Viime vuosina ja erityisesti viime helmikuun jälkeen olen saanut puhua ja valmentaa lukuisia kertoja muutoksessa elämisestä ja siihen liittyvistä taidoista, resilienssistä. Arvaat varmasti miksi: elämme tottavie muutosten aikaa. Ensin pandemia, sitten sota heijastusvaikutuksineen. Ympärillämme tapahtuu asioita, joita on vaikea ymmärtää, jotka aiheuttavat meissä huolta ja ahdistusta, ehkä pelkoakin. Terveys, turvallisuus ja toimeentulo ovat elämän peruspilareita, ja juurin näitä viimeaikaiset tapahtumat uhkaavat.
Valmentaessani eri organisaatioita, työpaikkoja ja yhteisöjä resilienssistä pureudun sekä yksilön että yhteisön keinoihin olla ja mennä eteenpäin muutoksessa. Huoli, ahdistus ja pelko ovat tunteita, jotka mielessä pyöriessä kaivavat kuoppaamme yhä syvemmäksi. Toivo, uteliaisuus ja mahdollisuuksien näkeminen nostavat sieltä ylös (1).
Huoli, ahdistus ja pelko ovat tunteita, jotka mielessä pyöriessä kaivavat kuoppaamme yhä syvemmäksi. Toivo, uteliaisuus ja mahdollisuuksien näkeminen nostavat sieltä ylös.
Esiteltyäni muutoksessa elämisen keinoja kysyn osallistujilta, mitä mainitsemistani keinoista he mahdollisesti jo käyttävät. Vastaus aina hämmentävänkin sama: matkalla huolten kuopasta kohti toivon valoa keskeinen oivallus on hallinnan tunteen säilyttäminen. Tilannetta voi kontrolloida keskittymällä niihin asioihin, joihin on mahdollista vaikuttaa, ja parhaimmillaan myös päättää.
Pyörittelemme päässämme eli kuormitamme mieltämme ja tuhlaamme rajallisia voimavarjojamme usein niiden asioiden murehtimiseen, joihin meillä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa, saatikka joista voisimme jollain tavalla tehdä päätöksiä.
Pyörittelemme päässämme eli kuormitamme mieltämme ja tuhlaamme rajallisia voimavarjojamme usein niiden asioiden murehtimiseen, joihin meillä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa, saatikka joista voisimme jollain tavalla tehdä päätöksiä.
Psykologisesta näkökulmasta tarkasteltuna hallinnan tunne liittyy minä-pystyvyyteen, eli ihmisen uskomukseen siitä, mitkä ovat hänen mahdollisuutensa saavuttaa tietyt tavoitteensa. Kuitenkaan emme elä tyhjiössä, ja onkin havaittu, että yksilö arvoi omia vaikutusmahdollisuuksiaan erilaisissa tilanteissa yleensä suhteessa toisten toimintaan (2). Tämä vuoksi onkin tärkeää kehittää hallinnan tunnetta yhteisöllisenä voimavarana.
Yhteisöissä – olivatpa ne perheitä, työpaikkoja, ystäväpiirejä tai mitä tahansa ihmisten yhteenliittymiä – hallinnan tunnetta voi kehittää käymällä vuoropuhelua siitä, miten kukin yhteisön jäsen näkee ympäristönsä ja siinä tapahtuvat muutokset. Mikä ympäristössä ja muutoksessa huolettaa? Mikä siinä on sellaista, mihin oma vaikutusvaltamme yltää? Mitä hyvää tilanne voi tuoda tullessaan? Minkä varaan pistämme toivomme? Voikin käydä yllättäen niin, että suhtautumalla muutokseen uteliaasti se tuokin mukanaan jotain sellaista, jota emme ole osanneet edes haaveilla!
Ennakointi on keskeinen osa resilienttiä tapaa toimia, ja voimme tehdä vähintäänkin kolme asiaa hallinnan tunteen kasvattamiseksi: 1. Päättää, että keskitämme energiamme niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa, 2. Muistuttaa toisiamme edellä mainitusta ja käydä säännöllisin väliajoin huolikeskusteluja, jos huoliajatuksia ei voi täysin välttää, ja siten lisätä hallinnan tunnetta, 3. Toimia aktiivisesti ja tehdä tekoja niiden asioiden suhteen, joihin voimme vaikuttaa uhattuna olevien elämän peruspilareiden kohdalla. Eli turvata omaa ja läheistemme terveyttä rokottautumalla ja olla levittämättä tautia kun se iskee, hakea turvaa läheisistämme ja luottaa yhteiskuntamme instituutioiden kykyyn luoda turvallisuutta, ja miettiä miten säästää, tinkiä ja uudelleenjärjestellä elämää taloustilanteen sitä vaatiessa.
Lähteet:
- Hermanni Hyytiälä, Aki-Mauri Huhtinen ja Jarno Limnéll kirjoittivat tästä teemasta taannoin hyvin samalla tavoin Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009104004.html
- Albert Bandura: Bandura, A (1977). Self-efficacy: Toward a Unifying Theory of Behavioral Change”. Psychological Review. 84 (2): 191–215.
