Blogi

Velvollisuudesta auttaa

Kansalaisaktivisti Aleksej Fedotov korostaa, että meidän tulee ravistella Suomen tämän hetkistä henkistä olotilaa ja aktivoida ihmisiä harjoittamaan 2010-luvun sisua, yhteisöllistä itsensä ylittämistä. Aamuinen kahvila, kuppi teetä ja hitaasti starttaava päivä. Kaksi aikuista miestä istuvat viereisessä pöydässä ja keskustelevat maahanmuutosta. ”Sieltä tulee niin paljon nuoria miehiä. Mitäs tämä tällainen on, kun omaa maata ei jäädä puolustamaan. […]

Lue artikkeli

Miten toimit hädän hetkellä blogi

Ulos apinahäkistä

Me luulemme, että olemme vapaita apinahäkistä, mutta todellisuudessa me kaikki vietämme siellä enemmän tai vähemmän ajastamme. Olipa kerran eläintarha ja tarhassa apinahäkki. Häkissä eleli pieni lauma apinoita. Ne kuluttivat päivänsä arkisiin puuhailuihin ja eläintarhan vierailijoiden matkimiseen. Päivät olivat melko rauhallisia, paitsi ruokailun osalta. Se aiheutti aina suurta tunnekuohua. Apinoilla oli nimittäin ilkeä hoitaja. Hoitaja ruokki […]

Lue artikkeli

Tule ulos häkistäsi blogi

Luottamus on kilpailuetu

Hajoita ja hallitse -aikakausi on ohi. Sami Paju kertoo, miksi luottamus on kilpailuetu nykyajan liike-elämässä. Ennen kuin Jean-Francois Zobristista tuli virallisesti FAVIn, Ranskassa sijaitsevan 500-henkisen metallipajan, toimitusjohtaja 80-luvun alkupuolella, hän kiersi tehtaalla neljän kuukauden ajan, jutellen ihmisille ja tutustuen yritykseen. Eräänä päivänä hän huomasi yhden työntekijän odottelevan lukitun tarvikevaraston edessä paperilappu kädessään. Työmies tarvitsi uudet […]

Lue artikkeli

Luota ja saavutat enemmän blogi

Epäonnistuminen on muodissa ja miksi se on vaarallista

Ajattelin, että kirjoitan tästä sitten, kun tuhka on laskeutunut, kun feenikslintu on taas saatu siivilleen. Kunnes tajusin tekeväni juuri sitä, mistä nyt haluan kirjoittaa. Miksei puhuta nyt, nyt kun sattuu niin maan perkeleesti. Viime viikolla yksi firmamme suurimmista hankkeista kaatui rahoitusongelmiin. Lähes vuoden Muutosvoima-tiimin jokapäiväisen työn tulos ei nähnytkään päivänvaloa. Valmennusohjelma peruuntui pari päivää ennen […]

Lue artikkeli

Rakasta suruasi blogi

Vietetäänkö teillä leikkiperjantaita?

”Leikillisessä mielentilassa emme enää näe tulevaisuuden muuttuvia näkymiä uhkakuvina vaan mahdollisuuksien mantereina.” Tutkijamme Maria Ruotsalainen kertoo miksi jokaisella työpaikalla pitäisi olla leikkiperjantai. Lapsena minulla oli tapana kerätä kaikki huoneistomme kasvit yhteen ja leikkiä kukkakauppaa. Minulla oli rasiassa monopolirahaa ja vieressäni kasa sanomalehtiä. Topakkana odotin keittiöpöydän vieressä asiakkaita. Jos heitä ei tullut, keksin heidät itse. Keskittyneenä […]

Lue artikkeli

Uskalla heittäytyä leikkiin blogi