Tämä kirjoitus jatkaa niitä teemoja, joita Sonja Strömsholm nosti esiin omassa blogitekstissään. Työuupumuksen osalta on hyvä muistaa, että uupunut ei välttämättä ole passiivinen ja alistuva, eikä myöskään sympaattinen tai mukava. Ei hänen tarvitsekaan olla. Vaikka uupumus ei tarkoitakaan sitä, että uupunut henkilö saisi käyttäytyä miten huvittaa, olisi kuitenkin hyvä, etteivät ihmiset hänen ympärillään turhaan ärsyttäisi häntä omalla toiminnallaan. Tällöin uupuneen on myös helpompi jaksaa olla reilumpi ja mukavampi toisia kohtaan.
Vaikka voi olla vaikeaa vetää yleisiä ja joka tilanteessa päteviä ohjeita siihen, miten uupuneen ja ahdistuneen ihmisen kanssa tulisi toimia, niin uskon, että kaksi alla esittämääni nostoa voivat olla hyvä ohjenuora ihmiselle, joka haluaa tukea työuupumuksessa olevaa ihmistä.
Älä siis sano näitä kahta asiaa työssään uupuneelle:
1) Ongelmasi on “pään sisällä”.
Jos ihminen näkisi Hattivatteja tai mörköjä, silloin ongelma olisi pään sisällä, sillä kumpiakaan ei ole todellisuudessa olemassa. Jos sanomme uupuneelle, että “ongelmat ovat pääsi sisällä”, vähättelemme niitä olosuhteita, joista työuupumus on muodostunut. Moni uupunut osaisi kertoa heti ne muutokset ulkoisissa olosuhteissa, jotka parantaisivat hänen tilannettaan. Valitettavasti vain nämä asiat eivät yleensä ole hänen päätettävissään. Lisäksi moniin näistä asioista yksilön vaikutusmahdollisuudet ovat hyvin rajalliset.
Työssään uupuneen ja ahdistuneen erottaa yleensä tasapainoisesta elämässään onnistuneesta yksilöstä huono tuuri. Ja koska huono onni voi kohdata ketä tahansa, niin voi myös työuupumuskin. Työelämämme ja yhteiskuntamme ulkoiset olosuhteet ovat myös omiaan tukemaan kyseisen tilan muodostumista. Aiheesta voisi kirjoittaa kirjankin.
Ota siis vakavasti se todellisuus, jossa uupunut elää ja kunnioita hänen kokemustaan. Sillä pääsee jo pitkälle.
2) Lepäämällä se paranee.
Totta kai lepo on oleellista, jos ihmisellä on mitään ongelmia jaksamisen kanssa. Mutta työuupumus ei ole pelkkää väsymystä, joten se ei poistu pelkällä levolla. Vaikka joissain tilanteissa sairausloma voi olla oleellinen keino auttaa uupunutta, se ei silti paranna uupumusta. Uupumus ei välttämättä näy toimintakyvyn heikkenemisenä ennen kuin se menee erittäin pahaan tilanteeseen.
Tiivistettynä: vaikka uupunut tarvitsee lepoa, niin työuupumuksen ongelmat eivät ratkea sillä, vaan uupumus edellyttää monitasoisia muutoksia työn arjessa. Levon korostaminen voi olla provosoivaa, sillä ongelma uupumuksessa ei ole niinkään voimien puutteessa vaan työn merkityksellisyyden ja mielekkyyden puitteissa. Uupuneella saattaisi olla aivan riittävästi energiaa, jos hän saisi kohdistaa sen oikeisiin asioihin.
Mitä sitten sanoa uupuneelle? Kysymys on oleellinen mutta todella haastava. Työyhteisön jäsenenä voimme tietenkin kysyä, onko jotakin, mitä voimme tehdä auttaaksemme uupunutta. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että ihminen ei välttämättä osaa kertoa, missä hän tarvitsee apua. Hän saattaa myös sanoa asian, joka on toiselle mahdotonta toteuttaa. Monesti tilanteessa voi olla parempi miettiä, mitä ei ainakaan kannata sanoa.
Työuupumus on valitettavasti arkinen asia, joka on vielä varsin yleistä, vaikka sen vakavimmat muodot eivät ole vielä muodostuneet kansantaudiksi. Tämä ei tietenkään ole hyvä asia ja meillä on paljon tekemistä sen eteen, etteivät työelämämme olosuhteet olisi uupumusta ruokkivia. Mutta koska uupumus on niin yleistä, ei pitäisi olla kummallista puhua siitä julkisesti.
Lopuksi haluan sanoa, että vaikeassa työuupumuksessa ei ole mitään juhlavaa tai hyvää. Se ei ole itsessään kasvattavaa tai uudistumiseen herättävää, vaan hyvin raskasta. Myöskään siitä toipumisesta ei kannata tehdä sankaritarinaa.
On oleellista ymmärtää, että ihminen voidaan saada tajuamaan muutoksen tarve ilman, että hänen tarvitsee ajautua loppuun palamisen partaalle. Kaikkea uupumusta ei voida poistaa inhimillisestä toiminnasta, mutta työuupumuksen vähentämisen eteen kannattaisi pistää enemmän paukkuja.
