymmärtävää, sparraavaa ja reflektoivaa. Valmentavuuteen liittyy ankaruuden ja pessimismin sijaan inhimillisyys, itsemyötätunto ja kannustavuus. Nämä eivät kuitenkaan tarkoita itsen paapomista ja pumpulissa elämistä, vaan tervettä suhdetta itseen ja työntekoon, sekä yhdistelmää realismia ja optimismia. Myötätuntoisuuteen nimittäin kuuluu terve rajojen asettaminen ja vaativuus.
Valmentavuuteen liittyy myös omien taitojen kehitystason realistinen huomiointi sekä ymmärrys siitä, että kehitys tapahtuu pienin askelin ja kasvun asenteen kautta. Liian moni vaatii itsensä olevan jo “valmis” itsensä johtaja, joka on oivaa polttoainetta itsen soimaamiselle. On tärkeää hyväksyä, että asiat eivät juuri koskaan mene täysin omien suunnitelmien mukaan ja että jokainen meistä on jollain muotoa keskeneräinen. Yhdistämällä aloittelijan mielen, kasvun asenteen ja valmentavan otteen voimme yhtaikaisesti kokea riittävyyttä ja kehittää toimintaamme.
Millainen itsensä johtaja sinä olet? Sättivä johtaja vai sparraava valmentaja?
Yksi esimerkki valmentavan otteen puutteesta on se, että hyvin harva reflektoi omia työtapojaan päivittäin. Reflektointi jää helposti pois hektisen työarjen keskellä, vaikka juuri se voisi olla ratkaiseva tekijä, jolla hektisyyttä saa vähennettyä. Jatkuvalla reflektiolla on suuri vaikuttavuus, sillä jo yhdenkin minuutin päivässä käyttämällä olisi kuukaudessa saatavissa 20 kehitysajatusta omaan työntekoon.
Jos harrastat jotain valmennusta sisältävää urheilulajia, niin millaisena pidät valmentajaa, joka keskittyy lähinnä sättimiseesi ja antaa kehitysehdotuksia tekemiseesi vain kerran kuussa – jos silloinkaan?
Mitä sillä minuutilla sitten kannattaa tehdä? Pysähdy työpäivän lopuksi ja mieti yksi asia mikä edisti työntekoasi ja yksi asia mitä voit kehittää työnteossasi.
Autan tietotyöläisiä, yrittäjiä ja yrityksiä pääsemään flow'hun.
