Itseohjautuvuuden vahvistamispyrkimyksissä ei kovinkaan usein ole kysymys työn itsenäisen suorittamisen vahvistamisesta. Yleensä päädymme puhumaan yhdessä tekemisen vahvistamisesta. Mistä tämä johtuu?
Meihin otetaan nykyään usein yhteyttä itseohjautuvuus-teeman tiimoilta. Kysymys on kuitenkin yleensä laajemmasta työkulttuurin muutoksesta ja itseohjautuvuus on vain yksi tulokulma asiaan. Erityisesti asiantuntijatyö on ennenkin ollut hyvin itsenäistä. Omatoimisuuden edelleen vahvistaminen ja radikaalissa tapauksessa esimiesten poistaminen herättävät helposti pelkoa siitä, että kaikki toimivat oman päänsä mukaan eikä yhteisiä tavoitteita saavuteta. Pelko onkin ihan aiheellinen, jollei työn luonteen muutosta ymmärretä kokonaisuutena.
Työ muuttuu tänä päivänä kovaa vauhtia. Asiakkaan ongelmien monimutkaisuus ja toimintaympäristön ennustamaton muutostahti ovat johtaneet siihen, ettei ratkaisuja voida useinkaan enää tuottaa menestyksekkäästi yhden ihmisen voimin. Asiantuntijajoukko yrittää ensin määrittää yhdessä asiakkaan kanssa, mikä ylipäätään on ongelma. Tämän jälkeen ongelmaa lähdetään ratkomaan mahdollisimman laajalla osaamispohjalla, eli mahdollisimman suurella osallistujajoukolla. Ketteryyden ja asiakastyytyväisyyden nimissä on fiksua antaa tiimille lisää päätäntävaltaa työssään. Ennen pitkää he manageroivat itse itseään, jolloin saattaa herätä kysymys, josko tiimi pärjäisi kokonaan ilman esimiestä.
”Syy lähtöön ei suinkaan ole ollut haluttomuus ottaa enemmän vastuuta omasta työstään, vaan haluttomuus tehdä töitä aiempaa yhteisöllisemmällä tavalla.”
Tämän kaltainen työ, joka perustuu yhdessä ajattelemiseen, vaatii tekijöiltään todella hyviä vuorovaikutustaitoja. Tiimin jäsenten on ymmärrettävä, kuinka oma kommunikaatio vaikuttaa toisiin ja osattava muokata omaa viestintää vastaanottajan mukaan. Tiimin jäsenten on nähtävä ja arvostettava jokaisen erilaista osaamista ja pystyttävä asettamaan tiimin tarpeet oman etunsa edelle. Tiimin on ylipäätään osattava keskustella keskenään rakentavassa ja innostavassa hengessä. Nämä eivät ole helppoja asioita ja hyvin harvalle ne tulevat luonnostaan.
Jokainen asiantuntija varmasti tunnistaa tämän ahdistuksen myös omakohtaisesti. On todella paljon helpompaa ja tehokkaampaa miettiä asiat itsekseen läpi, suunnitella toteutus ja pistää hihat heilumaan, kuin raivata kalenterista aikaa yhdessä suunnittelulle, toisten ymmärtämiselle, erilaisten ajatusten yhteensovittamiselle ja yhteisen toteutuksen koordinoinnille. Yhteistyö vaatii erilaista psykologista orientaatiota, eli halua avautua dialogille. Se vaatii myös muutoksia konkreettisissa työn tekemisen tavoissa, mikä saattaa kiireiselle ihmiselle tuntua mahdottomalta vaatimukselta.
Useat itseohjautuvuuden tielle lähteneet organisaatiot ovat kertoneet 10-20 prosentin vaihtuvuudesta. Syy lähtöön ei suinkaan ole ollut haluttomuus ottaa enemmän vastuuta omasta työstään, vaan haluttomuus tehdä töitä aiempaa yhteisöllisemmällä tavalla.
Hyvin toimivat itseohjautuvat tiimit eivät myöskään ole tuuliajolla. Itseohjautuvan tiimin tulee osata itse hoitaa esimiehelle perinteisesti kuuluneita tehtäviä. Tiimin pitää osata esimerkiksi miettiä työjako ja jokaisen osaamisen hyödyntäminen ja kasvattaminen. Sen tulee osata asettaa työlleen tavoitteita ja seurata niiden toteutumista – ja ehkäpä jopa pitää kehityskeskusteluita, joissa tiimiläiset antavat toisilleen palautetta tehdystä työstä. Vaatimukset sosiaalisille taidoille eivät ole pienet.
Tämä sosiaalinen tekeminen on kuitenkin kaiken ytimessä. “Uudessa työssä” on ensisijaisesti kysymys yhteisöllisemmästä tavasta tehdä työtä. Näin on siksi, että työn sisällölliset vaatimukset peräänkuuluttavat useita aivoja työskentelemään yhdessä. Yhteistoiminta taas edellyttää uudenlaisia yhteistyön koordinoinnin taitoja, mikä edelleen vahvistaa painetta yhteistyölle. Itseohjautuvuus… siitä oikeastaan päädytään harvemmin puhumaan. Ehkä se viittaa ennemminkin tarpeeseen jokaisen johtaa itseään tuon yhteisön jäsenenä.
