Vuonna 1991 ilmestyneessä musiikkielokuvassa The Commitments kerrotaan tarinaa nuoresta managerista ja hänen halustaan perustaa maailman paras soulbändi Dubliniin – aikana jolloin Irlannissa soul ei ollut se ensimmäinen menestykseen johtava musiikkityyli. Elettiin vahvasti rokin aikakautta muun muassa U2 johdolla ja Sinéad O’Connorin eeppisten laulujen säestämänä.
Jotta bändin jäsenet sisäistäisivät sen mitä ovat lähtemässä tekemään, manageri Jimmy Rabbitte keksii heille hokeman, jota toistamalla he vahvistavat omaa uskoaan soul-musiikin syvimpään olemukseen. Hokema oli “I’m black and I’m proud”. Tämä hokema tietenkin aiheutti alkuun haasteita, mutta toisaalta loi uskoa, että he kykenevät siihen: olemaan soulbändi Dublinista.
Elokuvan hokeman innoittamana olen luonut oman versioni: “Olen keskeneräinen ja ylpeä”. Tähän säännöllisesti palaten pyrin vahvistamaan itseäni ja uskoani jatkuvaan kehitykseen.
Keskeneräisyys kertoo potentiaalistamme
Ajaudumme helposti etenkin johtamisessa (miksi ei myös parisuhteessa) siihen harhaan, että kaikessa haetaan täydellisyyttä. Ei siedetä epäonnistumisia ja kun niitä kuitenkin omalle kohdalle sattuu, ne koetaan tavanomaista kovempina kolauksina. Tämä johtaa omien heikkouksien piilottamiseen ja oman todellisen tilanteen ymmärtämättömyyteen.
Itse olen alkanut arvostaa henkilöitä, jotka ovat valmiita riisumaan oman egonsa ihmisten edessä ja tunnustavat, etteivät olekaan kaikkitietäviä.
Tässä harhassa eläviä olemme monet nähneet ja rohkeimmat meistä tunnistavat hetkittäin myös itsensä. Olen johtaja, olen kaikkitietävä, ehkä jopa yli-ihminen. Ei sellaisia ihmisiä ole olemassakaan, ja silti ajaudumme tähän harhaan turhankin helposti ja liian usein – niin aloittessamme uraamme kuin kokeneempanakin.
Itse olen alkanut arvostaa henkilöitä, jotka ovat valmiita riisumaan oman egonsa ihmisten edessä ja tunnustavat, etteivät olekaan kaikkitietäviä. Sen sijaan he ovat ihmisiä, inhimillisiä. Minulle keskeneräisyys kertoo inhimillisyydestä itseään ja muita kohtaan. Se pitää mukanaan tasapainon itsensä kanssa. Se kertoo ymmärryksestä, kuka oikein olen ja missä vaiheessa matkaani olen tällä hetkellä. Se kertoo myös siitä potentiaalista, joka meihin on kätketty ja josta emme edes aina itse ole tietoisia.
Ja juuri siinä piilee keskeneräisyyden kiehtovuus: mitä kaikkea minulla voikaan olla edessä, mitä kaikkea voinkaan vielä oppia? Olenko kaikille minua odottaville mahdollisuuksille kiinni vai auki? Itselleni keskeneräisyys on myös haaste, joka pitää minut liikkeellä ja vireänä. Se on jatkuvaa itsereflektiota, joka antaa minulle mahdollisuuden kehittyä.
Joseph Luft ja Harry Ingham kehittivät Joharin ikkunan kognitiivisen psykologian työkaluksi Yhdysvalloissa vuonna 1955 (nimi tulee muuten kehittäjien etunimien alkukirjaimista). Joharin ikkuna koostuu neljästä “ikkunaruudusta”, joista kaksi yläruutua kertoo siitä, miten olet itsestäsi tietoinen ja kaksi alaruutua siitä, miten tietoisia muut ovat sinusta.
Meistä kaikista löytyy sokeita pisteitä, halusimme sitä tai emme. Se, onko muilla ihmisillä ympärilläsi lupa jakaa havaintonsa sokeista pisteistäsi, kertoo tietenkin totuuden halustasi kasvaa ja kehittyä. Työyhteisössä tämä lupa viestii vahvasta luottamuksesta ja vaatii pohjalle psykologisen turvan. Tämä ruutu on siis osa keskeneräisyyttäsi.
Mielenkiintoinen näkökulma keskeneräisyyteen on myös usein vähimmälle huomiolle jäävä alanurkan ruutu “tuntematon”, joka minulle on opetettu olevan se “potentiaali”, joka meissä kaikissa piilee. Täällä ovat ne asiat, jotka vain odottavat oikeaa hetkeä tulla esille. Odottavat, että sinä suot niille mahdollisuuden. Avaat niille mahdollisuuden hyväksymällä oman keskeneräisyytesi, sillä mitä avoimempi olet itsellesi ja rohkeammin kuuntelet toisia, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on löytää uutta potentiaalistasi.
Siksi haluan rohkaista sanomaan ääneen, itsellesi ja jopa muiden kuullen: olen keskeneräinen ja ylpeä. Ehkä jopa onnellinen.
