Huomaatko ajan niin salliessa vältteleväsi tärkeiden mutta ei-kiireellisten asioiden aloittamista? Tapani Riekki antaa kirjoituksessaan esimerkin siitä, millaisella ajattelulla saat työviikkoihisi uudenlaista ryhtiä. Lopussa seisoo palkinto.
Kollegani valitteli aamupalaverissa, että edessä on löysä viikko kalenterin osalta, mutta kirjoittamista ja ajattelutyötä ilman tiukkoja aikataulu riittää – onkohan tulossa tehoton viikko, joka juostaan kasaan loppuviikosta? Olen aiemminkin kirjoittanut ilmiöstä nimeltä prokrastinaatio, joka suomeksi kääntyy muotoon vitkuttelu tai aloittamisvaikeus. Laajat, keskittymistä vaativat ei-kiireelliset mutta usein tärkeät asiat (meidän termeillä ”maker-tehtävät”) jäävät arjessa kiireen jalkoihin. Kuitenkin toisinaan näihin voi olla vaikea tarttua myös silloin, kun arvokkainta resurssiamme, aikaa, olisi. Mitä tehdä?
Tietotyön luonteeseen kuuluu, että voimme käyttää siihen loputtomasti aikaa – aina voi tehdä paremmin, hinkata ja korjata. Jos deadline ei ole pakottamassa aloittamista ja lopettamista, tekeminen on usein tahmeaa. Saan helposti koko päivän kulumaan yhteen tehtävään tai nahjusteltua sen seuraavallekin päivällä.
Toisin sanoen, kun pääsen järkevään päivän tavoitteeseen, annan luvan itselleni lopettaa työnteon – tai teen jotain mukavaa.
Kun aikaa on ja vitkuttelu uhkaa, yksi ajattelutekniikka helpottaa ainakin itseäni. Kellotan ja pilkon esimerkiksi viikon laajat mörkötavoitteet eri päiville. Tämän jälkeen päätän, että palkitsen itseni, kun saan osavaiheet tehtyä – palkitsen itseni tehokkuudesta. Toisin sanoen, kun pääsen järkevään päivän tavoitteeseen, annan luvan itselleni lopettaa työnteon – tai teen jotain mukavaa. Lähden hieman aikaisemmin töistä koska olin tehokas. Koska työaika ei anna tähän kaikille mahdollisuutta, toinen vaihtoehto on mennä työn mukavuusmoodiin: päivystän hieman viestimiä, mutta pääosin luen jotain työhön liittyvää, joka on mielenkiintoista ja mukavaa – hyvällä omallatunnolla, ilman luterilaisen työmoraalin syntitaakkaa.
Nyt saan vitkuteltavat tehtävät tehtyä hieman nopeammin, ja aikaa jää palkinnon muodossa mukavalle tekemiselle, tulipalopäivystykselle tai vapaa-ajalle.
Summaten: en rankaise itseäni tehokkuudesta, vaan palkitsen jos saan aloitettua ajoissa ja työni tehtyä. Yritän kiertää alitajuista taipumustani kuvitella, että isot tehtävät pitää saada heti tehtyä alusta loppuun, joka usein ruokkii aloittamisen vaikeutta, jos tämä ei ole realistista. Jos kerran aikaa on, teen pilkottuja tehospurtteja. Jos siis jostain maagisesta syystä sinulla on aikaa työssäsi, älä mittaa tietotyötä ajalla vaan lopputuloksella.
