Julkaisimme pari viikkoa sitten blogitekstin ketterästä oppimisesta ja sen johtamisesta. Jotta organisaatio menestyy muutoksessa, sen on kyettävä tukemaan ihmisten jatkuvaa oppimista. Miksi uuden oppiminen edellyttää ennen kaikkea kykyä poisoppia vanhasta ja kyseenalaistaa olemassa olevia ajatusmallejamme? Eero Lahtinen avaa, mitä poisoppiminen tarkoittaa ja miten se mahdollistetaan.
Ajassa, jossa muutos on ainoa vakio ja monimuotoisuus jatkuvassa kasvussa, oppimisen merkitys korostuu. Organisaatioiden kyvykkyys perustuu yhä enemmän kykyyn hankkia ja omaksua uutta tietoa ja soveltaa sitä saman tien. Nykyistä osaamista yhä oleellisempaa on se, millaisen oppimisalustan organisaatio kykenee luomaan verkostolleen.
Oppiminen nähdään usein tietojen ja taitojen kehittämisenä, uuden oppimisena ja toiminnan jalostamisena, asioiden tekemisenä entistä paremmin ja tehokkaammin. Mutta teemmekö kuitenkaan oikeita asioita; vai asioita oikein? Ovatko ongelmamme muuttaneet muotoaan maailman mukana? Pystymmekö aidosti kyseenalaistamaan käsityksiämme ja toimintatapojamme?
Oppimiskyvyn ohella vähintään yhtä keskeistä on kyky ja rohkeus poisoppia. Meidän täytyy usein ensin poisoppia, jotta voimme omaksua uusia ajattelu- ja toimintatapoja. Jos teekuppi on jo täynnä vanhaa lajiketta, sinne ei mahdu uutta. Kun poisopimme, korvaamme vanhentuneen hahmotustavan uudella, paremmin todellisuutta vastaavalla. Emme siis unohda vaan aktiivisesti päivitämme ymmärrystämme. Poisoppiminen on rohkeaa ja määrätietoista aiemmin opitun kyseenalaistamista. Onko käsityksissämme kenties jotain pielessä, pitävätkö oletuksemme enää paikkansa? Pidämmekö jotain itsestäänselvyytenä, mistä aika on ajanut ohi? Ymmärrämmekö todella, mitä arjessa tapahtuu, miten työ toimii?
Oppimismahdollisuuksiamme rajoittavat merkittävästi nykyiset ajatusmallimme, jotka asettavat toiminnallemme raamit. Ne kietoutuvat toimintaamme niin vahvasti, että meidän on helppo sekoittaa luulo, oletus, tarina, tieto ja ymmärrys. Pidämme tiukasti kiinni ajattelumalleistamme ja uskomuksistamme – osin tahtomattamme. Onko mitään vaikeampaa kuin asettaa syrjään ennakkoluulonsa, uskomuksensa ja oletuksensa, ja tarkastella jotain objektiivisesti, avoimena uusille avauksille, edes hetkellisesti? Miten onnistuu vanhasta luopuminen, jos siihen liittyy vuosien ponnistelun varaan rakennettu menestys ja kovalla työllä ansaittu sosiaalinen asema?
Kun poisopimme, korvaamme vanhentuneen hahmotustavan uudella, paremmin todellisuutta vastaavalla.
Koska jäsennämme maailmaa ja tulkitsemme tietoa itsestämme käsin, meidän voi olla hyvin vaikeata nähdä, mitkä uskomukset estävät meitä kehittymästä. Linssi, jonka läpi tarkastelemme maailmaa, rajoittaa mahdollisuuksiamme muuttua. Uudet oivallukset tuskin päätyvät käytäntöön, jos ne ovat ristiriidassa keskeisten käsitystemme kanssa.
Poisoppimisesta tekee erityisen vaikeata se, että uudella täysin erilaisella hahmotustavalla ei ole tarttumapintaa vanhaan. Tämä tarkoittaa, että ellemme itse näe ja koe ensin, meidän on hyvin vaikeata astua uuteen ajattelun maailmaan. Kun uusi tapa toimia tuottaa uusia tuloksia, näkökulmat täydentyvät ja voi syntyä myös kokonaan uusia yhteyksiä.
Poisopimme tekemällä ja reflektoimalla. Voimme soveltaa luonnontieteistä tuttua hypoteesiajattelua ja pyrkiä luomaan kokeiluja, joissa meillä on vain opittavaa. Testaamaan, miten oletuksemme ja käsityksemme pitävät paikkansa tosielämässä. Toiminnan tueksi voimme kutsua yhteisöömme ja elämänpiiriimme ihmisiä, joilla on eriäviä ja täydentäviä näkemyksiä, ja varmistaa, että heillä on myös tilaa ja psykologista turvaa esittää niitä.
Mark Twainin sanoin: Emme niinkään joudu liriin, koska emme tiedä. Joudumme vaikeuksiin eritoten silloin, kun luulemme tietävämme varmasti, vaikka tosiasiassa olemme hakoteillä. Emme tajua, ettemme tiedä, koska mielestämme itsestään selvässä ei ole enää mitään tajuttavaa! Paradoksaalisesti usein luulemme tietävämme parhaiten, kun tiedämme vähiten.
Mikä neuvoksi? Tarvitsemme roppakaupalla uteliaisuutta ja tervettä nöyryyttä kyseenalaistaa yhdessä eilispäivän voittavia tapoja ajatella ja toimia, joista maailma on ajanut ohi – kykyä poisoppia, päivittää hahmotustapojamme – jotta meillä olisi tilaa ja mahdollisuuksia oppia jotain ihan muuta.
Eero Lahtinen on organisaatiokehittäjä ja konsultti, jonka ehtymättömänä mielenkiinnon kohteena on auttaa organisaatioita ymmärtämään itseään elävänä systeeminä ja hyödyntämään siitä kumpuavaa toimintapotentiaalia.
