Kollegallani Peter Kentällä on yksinkertainen nyrkkisääntö hyvälle vuorovaikutukselle, sääntö kuuluu seuraavasti:
“Puhu kuin aikuinen aikuiselle”
Tähän tavoitteeseen liittyy erilaisia haasteita. Saatamme alkaa puhua toiselle osapuolelle kuin vanhempi lapselle: kuin toinen osapuoli ei pystyisi täysin ymmärtämään asioita tai ei kykenisi olemaan täysin vastuullinen toimistaan. Valitettavasti usein käy, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan: jos puhumme aikuisille ihmisille kuin lapsille, saamme myös vastineeksi kommunikaatiota ja pahimmillaan jopa toimintaa joka on “lapsellista”. Oma puheemme on luonut vääränlaisen odotusarvon.
On myös vaara että kaksi ihmistä alkavat puhua toisilleen kuin kaksi vanhempaa, joka tarkoittaa tässä tilanteessa sitä, että kumpikin on omasta mielestään oikeassa. Tällainen keskustelu voi parhaimmillaan johtaa niin sanottuun modus vivendiin eli siihen, että ollaan yhtä mieltä siitä että olemme eri mieltä asiasta. Tämä ei välttämättä ole paras asiantila yhteistyön kannalta. Siksi on kannattava pyrkiä tilanteeseen jossa puhutaan kuin aikuinen aikuiselle.
Puhu kuin aikuinen aikuiselle tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että olettaa että toinen osapuoli on älykäs, järkipuhetta ymmärtävä yksilö, jonka kanssa voi käydä rakentavaa keskustelua. Tämä oletus on hyvä lähtökohta myös tilanteessa jossa toinen osapuoli ei tunnu aluksi vastaavan oletusta.
Kun olen puhunut hyvästä vuorovaikutuksesta, niin olen monesti kuullut kysymyksen kuinka toimia hankalissa tilanteissa, kuten jos toinen haluaa riidellä tai on tietoisesti hankala? Tämä kysymys on saanut minut pohtimaan asiaa ja olen tullut siihen lopputulokseen, että yleisesti ottaen kannattaa edetä samalla taktiikalla kuin tilanteessa jossa toinen osapuoli on vastaanottavainen vuorovaikutukselle. Suosittelen sitä että on aina parempi että keskustelussa on toinen osapuoli, joka pyrkii puhumaan kuin aikuinen aikuiselle, kuin että lähdettäisiin toisenlaisella taktiikalla, vaikka meitä kuinka ärsyttäisi toisen käytös.
Tarkastellaan asiaa riita -tilanteen kautta. Monesti olen kuullut ihmisten kertovan että he pyrkivät riitatilanteessa siihen, että “nousisi riidan yläpuolella”. Itse olen kuitenkin sitä mieltä että on parempi mennä “riidan sisään”. Se ei tarkoita että olisit aktiivinen osapuoli riitelyssä, vaan että otat toisen tunnetilan ja lähtökohdat vakavasti. Et väheksy toisen tapaa kommunikoida, vaan pyrit löytämään syyt sille mistä tuo käytös johtuu. Oletusarvo on se että toinen osapuoli on älykäs, järkevään keskusteluun pystyvä aikuinen ihminen, joka jostain syystä ei tällä hetkellä toimi näiden seikkojen mukaisesti.
Älä siis yritä nousta riidan yläpuolelle “aikuiseksi”. Aikuinen ei toimi näin, vaan rakentavampaa on ajatella, että toisella täytyy olla vahva syy että hänellä tunteet nousevat noin pintaan.
Älä siis yritä nousta riidan yläpuolelle “aikuiseksi”. Aikuinen ei toimi näin, vaan rakentavampaa on ajatella, että toisella täytyy olla vahva syy että hänellä tunteet nousevat noin pintaan. Tässä lähtökohdasta muodostuu pohja keskustelulle, jossa osoitetaan toista kohtaan kunnioitusta sekä halua ymmärtää ja auttaa. Usein haastavassa tilanteessa, jos alkaa keskustella toisen ihmisen kanssa aikuisella tavalla, niin myös toinen osapuoli alkaa säätä omaa tapaansa puhua rakentavaan suuntaan.
Tässäkin toimii “niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” -efekti: yleensä järkevään kysymykseen saa parempia vastauksia kuin syyttämällä toisia. Jos ihmisellä on hätä, ongelma tai paha ärsytys, niin hän usein aluksi tarvitsee sitä, että joku kuuntelee. Jo pelkästään se että toinen on läsnä ja halukas kuuntelemaan yleensä rauhoittaa kierroksia, jonka jälkeen voi alkaa miettiä mahdollisia ratkaisuja ongelmiin (aina ei ratkaisuja löydy, mutta tämä on asia jonka jokainen aikuinen ymmärtää).
Itse olen ihminen joka menee helposti kierroksille ja joka jopa nauttii riitelystä ja tappelusta. Olen aina arvostanut kriittisyyttä ja uskallusta sanoa asiat ääneen, sillä niin epäkohdat ja ongelmat tulevat esille ja niihin voidaan vaikuttaa. Toisaalta tällaiset tilanteet nostavat tunteet pintaan ja olen usein huomannut omassa vuorovaikutuksessa sen, että nyt lähti laukalle. Tästä tekijästä johtuneista riidoissa olen toivonut jälkikäteen, että toinen osapuoli olisi osannut katsoa “tunteen taakse” ja tulla vastaan. Tätä olen yrittänyt itse tehdä kohdatessani suuttuneen kollegan, ei perääntyä vaan kohdata. Kunnioittaa sitä että hänen tunne tilalleen löytyy varmasti hyvät perusteet, jotka selviävät jos kohtaan hänet arvostaen ja ymmärtäen.
Teksti on saanut inspiraationsa Peter Kentän väitöskirjasta A Grammar of Interactional Wellbeing in Organizational Settings. Peter on upea ystävä, jonka kanssa saa aikaan hienoja keskusteluja, joissa riitasoinnut kasvavat konsensukseksi, jolloin prosessi vie eteenpäin sekä yhteistä ymmärrystä että ihmisenä kasvamista.
Tutustu Filosofian Akatemian Vaikeat keskustelut -valmennukseen, jossa annetaan työkaluja hankalia ja haastavia keskustelutilanteita varten. Opettelemme keskustelu- ja neuvottelumenetelmiä, jotka tukevat rakentavaa vuorovaikutusta, auttavat palautteen vastaanottamisessa sekä pitävät yllä tunneilmapiiriä, jossa vallitsee psykologinen turvallisuus ja luottamus.
