Työntekijän kyvyistä uskotaan samaa kuin naisesta 30-luvulla

Työelämässä on edelleen tiukassa uskomus siitä, että kaikki eivät kykene johtamaan omaa työtään. Tutkija ja tänään uuden kirjansa julkaiseva tietokirjailija Reima Launonen kehottaa olemaan uskomatta puheeseen, jossa työntekijän rooliksi jää alistuminen itseään kyvykkäämpien johdatukseen.

Kuuntele audio

Hercule Poirot -sarjassa on jakso nimeltään Kadonneen testamentin tapaus. Jakson alussa on silmiä avaava kohtaus, joka tapahtuu Cambridgen yliopiston Girton Collegessa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa. Keskustelutilaisuuden aiheena on, ”voiko nainen olla tasa-arvoisessa asemassa suhteessa mieheen?”. Ensimmäisen puheenvuoron pitää Andrew Marsh, Collegessa vaikuttanut arvostettu vanhempi mies, joka puolustaa kantaa, jonka mukaan kyseinen näkökulma on mahdoton.

Marsh aloittaa puheenvuoronsa toteamalla, ”että harva ihminen kieltäisi toiselta ihmiseltä, oli hän sitten mitä sukupuolta tai rotua tahansa, perustavanlaatuista oikeutta tulla kunnioitetuksi. Mutta kuten perhe, yhteiskunta ei ole pelkkä kokoelma yksilöitä, jotka ovat heitetty sikin sokin. Voidakseen toimia yhteiskunta tarvitsee rakenteen, jonka tulee jakautua niihin, jotka tekevät päätöksiä ja johtavat, sekä niihin, joiden tulee seurata. Seuraajan rooli on tässä jaossa annettu naiselle, ja tuon jaon on tehnyt nainen, luontoäiti”.

Poirotin jakso sijoittuu 1930-luvulle. Sen jälkeen on tapahtunut merkittävää kehitystä sukupuolten tasa-arvossa. Tosin on sukupuolten tasa-arvossa vielä paljon korjattavaa jopa Suomessa, jota maailman mittakaavassa pidetään usein edelläkävijänä tasa-arvokysymyksissä. Harva kuitenkaan enää kehtaisi esittää vastaavan kaltaista argumenttia naisten asemasta, mitä Andrew Marsh lausuu jaksossa.

Valitettavasti jaksossa esitetty alentava kahtiajako, joka pohjautuu ”luonnollisiin tekijöihin” elää ja voi hyvin työelämässämme. Siinä missä ihmisten kyvykkyyden arviointi sukupuolen perusteella ei työelämässä ole onneksi enää edes laillista, niin kyvykkyyden ja kyvyttömyyden olettaminen näyttää olevan täysin sallittua, jos kyseessä on johtaja tai työntekijä.

Usko työntekijän kyvyttömyyteen johtaa itseään muistuttaa 30-luvun retoriikkaa 

Kärjistetysti voisi siis sanoa, että työelämään liittyvissä keskusteluissa työntekijä on nykyisen työelämän nainen, jo siis lähtökohtaisesti kykenemätön merkittäviin asioihin. Tämä tulee hyvin näkyväksi siinä, miten työntekijöiden kyvykkyydestä puhutaan esimerkiksi oman työn johtamisen osalta. Liian monesti, kun esille nostetaan itseohjautuvuuden vaatimus, siihen vastataan sanomalla, että kaikki työntekijät eivät ole kyvykkäitä itseohjautumaan. Kyseessä on yksi itseohjautuvuuteen vahvimmin liitetyistä myyteistä. (Itseohjautuvuus: myyteistä todellisuuteen, Kostamo, Vuori & Vänttinen, Työn tuuli 2/2020).

Työelämässä tuntuu siis olevan 30-lukulaista ajattelua muistuttava fiksaatio siitä, että vain osa ihmisistä on kykeneviä johtamaan, kun taas osan tehtävä on nyt vain seurata noita loistavia hengen ja toiminnan majakoita. 

Tämä on mielestäni omituinen näkökulma. Lähtien jo siihen sisäänkirjatusta oletuksesta, että itseohjautuvuus työssä olisi ennemminkin tietyiltä yksilöiltä löytyvä ominaisuus kuin työssä opittava taito. Sitä paitsi, vaikka näkisimmekin itseohjautuvuuden yksilöllisenä taitona, niin kyseessä ei ole kovinkaan vaativa kyky, johon jokainen aikuinen ihminen ei kyllä kykenisi. On sitten eri asia, haluaako ihminen olla itseohjautuva. Tässä tilanteessa kehottaisin miettimään toiminnan kannustimia ja sen tuottamien etujen jakautumista: itseohjautuvuus ei ole itseisarvo ja sitä voidaan käyttää organisaatiossa tavalla, joka on työntekijöille epäedullista.

Työelämässä tuntuu siis olevan 30-lukulaista ajattelua muistuttava fiksaatio siitä, että vain osa ihmisistä on kykeneviä johtamaan, kun taas osan tehtävä on nyt vain seurata noita loistavia hengen ja toiminnan majakoita. Huvittavaa on se, että Poirotissa herra Marshin puheessaan tekemä ”ylistämällä alistaminen” – eli sen esiin nostaminen, että vaikka en pidä naisia tasa-arvoisina niin kuitenkin kunnioitan heitä on osa tätä nykytyöelämässä olevaa 30-lukulaista retoriikkaa. Mielellään ilmoitetaan ”kunnioitettavan” työntekijää sillä, että annetaan hänen pysyä itselleen luonnollisessa ja turvallisessa roolissa, eli kurin ja kontrollin alla. Ajattelumallissa on sama taustafilosofia kuin siinä, että mies kertoo suojelevansa naista sulkemalla tämän neljän seinän sisälle turvaan pahalta maailmalta. 

Suhtaudu terveellä kriittisyydellä omaa tärkeyttään julistaviin tahoihin

On syytä muistaa, että kyllä työntekijöitä saa kritisoida, mutta sama kritiikki voidaan antaa johdolle ja asiantuntijoille. Itse tykkään esittää mielestäni hyvin ilmeisen kysymyksen aina, kun tämä suunnaton ero työelämän superosaajien ja tavallisten tollojen välillä nostetaan esiin: kun kerran viimeiset vuosikymmenet (historiallisesti vuosisadat) on erityisesti panostettu johtaviin poikkeusyksilöihin, niin miksi ihmeessä meillä on silti niin paljon ongelmia työelämässä? Jos kerran poikkeusyksilöt ovat ratkaisu, ja poikkeusyksilöitä on ylistetty ja heidän rooliaan on vahvistettu, niin eikö työelämän olisi pitänyt jo kehittyä aivan uudelle tasolle?

Valitettavasti hierarkiat eivät toimi kovinkaan hyvin. Tai toimivat, jos haluamme keskittää etuja niiden huipulla oleville. En kuitenkaan usko, että tämä on ratkaisu, jota meidän kannattaisi tavoitella.

Ilmeisiä vastauksia on kaksi: A) muut ovat liian tyhmiä ja osaamattomia toteuttamaan poikkeusyksilöiden neroutta, tai B) poikkeusyksilöt eivät ole niin nerokkaita, pystyviä ja poikkeuksellisia, kuin he luulevat olevansa. Lienee turhaa sanoa kumpi vaihtoehto osuu mielestäni lähemmäksi totuutta. Valitettavasti hierarkiat eivät toimi kovinkaan hyvin. Tai toimivat, jos haluamme keskittää etuja niiden huipulla oleville. En kuitenkaan usko, että tämä on ratkaisu, jota meidän kannattaisi tavoitella.

Minulta on usein kysytty, onko aidosti mahdollista luoda tasa-arvoisempi työelämä? Yleensä esitän takaisin vastakysymyksen siitä, että oliko meillä mahdollisuus luoda tasa-arvoisempi yhteiskunta, jossa naisten asema ei ole alisteinen miehille? Vaikka emme vieläkään elä täydellisessä tasa-arvossa, niin olemme menneet monessa asiassa oikeaan suuntaan sukupuolten tasa-arvon osalta. Onneksi aika harva enää uskaltaa ainakaan julkisesti väittää, että nainen on miestä alempi ja tyhmempi olento. Kyseinen väite kun oli vielä sata vuotta sitten ”yleinen totuus”, kuten tavallisen työntekijän vähäisempi kyvyttömyys tuntuu olevan joillekin tahoille tällä hetkellä.

Siksi suosittelenkin: A) olemaan uskomatta sellaiseen puheeseen, jossa työntekijää kuvaillaan kyvyttömäksi otukseksi, jolle parasta on alistuminen itseään kyvykkäämpien johdatukseen,  B) suhtautumaan terveellä kriittisyydellä tahoihin, jotka julistavat omaa juhlavuuttaan ja tärkeyttään muihin verrattuna, sekä C) liittymään mukaan taisteluun tasa-arvoisemman työelämän puolesta.


Reiman kirja Taistelu työstä – kohti inhimillistä työelämää (Tammi) julkaistiin tänään 16.3. Myös Filosofian Akatemian uudessa Tiede, Rakkaus, Vallankumous -podcastissa pureudutaan inhimillisemmän työelämän kysymyksiin Reiman johdolla.


Lue myös

Sinnittelyä vai työn imua – ovatko edellytykset työn muotoilulle olemassa?

Kirsi Polvinen

Inhimillisemmän työelämän puolesta

Reima Launonen

Organisaation kehityskumppanuus

Yhteistyömme on vaikuttavinta silloin, kun tunnemme asiakkaamme pintaa syvemmältä. Kehityskumppanuudessa käytössäsi on koko Filosofian Akatemian osaaminen.

Tiede, Rakkaus, Vallankumous -podcast

Keskustelemme työelämän murroksesta ja sen uusimmista ilmiöistä – ja kutsumme sinut mukaan vallankumoukseen inhimillisemmän työelämän puolesta.

Itseohjautuvuus - draivi - kokeilu

Filosofian Akatemia on valmennus-, konsultointi- ja tutkimusyritys, joka muotoilee parempia työyhteisöjä.