Tämän päivän johtaminen haastaa työntekijän ja esimiehen

Sisäisen motivaation johtaminen blogi

Työntekijöiden sisäinen motivaatio on edellytys sille, että organisaatio pärjää nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä, sillä työssä koettu sisäinen motivaatio vahvistaa tutkitusti oppimista, lisää tehokkuutta ja on tärkeä perusta toiminnan kehittämiselle ja innovaatioille. Meiltä kysytään usein, miten sisäisen motivaation johtaminen suhteutuu vaikeisiin keskusteluihin työpaikalla. Tarkoittaako sisäisen motivaation johtaminen sitä, että kaiken pitäisi olla koko ajan kivaa ja helppoa? Ei tarkoita. Karoliina Jarenko kertoo kolme syytä, miksi sisäisen motivaation tukeminen johtamisen ohjenuorana haastaa sekä työntekijää että esimiestä.

  1. Sisäisen motivaation johtamisen yksi perustyökalu on vahvuuskeskeinen työnjako. Tutkimukset osoittavat, että vahvuuksilleen elämänsä rakentavat ihmiset kokevat olevansa muita tyytyväisempiä elämäänsä. Tätä voi soveltaa työpaikalla tunnistamalla työntekijöiden vahvuuksia ja jakamalla työtehtäviä niiden perusteella – työnimikkeestä riippumatta. Vahvuuskeskeinen työnjako haastaa työntekijöitä, koska se pakottaa katsomaan työnkuvia roolien, työtehtävien ja funktioiden kautta. Se, mitä paljastuu, ei välttämättä ole yhdenmukaista totuttujen (titteleihin perustuvien) roolitusten kanssa. Vahvuuskeskeinen työnjako pakottaa astumaan ulos omista suojakuorista ja hyväksymään omat ja toisten vahvuudet ja heikkoudet rehellisesti ja peittelemättä.
  2. Sisäisen motivaation kannalta on äärettömän tärkeää kokea onnistumisia ja saada aikaan asioita. Maaliin ei aina päästä hymyssä suin. Matkalla saattaa tulla turnausväsymystä, toteutus puuduttaa, eteen tulevat haasteet uuvuttavat. Valmentava esimies kannustaa, rohkaisee ja patistaa eteenpäin. Hän pakottaa ihmiset kehittymään hieman nopeammin, kuin mikä tuntuisi mukavalta. Ammattilaiset yleensä arvostavat tällaista hahmoa oman työnsä tukena, vaikkei se aina mukavalta tunnukaan.

Valmentava esimies pakottaa ihmiset kehittymään hieman nopeammin, kuin mikä tuntuisi mukavalta.

  1. Työ on joukkuelaji. Joukkueisiin pesiytyy joskus mukaan huonoja tovereita, jotka vapaamatkustavat toisten työllä, menevät itse siitä, missä rima on matalin, eivät puolusta ja tue kollegoja tai aiheuttavat eripuraa ja pahaa verta puheillaan. Sisäisen motivaation tärkeä palikka on kokemus oikeudenmukaisuudesta, yhdenvertaisesta kohtelusta ja reiluudesta. Siksi esimiehen tehtävä on puuttua huonoon käytökseen riippumatta siitä, aiheuttaako se pahaa mieltä huonosti käyttäytyvässä ihmisessä tai onko se esimiehelle vaikeaa. Parhaassa tapauksessa hankalia keskusteluita voitaisiin käydä yhdessä. Tärkeää on tietenkin pysyä rakentavassa ja ratkaisuja etsivässä hengessä. Laumaeläiminä me koemme vastuun tiimiä kohtaan huomattavasti voimakkaampana kuin vastuun esimiehelle pelkän organisaatiohierarkisen aseman mukaan.

Jos olet kiinnostunut omalla työpaikallasi vahvistamaan esimiesten taitoja työntekijöiden sisäisen motivaation tukemisessa, käy tutustumassa esimiesvalmennukseemme tai ota meihin yhteyttä, niin keskustellaan aiheesta.


Lue myös

Työnohjaus blogi

Mitä johtaja voi oppia ohjauksen ammattilaiselta?

Miia Järvilehto

Itseohjautuvuus ja päätöksenteko blogi

Kaksi tapaa, joilla parannat päätöksentekoa tiimissä

Tapani Riekki

Ajankohtaista Filosofian Akatemiassa

Tietoa Filosofian Akatemian tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista.

Lataa Ajatustyön suunta -selvitys

Itseohjautuvuus - draivi - kokeilu

Filosofian Akatemia on valmennus-, konsultointi- ja tutkimusyritys, joka muotoilee parempia työyhteisöjä.