Unohda perinteinen urasuunnittelu – ketteryys tuli myös urajohtamiseen

Perinteinen urasuunnittelu ja urajohtaminen ei enää toimi. Muutos saadaan aikaiseksi pienin askelin ja ketterästi kokeillen. Uuden työn puuhanainen Karoliina Jarenko kertoo omasta muutosmatkastaan ja sen pohjalta syntyneestä kirjasta.

Kuuntele audio

Itsensä johtaminen on työelämän tärkein henkilökohtainen taito, raportoi Peter Kenttä Maailman talousfoorumin tuoreesta julkaisusta blogissamme. Yksi itsensä johtamisen osa-alue on oman elämän ja työuran ohjaaminen: mielekkäiden seuraavien askelien määrittäminen ja toteuttaminen.

Perinteinen urajohtaminen ja urasuunnittelu ovat perustuneet pidempiaikaisiin suunnitelmiin ja organisaatiohierarkiassa ylenemiseen. Mutta miten toimia maailmassa, jossa kaikki voi heittää häränpyllyä muutamassa päivässä eivätkä vanhat urapolut useinkaan kuljeta minkään kovin mielenkiintoisen luo? Miten omaa urapolkua voi johtaa? Ja miten työnantajaorganisaatiot pystyvät houkuttelemaan ja sitouttamaan ihmisiä taloon, kun kiinnostavien urapolkujen mainostaminen on käynyt hankalaksi?

Perinteinen urajohtaminen ja urasuunnittelu ovat perustuneet pidempiaikaisiin suunnitelmiin ja organisaatiohierarkiassa ylenemiseen. Mutta miten toimia maailmassa, jossa kaikki voi heittää häränpyllyä muutamassa päivässä eivätkä vanhat urapolut useinkaan kuljeta minkään kovin mielenkiintoisen luo?

Pienin askelin kohti valtavaa muutosta

Näihin pohdintoihin pääsin, kun käsittelin omaa polkuani muutama vuosi sitten: jatkaako Filosofian Akatemian toimitusjohtajana vai seurata vahvempaa intohimoani asiantuntijana, esiintyjänä ja sisällöntuottajana? Miten tällaisen valinnan voi tehdä, kun rakkaus repii kumpaankin suuntaan? 

Ryhdyin kirjoittamaan vimmatusti päiväkirjaa ja teettämään itselläni erilaisia harjoituksia, jotka auttoivat kirkastamaan tulevaa suuntaa. Otin pieniä askeleita kerrallaan, ja maistelin asioita jokaisen askeleen jälkeen. Kolmessa vuodessa on tapahtunut valtava muutos, mutta en olisi mitenkään pystynyt tekemään sitä kertaheitolla. Pienet askeleet (”sprintit”) ohjasivat seuraavaa ja mieli pysyi muutoksessa mukana.

Nämä sprintit ovat tietenkin ketterästä ohjelmistokehityksestä tuttu toimintatapa. Kompleksisuuden hallinnan tutkimuksesta tiedämme, että monimuuttuvaisessa ympäristössä paras tapa edetä on tehdä pieniä kokeiluja, oppia niistä ja antaa niiden ohjata seuraavaa askelta. Matkalla oivalsin, että tämä toimintatapa tukee täydellisesti myös sisäisen motivaation toiminnan logiikkaa! Mielekkyyden kokemus on vahva, kyvykkyys kasvaa matkalla, hallinnantunne säilyy ja suunta muotoutuu suhteessa maailman tarpeeseen (asiakkaisiin ja yhteistyökavereihin). Vapaus, virtaus, vastuu, täydessä vauhdissa!

Tein luomistani harjoituksista ja pienten askelten metodiikasta kirjan muillekin hyödynnettäväksi. Kaveriksi tähän touhuun sain Saranen Consultingin Muutospalveluiden johtajan Jenni Kankkusen, joka oli vakuuttunut tällaisen kirjan tarpeellisuudesta autettuaan tiiminsä kanssa tuhansia ihmisiä löytämään uuden paikan maailmassa.

Yrityksiltä kaivataan ajattelutavan muutosta

Tällainen sprinttimäinen liike kohti aina jotain seuraavaa vaatii toki työnantajaorganisaatioilta uudenlaista joustoa ja halua etsiä ratkaisuja toiveisiin. Taksvärkit ja työmaistelu (jobtasting) saisivat yleistyä ja miksei vaihto-ohjelmiakin voisi rakentaa systemaattisemmin eri yritysten välille. Julkisella puolella tässä asiassa tunnutaan olevan pidemmällä. Yksityisellä kehitystä taitaa rajoittaa vanhanaikainen ajattelu kilpailijoista ja salaisuuksien vuotamisesta (myös niissä hommissa, jossa tämä ei oikeasti ole mikään juttu). Jatkuvan liikkeen mahdollistaminen tukee myös organisaatioiden omaa tarvetta vahvistaa uudistumiskykyään.

Jatkuvan liikkeen mahdollistaminen tukee myös organisaatioiden omaa tarvetta vahvistaa uudistumiskykyään.

Juhlimme kirjan julkistamista aamuwebinaarilla 17.2.2021 klo 8.00-9.00. Aiheena on juuri tämä ”uuden ajan urajohtaminen” ja kuulemme, miten ammatillisia unelmia mahdollistetaan F-Securella, Googlella ja Elisalla. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Epicenter Helsingin kanssa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan, mikäli haluat kuulla aiheesta lisää! Ilmoittautumaan pääset Epicenterin sivulta.

Kurkkaa myös aiheesta tekemäni YouTube-video.

Mikä on Sinun seuraava pieni askeleesi?


Lue myös

Uuteen työhön perehtymisessä ei ole kyse osaamisesta, vaan oppimisesta

Niina Hinkkanen

Etätyöapatiasta sujuvaan etätyöhön – yleisimmät haasteet ja vinkit niiden selättämiseen

Nick Ahleskog

Henkilökohtainen coaching työntekijöille ja johdolle

Tarjoamme henkilökohtaista valmennusta mm. esimiestyön ja oman työn johtamisen kehittämiseksi sekä urapohdintojen tueksi.

Jatkuva oppiminen

Konsultoimme ja valmennamme organisaatioita, jotka haluavat kehittää oppimistaan.

Itseohjautuvuus - draivi - kokeilu

Filosofian Akatemia on valmennus-, konsultointi- ja tutkimusyritys, joka muotoilee parempia työyhteisöjä.