Esihenkilöltä odotetaan valmiita ratkaisuja, mutta onko niiden antaminen aina paras valinta?

Operatiivinen johtajamme Maija Tiitinen pohtii, kumpi on johtamisen näkökulmasta kestävämpi ratkaisu: pyrkiä ratkaisemaan mahdollisimman paljon työntekijöiden ongelmia vai auttaa heitä löytämään ratkaisut itse. Hän lähestyy aihetta reflektoimalla sitä henkilökohtaiseen kokemukseensa esihenkilönä toimimisesta erilaisissa organisaatioissa.

Olen toiminut esihenkilönä tai vastaavassa roolissa muutamissa eri organisaatioissa. Vuosien varrella olen oppinut monta asiaa myös kantapään kautta siitä, miten johtamistyötä pitäisi – tai ei pitäisi tehdä. Viime kuukausina olen pohtinut erityisesti sitä, kuinka järkevää minun itse asiassa on ratkaista eteeni tuotavia ongelmia nopeasti. Minulle on luontaista koettaa ratkoa kaikkia minulle tuotavia haasteita ja olen joutunut opettelemaan esimerkiksi puolisoni ja ystävieni kohdalla sitä, että useimmin olisi tärkeämpää kuunnella kuin rynnätä suin päin ratkomaan minulle esitettyjä haasteita. 

Johtavassa asemassa toimivana minulle esitetään mitä moninaisempia avunpyyntöjä, haasteita ja ihmettelyn aiheita. Milloin joku tieto on hukassa, työmäärä liian suuri tai pieni, IT ei toimi, kollegan toiminta ärsyttää, hinnoittelu on vaikeaa tai sisällöissä epäselvyyksiä. Työn tavoitteet ovat epäselvät, motivaatio on hukassa tai työ vetää jopa liikaa mukaansa… 

Valmiita ratkaisuja vai sparrausta?

Mutta mikä olisi kestävin tapa toimia näissä tilanteissa? Karrikoidusti ajattelen, että on kaksi vaihtoehtoa: joko ratkaisen minulle esitetyn kysymyksen itse tai vaihtoehtoisesti sparraan avunpyytäjää löytämään sopivan lopputuloksen itse. Näistä ensimmäinen vaihtoehto on kovin houkutteleva monestakin syystä: se on tehokasta, vastauksen saanut on monesti tyytyväinen nopeaan ratkaisuun ja tämä hivelee myös itsetuntoani. Taas kerran Maija pystyi auttamaan, olenpas minä viisas ja taitava. Tällä tavalla toimimalla saa itselleen myös helposti tunteen, että on ollut oikein tuottelias: tänäänkin tein monta päätöstä – olipas hyvä päivä!

Sen sijaan pidemmällä tähtäimellä olisi huomattavasti hyödyllisempää auttaa ihmisiä itse löytämään ratkaisut edessä oleviin haasteisiin. Tämä vaatii sitä, että pitää osata oikeasti kuunnella toista: mistä itse asiassa tässä pohjimmiltaan on kyse? Tämä on toki hitaampaa, mutta pidemmällä tähtäimellä parempi ratkaisu. Ihmiset kehittyvät päätöksenteossa ja ratkaisujen hakemisessa. Tällainen valmentava johtamisote on tärkeää yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa, jotta organisaation reagointikyky ja ketteryys paranee. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pystytään tekemään tarvittavia päätöksiä suoraan asiakasrajapinnassa, jolloin asiakaspalvelun laatu paranee.

Pidemmällä tähtäimellä olisi hyödyllisempää auttaa ihmisiä itse löytämään ratkaisut. Tämä vaatii sitä, että pitää osata kuunnella toista: mistä itse asiassa tässä pohjimmiltaan on kyse?

Yksi tärkeä asia muistaa on myös se, että aina esihenkilöltä ei edes odoteta päätöksiä tai valmista ratkaisua. Keskustelukumppani haluaa joskus vain kehittää omaa ajatteluaan ja hakea muita näkökulmia hyödyntämällä kollegaansa sparrausapuna. Kuinka ikävältä tästä kollegasta tuntuisi, jos kuuntelun ja kysymisen sijaan tarjoaisin hänelle suoria ratkaisuja?

Mitä tämä vaatii minulta

Jotta pääsen irti nopeiden ratkaisujen hakemisesta, täytyy opetella hyväksi kuuntelijaksi, mihin liittyy oleellisena osana hyvien kysymysten kysyminen. On myös tärkeää antaa toiselle tilaa löytää sopiva päätös tai ratkaisu ongelmaan ja sen kautta sietää sitä, että useinkaan se ei ole sama, kuin mihin itse olisi päätynyt. Siitä huolimatta ratkaisu on todennäköisesti oikein toimiva. Mikäli haluaisin tiukasti pitää aina langat kaikissa asioissa omissa käsissäni, voisin toki tarjota valmiit ratkaisut. Se muuttuu kuitenkin nopeasti turhauttavaksi: minulle esitetään ne samat ongelmat kerta toisensa jälkeen, kun en ole tukenut ihmisiä kehittymään itsenäisessä päätöksenteossa. 

Itse olen vielä matkalla opettelemassa kuuntelun jaloa taitoa sekä poisoppimassa valmiiden ratkaisujen antamisessa. On kuitenkin niin palkitsevaa, kun pystyy tukemaan muita kehittymään, että ajattelin jatkaa kohti yhä sparraavampaa otetta johtamistyössäni. Tästä on varmasti hyötyä myös muilla elämän osa-alueilla: josko oppisin olemaan ratkaisematta myös ystävieni ja puolisoni ongelmia silloin, kun minulta odotetaan vain kuuntelua ja keskustelua.

P.S. Yksi todella hyvä kysymys keskustelun alussa on muuten tämä: “Mitä toivot minulta: haluatko, että ratkaisen tämän sinun puolestasi vai oletko enemmän vailla sparrausta ja ajatusten vaihtoa?”


Lue myös

Vitutuksesta

Psykologian Tohtori ja valmentaja Tapani Riekki nostaa blogissaan esille asioita, miksi vitutuksen tutkiskelu on suotavaa. Hänen mukaansa vitutus on hyvin epätarkka, mutta voimakas ilmaisu, joka avaa upeasti pohdinnallista avaruutta. Tapani kehottaa blogissaan tekemään pienen matkan vitutuksen ytimeen ja samalla oman tunnemaailman äärelle.

Avaimet hyvään johtoryhmävalmennukseen

Kuinka kehittää johtoryhmän toimintaa, ja mitä kehittäminen vaatii sekä johtoryhmän jäseniltä että valmentajalta? Organisaatiokehittämisen konkari TkT Peter Kenttä kiteyttää hyvän johtoryhmävalmennuksen viiteen kohtaan, jotka kaikki vaativat sekä hyvää valmentajaa että valmistautunutta johtoryhmää.

Esihenkilövalmennus: Valmentava johtaminen

Tuottavuuden ja innostavuuden johtaminen mahdollistuu vain, jos osaamme ensin johtaa ihmisten sisäistä motivaatiota eli innostusta.

Hybridijohtamisen valmennus esihenkilöille

Valmennuksessa käsittelemme hybridityössä huomiota vaativia johtamisen teemoja ja opimme muokkaamaan ja soveltamaan esihenkilötyötä uudessa tilanteessa.

Itseohjautuvuus - draivi - kokeilu

Filosofian Akatemia on valmennus-, konsultointi- ja tutkimusyritys, joka muotoilee parempia työyhteisöjä.