Lempilevylläni Oasiksen (What’s the Story) Morning Glorylla on kaunis kappale nimeltään Cast no shadow. Tarinan mukaan kappale kertoo lauluntekijästä joka vuodatettuaan kaikki tunteensa ja ajatuksensa lauluihinsa, on lopulta niin tyhjä, ettei hänestä jää edes varjoa auringossa. Vertauskuva on osuva ja itseäni usealla tavalla puhutteleva. Kappaleen ajatusta voi luovuuden kuluttavuuden lisäksi soveltaa myös mielekkyyden puutteeseen ja sen ihmistä tuhoaviin vaikutuksiin.
Esimerkiksi työelämässä voi pahimmillaan käydä juuri kuten laulun henkilölle. Liian usein olen törmännyt ihmiseen, jonka kokemus työelämästä on täynnä toisten toiveiden ja unelmien palvelemista, hyväksikäyttöä ja vähättelyä. Pahimmillaan ihmisen kokemus ”työminästään” on niin loppuun imetty, että hän ei jättäisi varjoa auringossa.
Ihmiselle tulisi taata mahdollisuus tehdä työtä, jonka hän kokee merkitykselliseksi ja mielekkääksi
Hyvinvointivaltiossa joka on myös taloudellisesti vauras, työn ei pitäisi ainoastaan antaa elantoa tekijälleen ilman, että se muuten kehittäisi osaamista tai vahvistaisi merkityksellisyyttä elämässä. On ymmärrettävää, että jokaisen ihmisen elämänpolulle osuva työtehtävä ei voi olla unelmien täyttymys. Välillä teemme myös aivan omasta toimestamme virhearvioita töiden sopivuudesta itsellemme. Nämä seikat eivät kuitenkaan kyseenalaista sitä, että olisi tavoiteltavaa varmistaa jokaiselle ihmiselle halutessaan mahdollisuus tehdä suurin osa työelämästään tehtäviä, jotka hän kokee mielekkäiksi ja merkityksellisiksi.
Tämä työn mielekkyyden ja merkityksellisyyden vaade ei liity vain matalapalkkaisiin ja usein yleisesti vähemmän arvostettuihin työnkuviin. Sen sijaan se koskee myös kovan statuksen omaavia, mutta yhdentekeviä ja hyödyttömiä työnkuvia, joita tuntuu putkahtelevan nykyiseen työelämään kuin sieniä sateella. Työn mielekkyys ja merkityksellisyys eivät siis välttämättä toteudu edes kovan statuksen paikoissa.
Miten voimme sitten parantaa työelämäämme? Onko mahdollista luoda työelämä, jossa hyväksikäytön, nöyryytyksen ja vieraantumisen tunteet olisivat äärimmäisen harvinaisia?
Hiljattain edesmennyt antropologi David Graeber nimitti näitä tehtävänkuvia hevonpaskatöiksi (bullshit jobs). Ne eroavat niin sanotuista paskatöistä siinä, että paskatyö voi olla vaikutuksiltaan tärkeää, vaikka onkin monelta osin vähän palkitsevaa tekijälleen. On monia “paskatöitä”, joiden ongelmallisuus ei tule työn sisällöistä, vaan olosuhteista, joissa työtä tehdään, sekä työn matalista rahallisista palkkioista. Hevonpaskatyöt sen sijaan ovat puhdasta ilmaa, eli sisällöllisesti tyhjiä ja yhteiskunnan kannalta hyödyttömiä. Nykyinen systeemimme ei luo ainoastaan talouteen, vaan myös työhön kuplia, jotka voisi olla viisasta puhkaista.
Miten voimme sitten parantaa työelämäämme? Onko mahdollista luoda työelämä, jossa hyväksikäytön, nöyryytyksen ja vieraantumisen tunteet olisivat äärimmäisen harvinaisia? Jossa työn tuomat edut ja mahdollisuudet jakautuvat tasaisemmin? Oma näkemykseni on, että tätä tavoitetta kannattaa lähestyä työelämän inhimillistämisen kautta.
Inhimillisemmän työelämän vaatimukset
Vaikka olen sitä mieltä, että työelämän tulee olla taloudellisesti kannattavaa, sen päämäärät eivät ole ensisijaisesti taloudellisia – ne ovat inhimillisiä. Inhimillisessä työelämässä tavoitteena on, että työntekijät voivat mahdollisimman hyvin. He kokevat työnsä mielekkääksi ja motivoivaksi, pystyvät vaikuttamaan työhönsä ja saavat siitä riittävän korvauksen. Tarpeellinen vapaa-aika kuuluu myös inhimillisemmän työelämän vaatimuksiin – elämässä ei voi olla kysymys pelkästä työlle uhrautumisesta.
Inhimillisen työelämän arvoina ovat yhteistyö ja toisten auttaminen. Tiedostamme, että ihmisillä on erilaisia lahjoja ja kykyjä, ja kannustamme myös niiden kehittämiseen, mutta haluamme, että nämä ominaisuudet valjastetaan rakentamaan parempaa maailmaa meille kaikille. Jokaiselle kuuluu valta vaikuttaa omaan työhönsä ja jokaisella yksilöllä on oma ainutlaatuinen merkityksensä.
Tavoitteena on yhdistää taloudellinen kannattavuus ja organisaatioiden toimivuus oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon vaatimuksiin.
Inhimillisen työelämän taustalla on samanhenkinen ajatus kuin Immanuel Kantilla oli moraaliselle toiminnalle. Kant korosti, että ketään ihmistä ei tulisi kohdella välineenä johonkin tavoitteeseen, vaan päämääränä itsessään. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulisi kunnioittaa jokaisen ihmisen oikeutta hyvään elämään, emmekä saisi nähdä ketään pelkkänä välineenä omien etujemme edistämiseen. Valitettavasti tämä seikka ei täysin toteudu työelämässämme. Työelämän inhimillistäminen lähteekin siitä, että jokaisen yksilön mahdollisuudelle tehdä mielekästä työtä annetaan riittävä painoarvo. Vaikka työelämään kuuluu muiden tekemän työn hyödyntäminen, se on eri asia kuin hyväksikäyttö.
Inhimillinen työelämä lähtee epäkohtien poistamisesta, mutta sen tavoitteet ovat itseasiassa paljon kunnianhimoisempia kuin nykyisen työelämämme. Tavoitteena on yhdistää taloudellinen kannattavuus ja organisaatioiden toimivuus oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon vaatimuksiin. Vahvempi tasa-arvo koskisi niin ihmisten kohtelua kuin myös mielekkäiden työn sisältöjen ja työn aikaansaamisen etujen jakautumista. Kaikkia näitä tavoitteita raamittaa elinympäristömme kannalta kestävät vaatimukset. Kyseessä on valtava haaste, mutta ei ensimmäinen kerta, kun suomalaisessa yhteiskunnassa tähdätään korkealle. Nykyinen hyvinvointivaltiomme olisi varmasti näyttänyt paratiisilta vielä viime vuosisadan alkupuolella eläneelle ihmiselle.
Inhimillisempää työelämää luodaan kehittämällä sekä työn sisältöjä että olosuhteita. Älä vain muuta itseäsi, omaa ajatteluasi ja toimintaasi, muuta myös maailmaa!
Avaan tarkemmin inhimillisemmän työelämän vaatimuksia ja mahdollisuuksia maaliskuun puolessa välissä 16.3 ilmestyvässä kirjassani Taistelu työstä – kohti inhimillistä työelämää (Tammi) sekä kirjan teemoihin pureutuvassa Filosofian Akatemian podcastissa ”Inhimillisemmän työelämän puolesta ”. Podcastin ensimmäinen jakso julkaistiin juuri tällä viikolla.
Lähteet:
Graeber, David (2018): Bullsh*t Jobs: A Theory. Penguin Books. Lontoo.
Kant, Immanuel (1931): Siveysopilliset pääteokset. WSOY, Porvoo. Alkuteokset: Grundlegung zur Metaphysik der Sitten (1785) / Kritik der praktischen Vernuft (1788).
