Mitä jos annettaisiin työntekijöille lisää valtaa johtaa omaa työtään? Itseohjautuvuudesta on viime vuosina puhuttu paljon ja parhaimmillaan sen on luvattu radikaalisti uudelleenmuokkaavan tapamme tehdä työtä: motivoituneet ja oma-aloitteiset asiantuntijat pääsevät hoitamaan hommansa paremmin, kun pomo ei liikaa häiritse heidän tekemisiään eikä kaikkeen tarvitse kysyä lupaa.
Mutta onko itseohjautuvuus tosiaan näin auvoista? Liika hehkutus on herättänyt myös vastareaktion. Itseohjautuvuuden on nähty altistavan stressille ja uupumukselle ja ruokkivan ”suorituskeskeisyyttä, rajattomuutta ja epävarmuutta”, kun yksilö pyrkii suoriutumaan ”hähmäisen organisoitumisen, päätäntävallan ja työtehtävien sokkelossa.”
Mikä on siis totuus? Onko itseohjautuvuus tie innostukseen vai uupumukseen? Päätimme kollegoideni kanssa selvittää asian ja Työsuojelurahaston rahoittamassa Itseohjautuvuuden tila Suomessa tutkimuksessamme keräsimme kansallisesti edustavan kyselyaineiston, johon 2000 työssäkäyvää suomalaista vastasi. Mittasimme kuinka paljon työntekijät kokivat itseohjautuvuutta eli kuinka paljon heillä on tilaa johtaa omaa työtään ja tehdä sitä koskevia päätöksiä itsenäisesti tarvitsematta kysellä lupaa esihenkilöiltä. Kysyimme myös heidän kokemaansa työn imua, stressiä, uupumista ja palautumista.
Tutkimuksen mukaan itseohjautuvuudella on yhteys parempaan työmotivaatioon ja hyvinvointiin
Tulokset olivat selkeät: mitä enemmän henkilö koki itseohjautuvuutta työssään, sitä enemmän hän myös koki työn imua eli tunsi itsensä tarmokkaaksi, energiseksi ja sitoutuneeksi työhönsä. Paljon itseohjautuvuutta kokevat henkilöt raportoivat myös vähemmän stressiä ja uupumusta sekä kokivat palautuvansa paremmin. Vaikka yksittäisiä uupumustapauksia on varmasti kaikissa organisaatioissa, niin työntekijöiden kokema valta tehdä itsenäisiä päätöksiä oli siis keskimäärin yhteydessä parempaan työmotivaatioon, hyvinvointiin ja vähäisempään työpahoinvointiin.
Itseohjautuvuus ei ole rakenteiden poistamista. Se on hierarkkisten rakenteiden korvaamista.
Vallan saaminen ei siis uuvuta työntekijöitä. Sen sijaan epämääräisyys ja rakenteiden puute lienee usein uupumuksen keskeinen lähde. Eräs itseohjautuvan organisaation henkilöstöjohtaja kertoi meille, että kun tietyssä yksikössä oli hatarammat rakenteet niin uupumistapauksia oli enemmän ”kun ihmisille ei ollut selkeätä mitä heidän odotetaan tekevän. Jos ihminen laitetaan itseohjautumaan ilman raameja ja tavoitteita, niin se kyllä uuvuttaa siinä todella helposti itsensä.”
Jos itseohjautuvuus toteutetaan purkamalla vanhat rakenteet – esimerkiksi poistamalla esihenkilöt – mutta uudet rakenteet puuttuvat, niin tästä seuraava kaaos ja epämääräisyys varmasti uuvuttaa varsin monen. Kun ihminen ei tiedä mitä häneltä odotetaan, niin hän päätyy epämääräisesti tekemään kaikkea ja jatkuvassa riittämättömyyden tunteessaan uuvuttaa itsensä.
Siksi korostan aina valmennuksissa ja puheenvuoroissa, että itseohjautuvuus ei ole rakenteiden poistamista. Se on hierarkkisten rakenteiden korvaamista. Kun tiettyä asiaa koskeva valta siirretään pois johdolta tai esihenkilöltä, niin pitää varmistaa, että se todella siirtyy jollekin muulle: tietylle rakenteelle, tietylle henkilölle, tietylle tiimille tai tiettyyn yhteisölliseen käytäntöön. Jos pallo tippuu eikä kukaan ota koppia, niin siitä seuraa kaaos.
Erityisen olennaista yksilöiden näkökulmasta on, että olemassa on edelleen rakenteet, joiden avulla määritellään mikä on kenenkin vastuulla, jotta ihminen tässä uudessakin organisoitumisen mallissa tietää mitä häneltä odotetaan, mitä hän saa päättää itsenäisesti ja mitkä ovat hänen tavoitteensa. Kun tässä onnistutaan, niin itseohjautuvuus voi olla se motivaation ja voimaantumisen muoto, mitä se parhaimmillaan pystyy olemaan!
Frank Martela (FT) on Filosofian Akatemian tutkija–valmentaja ja rohkea keskustelija, joka tutkii myötätuntoa ja hyvää elämää. Kun moni etsii työkavereiden hyväksyntää, rahaa tai muita ulkoisia palkkioita, Frank valmentaa ihmisiä tunnistamaan sisäisen motivaationsa, toteuttamaan itseään paremmin ja elämään hyvää elämää.
