Kävin keskustelua ajattelusta, muistista, työn kuormittavuudesta ja tehokkuudesta Facebookissa, kun törmäsin loistavaan kysymykseen, joka oli muodoltaan kutakuinkin: ”Eikö ihmisen muisti ole periaatteessa rajaton”? Lyhyt vastaus hyvään kysymykseen, jonka pohdinta on tullut kirjallisuudessa vastaan, on yleensä: kyllä, teoriassa*. Mutta jos näin on, niin miksi psykologit ja monet muut tutkijat ovat tällä hetkellä niin huolissaan siitä, että kuormitus ja muisti ovat kovassa puristuksessa tietotyössä ja tuppaa pätkimään kuin neuvostoauto** käynnistettäessä?
Ristiriitaan on helpohko vastaus: riippuu, mistä muistimme osa-alueesta puhumme. Jos puhumme lyhytkestoisesta työmuistista, joka on vahvasti sidoksissa tietoisuuteemme, muisti on todellakin rajallista – jopa tiedon käsittelyn pullonkaula. Jos taas puhumme pitkäkestoisesta muistista, vastaus on teoriassa kyllä, mutta todellisuudessa haaste arkielämän kannalta on hieman toisaalla.
Lyhytkestoinen muisti kapenee entisestään paineen tai väsymyksen alla
Meillä on useita muistijärjestelmiä, jotka yleensä jaetaan lyhytkestoiseen työmuistiin ja pitkäkestoiseen muistiin.*** Näistä molemmat voidaan vielä pilkkoa pienempiin osiin. Jos olet esimerkiksi joskus katsonut Memento-elokuvan, sen päähenkilöllä on vamman jäljiltä vain toimiva työmuisti ja tiedostamattoman pitkäkestoisen muistin osia (tästä todellisen maailman esimerkki, jonka suosittelen ehdottomasti katsomaan: The Man With The Seven Second Memory).
Haaste ei siis ole muistin suuruus, vaan se, miten sinne saadaan asioita ja miten asiat saadaan takaisin ”tietoisuuden käyttöön”.
Kun puhumme, että muisti on teoriassa ”rajaton”, viittaamme siihen, että periaatteessa nykytiedon valossa voimme luoda loputtoman määrän muistikuvia pitkäkestoiseen muistiimme (ei tosin mennä nyt siihen, kuinka tarkkoja muistikuvat ovat). Kun taas puhumme muistin rajallisuudesta etenkin työn yhteydessä ja kuormitukseen liittyen, puhumme siitä, että tietoinen työmuistimme on hyvin rajallinen, 3-4 asiaa kerrallaan, ja se tuppaa kaventumaan entisestään paineen, väsymyksen ja kuormituksen alla. Tästä helppo esimerkki on, jos yrität lukea vaikeaa polveilevaa kuuden sivulauseen lakitekstiä väsyneenä ja palaat lauseen alkuun uudelleen ja uudelleen, kun et muista enää lopussa lauseen alkua.
Asioiden mieleen painaminen ja palauttaminen vaatii työmuistia
Vaikka pitkäkestoinen muistimme voisi teoriassa olla rajaton, todellinen haaste kytkeytyy siihen, miten saamme painettua asioita pitkäkestoiseen muistiimme (mieleen painaminen) ja haettua tietoa pitkäkestoisesta muististamme (mieleen palauttaminen). Haaste ei siis ole muistin suuruus, vaan se, miten sinne saadaan asioita ja miten asiat saadaan takaisin ”tietoisuuden käyttöön”. Mieleen painaminen vaatii aikaa ja asioiden pyörittelyä työmuistissa. Niin ikään mieleen palauttaminen vaatii aikaa, vaivaa ja usein muistivihjeitä ja kytkeytyy työmuistiin: Mitä teit vuosi sitten kesällä? Voi olla, että kovin syvällinen vastaus ei irtoa heti, mutta tarpeeksi muistellen ja vihjeitä keräten saisimme todennäköisesti melko kattavan kuvan aikaiseksi.
Rajattomuus on siis kovin suhteellista, koska työmuisti kytkeytyy vahvasti mieleen painamiseen sekä mieleen palauttamiseen ja luo näin esteen teoriassa rajattoman pitkäkestoisen muistin koon hyödyntämiselle. Toisaalta, vaikka mieleen painaminen ja hakeminen olisi todella tehokasta, on mielenkiintoista pohtia, mitä tapahtuisi, jos emme voisi unohtaa asioita (jos aihe kiinnostaa, tästäkin on tiettyjen muistin osa-alueiden osalta harvinaisia ääriesimerkkejä: The Boy Who Can’t Forget.)
*Kysymyshän itsessään on mahdoton testata, mutta sen tiedon varassa mitä tiedämme, teoriassa vastaus on kyllä.
**Kirjoitusvaiheessa saadun kollegiaalisen palautteen vuoksi korostan, itsekin lada-perheen lapsena, että en puhu tässä yhteydessä Ladasta vaan enemmänkin armeijan harmaissa aikoinaan tavatuista menopeleistä.
***Aiheeseen perehtyneille: puhun tässä tilansäästämiseksi vain kahdesta muistista sivuuttaen törkeästi sensorisen muistin. Tieto näistä järjestelmistä perustuu etenkin kokeelliseen tutkimukseen ja aivovammatutkimuksen. Sen sijaan se, kuinka hyvin aivoissa nämä ovat ”järjestelmiä” (verkostoja, kuinka tarkkaan ne ovat fyysisesti alueella X) onkin visaisempi kysymys, johon tällä hetkellä emme tiedä tarkkaa vastausta
