Kansalaisaktivisti Aleksej Fedotov korostaa, että meidän tulee ravistella Suomen tämän hetkistä henkistä olotilaa ja aktivoida ihmisiä harjoittamaan 2010-luvun sisua, yhteisöllistä itsensä ylittämistä.
Aamuinen kahvila, kuppi teetä ja hitaasti starttaava päivä. Kaksi aikuista miestä istuvat viereisessä pöydässä ja keskustelevat maahanmuutosta. ”Sieltä tulee niin paljon nuoria miehiä. Mitäs tämä tällainen on, kun omaa maata ei jäädä puolustamaan. Lähdetään karkuun.”
Yt-uutisten, globaalien konfliktien ja arjen pahoinvoinnin hallitsemassa ajassa meidän on vaikea nähdä elämäämme selkeänä ilman uhkakuvia epäonnistumisesta. Samoin kuin siilillä, myös meillä ihmisillä on tapana käpertyä piikikkääseen puolustusasentoon, kun jokin asia uhkaa tai pelottaa meitä. Kun puolustaudumme mahdollisilta uhkilta, kyky myötäelää on yhä vaikeampaa. Aivoissa päätöksenteosta vastaava otsalohko laittaa lapun luukulle. Komento siirtyy primitiiviseen limbiseen järjestelmään, ja siellä pelkoreaktioita ohjaaviin mantelitumakkeisiin.
Oma elämäntarinani perusta on valettu pelon keskellä tehdyn epäitsekkään teon varaan. 1990-luvun lopulla presidentti Mauno Koiviston tokaisusta alkanut inkeriläisten paluumuutto antoi perheelleni mahdollisuuden uuteen elämään. Muutimme Valko-Venäjältä taloudellisten ja poliittisten olosuhteiden pakosta. Emme lähteneet karkuun sotaa, vaan ahdinkoa. Jossakin kaukana perimässäni löytynyt inkeriläisyhteys teki mahdolliseksi huiman käden ojennuksen suomalaiselta yhteiskunnalta – käden ojennuksen, joka muutti elämäni täysin ja jota en ikinä tule unohtamaan.
”Olen oppinut, että etulinjassa kulkevien on ymmärrettävä asemansa mukana tuleva vastuu ja toimittava hetkinä, kun kaikki muut kääntävät katseensa pois.”
Nyt aikuisiän paikkeilla työssäkäyvänä Suomen kansalaisena tajuan velvollisuuteni auttaa ja puolustaa hädässä olevia. Olen oppinut, että etulinjassa kulkevien on ymmärrettävä asemansa mukana tuleva vastuu ja toimittava hetkinä, kun kaikki muut kääntävät katseensa pois. Vaikka Suomessa ei mene tällä hetkellä taloudellisesti hyvin, lukeudumme silti maailman vauraimpiin ja koulutetuimpiin maihin. Kyky myötäelää, ymmärtää, välittää ja kantaa vastuuta auttamalla muita ovat mielestäni keskeisimpiä ihmisyyden mittareita. Ne ovat niitä mittareita, joita meidän tulee seurata useammin, kun rakennamme uutta.
Nuorena ja pippurisena yrityksenä myös Filosofian Akatemia haluaa olla muokkaamassa yhteiskuntaa yhdenvertaisempaan suuntaan. Emme pelkää taloudellisten suhdanteiden myrskyjä, vaan mielestämme kyky tehdä yhdessä on keino ylittää mahdottomalta kuulostavat esteet. Starttaamme marraskuussa allekirjoittaneen ja Joonas Pesosen johdolla Suomessa ainutlaatuisen lähiöiden nuorille suunnatun valmennusohjelman. Ohjelman, joka antaa nuorille tilaisuuden muuttaa maailmaa, kokea uutta, kehittää itseään ja saada uusia ystäviä. Meidän mielestämme on korkea aika ravistella Suomen tämänhetkistä henkistä olotilaa ja aktivoida ihmisiä harjoittamaan 2010-luvun sisua. Se on sisua, jossa yhdessä tekeminen ja toisista huolen pitäminen ovat keskiössä.
Aleksej Fedotov
